Näytetään tekstit, joissa on tunniste SM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SM. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. toukokuuta 2022

Judo kata SM 2022

Judossa kilpaillaan sekä kamppaillen että liikesarjoissa. Kamppaillessa judotekniikat on rajoitettu heittoihin, sidontoihin, käsilukkoihin ja kuristuksiin, minkä vuoksi ottelut voidaan käydä vapaasti täydellä teholla. Judon tekniikkavalikoimaan kuuluu myös lyönnit, potkut ja asetekniikat, sekä niitä vastaan puolustautuminen. Turvallisuussyistä näitä tekniikoita harjoitellaan vain ennalta määrätyssä muodossa. Nämä ennalta määrätyt muodot tunnetaan japaninkielisellä nimellä kata.

Judossa on kymmenkunta kataa, joista kukin kata opettaa judon eri osa-aluetta. Kilpailuissa on käytössä viisi kataa. Katakilpailuissa tuomarit arvioivat kilpaparin suorituksen ja pisteyttävät sen määrättyjen kriteerien mukaisesti. Arvostelussa kiinnitetään huomiota tekniikan tehokkuuteen, toimivuuteen ja puhtauteen.

Jussi Nikander ja Jouni Lahtinen ottivat SM-kultaa

Pari-kolme vuotta Nummelan Judoa edustaneet Jussi Nikander ja Jouni Lahtinen ottivat kultaa Tampereella 21.5. pidetyissä judo kata SM-kilpailuissa. Jussi ja Jouni osallistuivat Kodokan Goshin jutsu eli nykyaikaiset itsepuolustekniikat sarjaan. Tämä kata pitää sisällään kiinni tarttumiset eri suunnista, lyöntejä, potkuja ja asetekniikoita, sekä niihin liittyvät vastatoimenpiteet.

Tuomarit arvioivat Jussin ja Jounin suorituksen 79% maksimipisteistä, toiseksi tulleen parin jäädessä 75% maksimista.

Jussi totesi, että muutaman vuoden kilpailutauko näkyi kisapäivänä omaan suoritukseen valmistautumisessa, joka ei mennyt täysin vanhojen rutiinien mukaisesti ja jatkoi

- Valmistautuminen vaikutti kisasuoritukseen, johon jäi vielä hieman parantamisen varaa.

Jussin mukaan tutut kilpakumppanit olivat kehittyneet tauon aikana tarjoten hyvän vastuksen.

Moninkertaiset SM-kultamitalistit

Jussi ja Jouni ovat kilpailleet judon katassa vuodesta 2011 saakka edustaen aiemmin Lohjan Urheilijoiden judojaosta. Kilpauran alkupuolella, vuosina 2011 - 2013, he olivat SM-tasolla mitalisijoilla Kodokan Goshin jutsun lisäksi Nage no kata eli perusheittotekniikoiden muodollisessa liikesarjassa.

Vuodesta 2014 alkaen he keskittyiät pelkästään Kodokan Goshin jutsuun pitäen SM kullan nimissään neljän vuoden ajan vuosina 2014 - 2017. EM-kisoissa paras saavutus on 4. sija ja MM tasolla 7. sija.

Parhaana sijoituksenaan Jussi ja Jouni pitävät Kodokan Goshin jutsu sarjan kolmatta sijaa kovatasoisessa vuoden 2014 EJU kata Tournament kisassa Belgiassa.

Tatamilla Jussia ja Jounia näkee varmimmin Nummelan Judon aikuisten ryhmän harjoituksissa, jossa he jakavat osaamistaan eteenpäin yhdessä muiden aikuisten ohjaajien kanssa.


Kuva: Jussi (vas.) on juuri väistänyt Jounin lyönnin kepillä ja aloittamassa vastahyökkäyksen Nummelan Judon dojolla.

Teksti: Ari Tervo Kuva: Teemu Puumalainen

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Oskari Mäkinen suomenmestari 2021

Oskari Mäkinen (kuva Taina Saha) on suomenmestari M81kg sarjassa! Henri Määttä samassa sarjassa pronssille! Jessika Hellgrén hopeaa sarjassa N-63kg ja Julius Sala pronssia sarjassa M-90kg! Hienosti oteltu jokaiselta. NuJulaisita lisäksi mukana Sami Järvinen sarjassa M+100kg.

Oskari Mäkisen ottelut onnistuivat M81kg sarjassa erinomaisesti. Kaksi alkupoolin kamppailua olivat helppoja, toisen kestäessä 53 ja toisen 7 sekuntia. Nyt samassa sarjassa mukana ollut Henri Määttä otteli omaa painoluokkaansa ylempänä. Henun alkusarja oli kova. Sarjan hopeamitalisti Aku Laakkonen laittoi kehäkettumme koville, voittaen lopulta ottelun. Toisessa alkusarjan ottelussaan Henu näytti parasta osaamistaan, voittaen taidokkaasti vielä U21-ikäisen Jyväskylän Santeri Hakkaraisen (Kuva Risto Saha: Henri ja Santeri). Semifinaali käytiin valitettavasti NuJulaisten kesken – Oskarin viedessä voiton ja näin paikan finaalissa, Henun jäädessä hyvin ansaitulle pronssille. Finaali käytiin Oskun ja Meido-Kan’in Aku Laakkosen välillä. Edellisissä suomenmestaruuskilpailuissa Aku oli vienyt voiton, mutta nyt Osku näytti alusta lähtien määrätietoisemmalta ja vahvemmalta judokalta. Miehet ovat kohdanneet useasti ja tuntevat toistensa tavat hyvin. Osku otteli tällä kertaa ehkä hivenen rauhallisemmin, kiirehtimättä – antaen ottelun edetä ja kovan peruskunnon tulevan paremmin esille? Erilainen ottelustrategia antoi taas Akulle uutta pohdittavaa ja vaikeutti mahdollisesti oman ottelustrategian toteuttamista. Vuosi sitten edellinen kohtaaminen kääntyi Meido-Kan’in judokan eduksi – nyt NuJulainen oli päättänyt voittaa. Akulle tuomitut kaksi varoitusta kertoivat myös Oskun läpi ottelun jatkuneesta hallinnasta. Rauhallinen ottelutyyli tuntui toimivan ja ottelun edetessä aina golden-score tilanteeseen asti antoi Oskulle mahdollisuuden päättää ottelun ja näin voittaa ansaitusti ensimmäisen aikuisten suomenmestaruuden. Tässä kovassa M81kg sarjassa podiumille nousi siis kaksi NuJulaista: Oskarille kultaa ja Henrille pronssia. Mestaruus oli Oskulle ensimmäinen aikuisten sarjassa, kolmen hopeamitalin jälkeen. Henulle mitali oli jo viides aikuisten suomenmestaruuskilpailuissa – ensimmäinen pronssi kolmen kullan ja yhden hopean jälkeen.

Naisten sarjoissa naapuriseuran Emilia Kanerva voitti jo yhdeksännen suomenmestaruuden – aivan huikea saavutus, onnea Emppu!

Naiset 63kg oli odotettu sarja, eikä vain siksi että mukana oli NuJun Jessika Hellgrén (Kuva Risto Saha). Viiden naisen pooli, jossa jokainen ottelee kerran toista vastaan. Kaksi ensimmäistä ottelua olivat Jessikalle melko helppoja ja voitto tuli rutiinilla. Kolmannessa kohtaamisessa Lahden Judoseuran nuori Ella Lavikainen laittoi Jessikan koville. Ella harjoittele usein Nummelassa ja on judokana kehittynyt viimeisen vuoden aikana huikeasti. Yli seitsenminuuttiseksi venynyt kamppailu päättyi lopulta Jessikan voittoon, mutta vei mahdollisesti voimia päivän viimeisestä kohtaamisesta. Sarjan mestaruuskamppailu käytiin hyvin toisensa tuntevien, sekä usein yhdessä harjoitelleiden Kirkkonummen Alexandra Bartonin ja NuJun Jessika Hellgrénin välilä. Allun hyvä pelisilmä toi tarvittavan pistesuorituksen ja näin mestaruus karkasi Kirkkonummelle.

M90kg sarja oteltiin neljän ottelijan poolina, jossa siis kaikki kohtasivat kerran toisensa. Ennakolta kovin ottelu käytiin ensimmäisenä, kun Tikkurilan Judokoita edustavat Jaakko Alli ja Artur Kanevets kohtasivat. Kokemus vei tällä kertaa voiton ja Jaakolle suomenmestaruus, Arturin viedessä Vantaalle myös hopeamitalin. Taisto pronssimitalista käytiin NuJun Julius Salan ja Oulun Yliopiston Judojaostoa edustavan Eelis Paukkun välillä (Kuva Risto Saha: Julius ja Eelis). Eelis aloitti vahvasti. Miesten edelliset kohtaamiset ovat olleet Juliuksen hallintaa ja näyttikin siltä että Eelis oli päättänyt yrittää jokaisesta aloituksesta ja olla antamatta Juliukselle aikaa rakentaa vahvaa hihaotettaan. Ensimmäinen hasime – ja Eelis siirtyi wasarin johtoon hyvällä käsivarsiheitolla, ja uusia yrityksiä tuli solkenaan. Näytti jo siltä että Julius ei saa omaa konettaan käyntiin, sai onneksi kuitenkin. Huolella rakennettu ote antoi ensiksi wasarin utsimatasta  ja heti perään hyvästä suunnanvaihdosta tehdystä käännöstä. Taitolaji, jossa kummatkin judokat näyttivät onnistuvan. Voitto ja näin toinen suomenmestaruuspronssi Juliukselle.

Sami Järvinen jäi M+100kg sarjassa podiumin ulkopuolelle. Nuutti Aholainen joutui jättämään kilpailut välin viikolla nousseen kuumeen takia.

NuJu oli yhdellä kullalla ja hopealla, sekä kahdella pronssilla mitalitilaston kolmas Chikara Helsingin ja Kirkkonummen Judoseuran jälkeen.

Järjestävänä seurana NuJu voi vain todeta, että kivaa oli taas kamppailla yhdessä ja vaihtaa kuulumisia sekä tatamin laidalla että yleisölehtereillä. Kiitos kaikille talkoolaisille ja muille tapahtuman onnistumiseen vaikuttaneille. Erityinen kiitos jokaiselle tuomarille (Kuva Risto Saha).

 

perjantai 8. lokakuuta 2021

SM ottelukaaviot ovat nähtävissä

Lauantain ottelukaaviot on arvottu ja ne löytyvät: https://judoshiai.judoliitto.fi/live/?id=375

Kilpailut alkavat kymmeneltä lyhyellä avajaisseremonialla ja ottelut noin klo 10:15. Kaikki muut, paitsi kultamitaliottelut otellaan kahdella tatamilla ilman taukoja. Arviolta tämä kestää noin kolme tuntia. Ennen kultamitaliotteluta pidetään 15-30 min tauko. Kultamitaliottelut otellaan yhdellä tatamilla. Tämän jälkeen palkintojenjako. Otteluita on paras seurata paikan päällä Nummelanharjun Koululla. Kaaviot ja videot löytyvät osoitteesta www.judovideo.fi

Judon SM kisakatsomoon viikonloppuna

Tervetuloa tulevana viikonloppuna seuraamaan Nummelanharjun Koulun liikuntasaliin judoa. Kotimainen parhaimmisto kerääntyy kamppailemaan suomenmestaruuksista. Nummelan Judon järjestämiin kilpailuihin on tulossa kuusikymmentä urheilijaa, joista viisi seuran omia judokoita. Kisakatsomo on väljä ja sieltä on hyvä seurata kahdella tatamilla käytäviä kamppailuita. Lippuja voi ostaa ovelta. Harjulla sijaitsevalle koululle on hyvä tulla kävellen tai pyöräillen. Parkkitilaa löytyy lisäksi koulun liikuntahallin takaa. Kisatapahtuman seuraamisessa auttaa www.judovideo.fi -portaali. Jokaisen sarjan ottelutulokset päivitetään tänne reaaliaikaisesti. Kilpailut alkavat lauantaina klo 10 ja jatkuvat noin klo 16 asti. Seuraamaan voi tulla kesken kisapäivänkin. Seuran järjestämä kahvio palvelee kisapaikalla. Koulun pihalla myös lauantaina Dogs&Deli -grillivaunu. Sunnuntain joukkuekilpailu käydään samoin klo 10 alkaen. www.nummelanjudo.fi

 

torstai 7. lokakuuta 2021

NuJuJunnu - tervetuloa SM-kilpailuihin viikonloppuna

Lauantaina on loistava mahdollisuus päästä seuraamaan Suomen parasta judoa, kun sekä miehet että naiset kilpailevat Suomenmestaruuksista. Seuran omia judokoita on tatamilla viisi. Naisissa Jessika Hellgrén on yksi voittajasuosikeista omassa sarjassaan. Jessika on aloittanut judon Nummelassa ja aina harjoitellut myös kotisalillaan, vaikka matka onkin jo vienyt ympäri Suomea ja vähän maailmaakin. Oskari Mäkinen on monelle teistä varmasti tuttu menestyksensä kautta, mutta myös aina dojolla rentona ja kohteliaana kaverina. Olisittepa vain nähneet millainen energiapaukku Osku oli omina alku vuosinaan 😊 Jos ei treeni vienyt voimia, niin sitten käveltiin muutama kierros dojon ympäri käsillä, näin saatiin viimeisetkin hapot liikkeelle… Oskaria pari vuotta vanhempi, mutta monesti yhdessä harjoitellut Julius Sala ottelee myös lauantaina. Julius veti peruskurssin dojollamme muutama vuosi sitten ja ketkä muistavat hänet tältä ajalta – niin kannattaa tulla moikkaamaan. Nuutti Aholainen on osallistujistamme nuorin. Vielä U21-ikäluokkaan kuuluva Nuutti otti viime viikolla nuorten SM mitalin ja jatkaa kovaa kisaamistaan heti perään kotikisoissa. Sami Järvinen, ohjaaja sekä graduoija. Tulkaa kannustamaan omaa valkkuanne! Hienoa nähdä myös Sami kisatatamilla.

NuJuJunnut ovat tervetulleita kisakatsomoon ilman pääsymaksua. Tulkaa lipunmyynnin kautta ja paljastakaa itsenne NuJuJunnuksi, niin saatte kisarannekkeen. Jos olet jo hankkinut seurapaidan tai hupparin, niin nyt on paras päivä pukea juuri se päälle. Tervetuloa kaikki seuraamaan judon Suomenmestaruuskilpailuita!

Aikuiset seuran jäsenet ovat myös tervetulleita veloituksetta seuraamaan kisoja. Vielä on talkootehtäviä myös tarjolla, ja näistä voi kysellä seuran puheenjohtajalta, tai kisapaikalta Nummelanharjun Koululla perjantaina viiden jälkeen. Isoin ja samalla yksinkertaisin urakka on kisapaikan rakentaminen – perjantaina klo 17 alkaen ja purku sunnuntaina joukkuekisan jälkeen – noin klo 14.

Valmentajat, tervetuloa SM kilpailuihin

Valmentaja – ottelijan tuki ja turva. Tervetuloa SM kilpailuihin tulevana viikonloppuna Nummelaan. Jokainen kilpailija on oikeutettu tuomaan mukanaan valmentajan/huoltajan, itselleen siis kilpailuissa tärkeän henkilön veloituksetta seuraamaan ja osallistumaan kisatapahtumaan. Valmentajaa/huoltajaa ei tarvitse ilmoittaa etukäteen kisajärjestäjille. Tärkeitä aikatauluja ja muista muistutuksia valmentajalle/huoltajalle:

Kisatoimisto on avoinna perjantaina klo 17:30-19:30, tällöin urheilija on ilmoitettava siihen sarjaan, johon hän osallistuu kisapäivänä. Mahdollinen painoluokan vaihtaminen tulee tapahtua ennen virallisen punnitusajan alkamista. Samalla valmentaja/huoltaja voi noutaa kisapaikalla liikkumiseen tarvittavan rannekkeen.

Ilmoittautumisen nopeuttamiseksi varmista että urheilijan Seura- ja Liitto jäsenmaksu on hoidettu ja maksu on varmasti rekisteröitynyt SuomiSport palveluun. Varaudu todistamaan SuomiSport appista. Kilpailumaksu tulee myös olla jo suoritettuna. Urheilijan/seuran tulee olla valmis todentamaan maksun suoritus kisapaikalla. Kilpailijan on varauduttava todistamaan henkilöllisyytensä punnituksessa.

Epävirallinen punnitus perjantaina klo 17:30 – 18:30 kisapaikalla

Virallinen punnitus perjantaina klo 18:30 – 19:30 kisapaikalla

Punnitus niille joukkuekilpailuun tuleville, jotka eivät osallistuneet perjantain punnitukseen, lauantaina klo uudet ajat 15-16 (epävirallinen), 16:30-17 (virallinen) Yksilökisan punnitus käy sunnuntain joukkuekilpailuun. Myös joukkuekilpailun osalta mahdollinen painoluokan vaihtaminen on tehtävä viimeistään ilmoittautumisen yhteydessä perjantaina.

Yksilökilpailun arvonta perjantaina klo 20 kisapaikalla. Arvontatulokset julkaistaan Judoliiton tulospalvelussa. https://judoshiai.judoliitto.fi

Lauantai 9.10.2021 Nummelanharjun Koulu, Hiidenvedentie 3, 03100 Nummela https://goo.gl/maps/UxqPQbvQkB22

8:00 Kisapaikka ja lipunmyynti avataan

Kilpailuiden valvoja ilmoittaa mahdollisesta tarkistuspunnituksesta

10:00 Kilpailuviikonlopun avaus ja tuomarien esittely

Alkuottelut, 2 tatamia

Mitaliottelut noin klo 15 ja palkintojenjako

Lopullinen otteluaikataulu, sekä tatamijako julkaistaan ottelukaavioiden arvonnan jälkeen

Pysäköinti: Kilpailijoita ja katsojia kehotetaan noudattamaan alueella olevia pysäköintiopasteita sekä avustavan henkilökunnan ohjeita. Pysäköintitilaa on runsaasti tapahtumahallin "takana".

Valmentajille aiemmin jaettua "kisapassia" ei tänä vuonna ole tarjolla. Urheilijan mukanaan tuoma valmentaja/huoltaja tunnistautuu infosta saatavalla rannekkeella, joka oikeuttaa liikkumaan otteluhallissa. Katsomoon vaaditaan pääsylippu. Lisäksi Judoliiton valmentajat ml. oto, sekä JL hallituksen jäsenet, henkilökunta ja valiokuntien puheenjohtajat ovat oikeutettuja vapaalippuun.

Viranomaisten asettamat Covid rajoitukset ovat poistuneet tapahtumalta. Järjestäjä kehottaa jäämään pois tapahtumasta, mikäli millään tavalla tuntee olonsa kipeäksi. Joukkotapahtumaan osallistumista ilman kahden rokotteen antamaa suojaa tulee myös tarkkaan harkita. Kisapaikalla on tarjolla käsidesiä. Kasvomaskin käyttöä tulee jokaisen harkita, kuten aina joukkotapahtumissa.

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Judon SM viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna otellaan judon Suomenmestaruuksista Nummelanharjun Koululla Nummelassa. Kilpailuihin on ilmoittautunut kuusikymmentä urheilijaa, kolmestakymmenestä eri judoseurasta. Isoin kilpailijamäärä, seitsemän,  tulee Tampereen Judosta. Kuusi kilpailijaa on mukana Helsingin Meido-Kan’ista ja viisi Nummelan Judosta. Sunnuntain joukkuekilpailu otellaan miesten ja naisten yhteisenä Mixed Team -kilpailuna. Ilmoittautuneita joukkueita on kolme, Tampereen Judo, Meido-Kan ja Turun Judoseura. Nummelalla ei tällä kertaa valitettavasti ole joukkuetta. Muistissa on kuitenkin hyvin vielä 2017 NuJu’n voittama miesten joukkuemestaruuden.

Jessika Hellgrén  ottelee naisten alle 63kg -sarjassa, johon on ilmoittautunut viisi urheilijaa. Jessikalla on ennestään kuusi nuorten SM mitalia ja yksi hopea aikuisista. Kova fysiikka ja pitkään kehitetty lajiosaaminen voi tänä vuoda tuoda hyvinkin sen ensimmäisen aikuisten mestaruuden. Nuori Nuutti Aholainen hakee viime viikonlopun nuorten SM hopealle jatkoa ja erityisesti kovia otteluita, joissa osoittaa oma paikkansa maajoukkueessa. Viime vuoden pronssimitalisti Julius Sala hakee tänä vuonna onnistumista painoluokkaa ylempää, M90kg -sarjassa. Oskari Mäkinen on varmasti aina osallistuessaan kilpailuin ennakkosuosikki omassa painoluokassaan – niin tänäkin vuonna. Sarjassa M81kg on kuusi ottelijaa ja kampailu kultamitalista tulee varmasti olemaan kova. Sami Järvinen osallistuu miehet +100kg sarjaan.

Kisatapahtuma on seuralle aina voimainponnistus ja jokaisen talkoolaisen panoksella on merkitys. Yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan kisatapahtumaa. Ottelut alkavat molempina päivinä kello 10. Kisoja voi seurata myös livenä ositteessa www.judovideo.fi

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Nuorten SM Porvoo 2021

Lauantaina oteltiin Porvoon Shirokawan 50-vuotis juhlakilpailuna nuorten Suomenmestaruuksista. NuJulaisista oli mukana tällä kertaa kolme judokaa, sekä lisäksi Arttu ja Tea valmentajina. Kilpailut oli poikkeuksellisesti jouduttu siirtämään syksyyn. Pitkä kisatauko näkyi myös positiivisesti: urheilijat, tuomarit,  valmentajat ja huoltajat halusivat nnokkaina jälleen kohdata ja nauttia kaikille niin tärkeästä kamppailusta – judon hyvässä hengessä.

Vielä U15-ikäinen Ella Karjalainen (kuvassa Ella ja Arttu Määttä) osallistui ensimmäisiin arvokilpailuihinsa ennakkoluulottomasti. Tyttöjen alin painoluokkakin oli Ellalle ”yhtä isompi”, mutta silti voima ja osaaminen näkyi hienoina otteina. Kolmesta ottelusta yksi upea voitto. Voitto-ottelussa Ella näytti sisukkuuttaan puolustaen ensiksi lähes minuutin vastustajan mattohyökkäystä – edes hengästymättä ja heti seuraavista kahdesta aloituksesta upealla Ouchi-gari jalkatekniikalla voittopisteet Nummelan tulevaisuuden lupaukselle. Ellan kaksi häviötä tulivat sarjan voittajalle, sekä hopeamitalistille – hyvä kisa ja arvokasta kokemusta matkalla eteenpäin.

Rasmus Sorsa otteli pojat U18-55kg sarjassa. Rassen tuplapooli osoittautui erittäin tasaiseksi – kolme judokaa olivat lopulta tasapisteissä, yhdellä otteluvoitolla. Pisteidenkin mennessä tasan, nopeampi voittoaika ratkaisi edun nuorelle NuJulaiselle. Tiukka häviö semifinaalissa toi kuitenkin paikan podiumilla ja SM pronssimitalin, edellisvuoden jatkoksi.

Iltapäivällä ikäluokkaa vanhemmat pääsivät tosi toimiin. U21-66kg -sarja on aina kova ja ennakkoon odotettu. Nuutti Aholainen (yläkuvassa) on treenannut erittäin määrätietoisesti, pitäen tavoitteenaan kansainväliset kilpailut ja edustuspaikan lunastamisen maajoukkueessa. Viimevuotinen U18 SM kultamitali oli jo taakse jäänyt meriitti ja yksi muiden mitalien joukossa. Lauantaina mitaliputki jatkui hopeisena. Sarja on erittäin kova ja paikat podiumilla vaihtuvat kilpailusta toiseen. Kansainväliset kilpailut näyttävät näiden miesten todellisen osaamisen. Toivottavasti kansainvälisiä kilpailutapahtumia järjestetään jatkossa enemmän ja Nuutti pääsee niissä näyttämään parasta judoaan.

Kiitokset NuJun valmentajille Tea Laakkonen ja Arttu Määttä. Olette upeasti jaksaneet valmentaa, sekä huippu-urheilijoitamme, että seuran muita junioreita. Kisamenestys antaa toivottavasti myös seuran tuleville edustusjudokoille kipinää harjoitella ja kisata – aina kun siihen on mahdollisuus.

Viikon kuluttua lauantaina 9. päivä Nummelanharjun Koululla pääsee näkemään, kun Suomen parhaimmisto kohtaa aikuisten Suomenmestaruuskilpailuissa. Ottelut alkavat kello kymmenen. Talkoilla nämäkin kilpailut järjestetään – tule siis mukaan: ainakin perjantaina klo 17 rakentamaan kisapaikkaa. Muista tehtävistä voit olla yhteydessä ohjaajaasi, tai seuran puheenjohtajaan.

maanantai 27. syyskuuta 2021

Judon SM - talkookutsu koko seuralle


Seurallamme on jälleen kunnia isännöidä kansallisia arvokilpailuita, aikuisten Suomenmestaruuskilpailuita. Kisat järjestetään lauantaina lokakuun 9 päivä Nummelanharjun Koulun liikuntasalissa. Joukkuekilpailu on sunnuntaina 10 päivä. Onnistunut kisatapahtuma vaatii urheilijoiltamme ja valmentajiltamme hyvää valmistautumista. Samoin meiltä muilta, kisajärjestelyitä ei saada vietyä läpi ilman jokaisen panosta. Tämä on myös hyvä hetki tutustua uusiin ja vanhoihin NuJulaisiin - yhdessä tekeminen on parasta!
Tule siis rohkeasti mukaan, oman aikataulusi ja kiinnostuksesi puitteissa. Alla tehtäviä, joihin voit ilmoittautua seuran puheenjohtajalle (Jukka Sala p. 040 5017489, jukka.sala@live.fi )
Ensiapu: kisat otellaan kahdella tatamilla, jolloin yksi ensiapupiste pystyy kattamaan molemmat ottelualueet. Ensiapupiste on myös paras paikka seurata otteluita 🙂 
Toimitsijat: Pöydän takana on arvokas olo ja hyvä näkymä ottelualueille. JudoTimerin käyttö opetetaan ensikertalaisille. Yksin ei myöskään tarvitse olla, vaan kokeneemman toimitsijan kanssa yhdessä.
Järjestyksenvalvojat: Tilaisuuden luonne ei vaadi virallisia kortteja tai koulutuksia. Palveleva jämpti asenne auttaa ohjaamaan kisavieraat oikeille alueille
Infopiste: Ilmoittautumiseen ja punnitukseen tarvitaan reippaita henkilöitä perjantaina, klo 17-20. Lauantaina lipunmyynissä tarvitaan myös apuja, heti aamusta klo 8 alkaen.
Kahvio: Nummelassa on aina ollut hyvä kahvio ja reipas porukka pyörittämässä tätä - toivottavasti myös tänäkin vuonna. Ilmoittaudu mukaan suoraan Iiralle (p. 050 5365537)
Tatamitalkoot: Yllä mainituiden tehtävien lisäksi, tai jos et ole la/su paikalla - tule kuitenkin perjantai iltana rakentamaan kisapaikkaa klo 17 alkaen. Pienikin kantoapu auttaa!
Missä tehtävässä sinä haluaisit olla mukana kisaviikonloppuna? Seuratoiminnan pyörittämiseen eivät riitä pelkät jäsenmaksutuotot - meidän on saatava myös ulkopuolista rahoitusta. Kilpailuiden järjestämisellä on siis iso merkitys myös seuran tulevaisuuden kannalta. Vaikka judo onkin yksilölaji, tulee seuran ja valmennuksen eteen ponnistella yhdessä. Jokainen tunti kisapaikalla on siis merkityksellinen - eikä vain tatamilla.


sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Judon SM 2020

Judon suomenmestaruuskilpailut oteltiin lauantaina 3.10.2020 Orimattilassa. Kilpailut oli jouduttu vallitsevan Korona-pandemian takia siirtämään toukokuulta, ja pitämään nytkin poikkeusjärjestelyin. Tämä näkyi katsojien käyttämissä kasvomaskeissa, mutta ehkä eniten hyvin pienenä määränä kisakatsojia. Vihtiläisen Hannu Jokisen kehittämä judo kilpailuihin suunniteltu livestream videointi mahdollisti kuitenkin kisastudion rakentamisen kotisohvalle – joka tässä tilanteessa olikin erinomaisen hyvä ratkaisu. Kilpailuiden osallistujamäärä jäi hieman edellisvuotta alhaisemmaksi. Tästä huolimatta kisatunnelma oli hyvä ja aito kamppailufiilis täytti urheiluhallin.

2019 NuJu osallistui kotikisoihin yhdeksän kamppailijan voimin, ollen kolmella mestaruudella mitalitilaston ykkönen. Nyt viiden urheilijan joukkue jäi ilman kultamitalia ja suomenmestaruutta – saavuttaen kuitenkin kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Loukkaantumisten takia veljekset Arttu ja Henri Määttä eivät puolustaneet mestaruuksiaan.

Naisten sarjoissa NuJu'n ainoana edustajana oli tänä vuonna U21 maajoukkueessa harjoitteleva ja Mäkelänrinteen Urheilulukiossa opiskeleva Venla Laiho. N63kg oteltiin tuplapoolina, jossa Venla eteni poolikakkosena semifinaaliin Kirkkonummen Judoseuran Emilia Kanervaa vastaan. Kokeneempi Emilia voitti semifinaalin ja lopulta sarjan, samoin kuin naisten avoimen sarjan suomenmestaruuden. Venla uusi siis hienosti edellisen vuoden pronssinsa.

M66kg sarja oteltiin viiden ottelijan poolina, jossa kukin kohtasi vastustajansa kerran. Nuori Nuutti Aholainen otteli ennakkoluulottomasti ensimmäisissä aikuisten SM-kilpailuissa, saalistaen yhden otteluvoiton, mutta jääden harmittavasti podiumin ulkopuolella, ollen neljäs. Kokenut Tommi Valtonen voitti nuorempansa, mutta kärsi kirvelevän tappion sarjan voittaneelle Joen Yawaran Otto Koposelle.

Julius Sala ja Oskari Mäkinen ottelivat molemmat kovassa M81kg sarjassa. Oskari voitti oman poolinsa, jatkaen semifinaaleihin näin lohkovoittajana. Julius joutui omassa poolissaan kampailemaan sekä miehiä, pisteitä, että aikaa vastaan – otteluiden mennessä kolmella kisaajalla ristiin. Nopein ippon ratkaisi ja Julius jatkoi poolinsa toisena judokana semifinaaleihin – Oskaria vastaan. Seurakaverit ovat harjoitelleet ja tehneet paljon yhdessä judon eteen. Kisakosketuksia toisiinsa heillä ei tainnut naperojudon ja syyskuun HiidenShiain lisäksi kuitenkaan olla? Oskarin vauhti oli Juliukselle liikaa ja juuri Urheilukoulusta kotiutunut res. kersantti vei lääketieteenkandidaatilta finaalipaikan. Helsingin Meido-Kan'ia edustava Aku Laakkonen uusi edellisen vuoden mestaruutensa. Oskarille siis hopeaa ja Juliukselle pronssia.

Seuravalmentajamme ja itsekin suomenmestaruuden voittanut Tea Laakkonen valmensi Nuuttia ja Venlaa kisapaikalla.

2021 suomenmestaruuksista taistellaan taas Nummelassa.

Millaisissa oloissa, sitä ei vielä tiedetä. Nummelan Judo tekee kaikkensa, jotta kamppaileminen sekä kilpailuissa, että harjoituksissa dojolla olisi turvalista. Seura on päivittänyt ohjeistustaan ja seuraa tilannetta tarkasti. Tällä hetkellä kaikki harjoitusryhmät pyörivät normaalisti. Sunnuntain muksu- ja perhejudossa, sekä maanantaisin ja torstaisin harjoittelevalla peruskurssilla on vielä tilaa. Mikäli kamppaileminen hyvässä seurassa, turvallisesti ja toisia kunnioittaen istuu omiin arvoihinne – niin tule ihmeessä tutustumaan ja kokeilemaan. Judon harrastaminen on moniin muihin lajeihin nähden myös edullista. Lisätietoja www.nummelanjudo.fi Seuran ohjaajina on tällä hetkellä erittäin kokenut ja arvostettu ryhmä. Lajin lopettaneen, tai keskeyttäneen, kannattaa tullaa tutustumaan ja kokeilemaan jos nykyinen harjoittelutapa sopisi sinulle?

HiidenShiai 2020

Syyskuussa oteltiin Luksian liikuntahallissa perinteinen HiidenShiai kilpailu – myös erityisjärjestelyin. Kilpailu toimi monelle huippujudokallemme hyvänä esikilpailuna suomenmestaruustaistoa ajatellen. Pitkä kilpailutauko näkyi otteissa, mutta toisaalta myös kova harjoittelu positiivisena kasvuna. Kilpailuihin osallistui yhteensä 154 urheilijaa 35 eri seurasta. Isoimmat joukkueet saapuivat Chikaralta (21), Targimilta (15) ja Meido-Kanilta (15). NuJulaisia olivat kisaamassa: Mia Mai Alango (P13-42 3.), Samu Elopuro (P18-73 2.), Atte Himilä (P18-73 3.), Elmo Keränen (P15-60 4. ja P13+55 1.), Emmi Keränen (P11-37 1.), Inka Moisio (T11-36 2.), Oskari Mäkinen (M-81 1.), Anniina Sala (T15-63 3.), Julius Sala (M-81 3.), Matias Sala (M-73), Tommi Valtonen (M-66 3.), Illia Yevsiukov  (P11-40 4.). Mitalitilaston kärjessä olivat seuroista Targim, Magas ja Chikara – Nummelan Judon sijoittuessa hienosti neljänneksi.

 

perjantai 14. helmikuuta 2020

NuJu puolustaa mestaruutta sunnuntaina Nuorten SM-kisoissa

Judon Nuorten Suomenmestaruuskilpailut Nummelanharjun Koululla nyt tulevana viikonloppuna. Lauantaina otellaan yksilökilpailut alle 18 ja 21 -vuotiaiden sarjassa. Sunnuntaina käydään kamppailu joukkueiden paremmuudesta – Mixed-Teams hengessä.
Nummelan Judon nuoret kisaajat odottavat innolla tulevaa viikonloppua. Vaikka monella tähtäin onkin jo kansainvälisissä kilpailuissa – sytyttää Suomenmestaruustaisto aina eri lailla kuin muut kilpailut. Seuran kisaorganisaatio on myös tehnyt paljon talkootöitä tapahtuman onnistumisen eteen. Nummelaan tuotu huipputapahtuma antaa myös lajia tuntemattomille hyvän mahdollisuuden tutustua kilpajudoon ja kamppailemiseen yli päätään.
Judolla on vahvat perinteet Vihdissä. Antti Rintamäki muistetaan vielä muutaman vuoden takaa monin kertaisena Suomenmestarina, sekä kansainvälisesti parhaiten menestyneenä vihtiläisjudokana. Aikuisten sarjoihin tänä vuonna siirtynyt Oskari Mäkinen voitti junioriurallaan useita mestaruuksia sekä mm. P18 EM hopeaa. Viime vuonna Nummelassa järjestetyissä aikuisten Suomenmestaruuskilpailuissa korkeimmalle palkintopallille nousivat Henri ja Arttu Määttä, sekä Tommi Valtonen. Naisten puolella tällä hetkellä menestyvimpiä ovat Hellgrénin sisarukset Jannika ja Jessika, sekä Venla Laiho. Aiemmin Nummelan Judoa ovat hienosti edustaneet mm. Anniina Jokinen ja Tea Laakkonen.
Tuleva viikonloppu on nuorten nousevien urheilijoiden parasta aikaa. Poikien puolella Nuutti Aholainen hakee jatkoa viime vuoden mitalille, ja mahdollisesti myös ensimmäistä mestaruutta. Samassa P18-60kg sarjassa kisaava Jesse Auna joutui vetäytymään viime hetkellä loukkaantumisen takia. Atte Himilä taistelee painoluokkaa ylempänä. Ensikertalaisina tällä tasolla esiintyvät Rasmus Sorsa ja Anniina Sala.
Alle 21-vuotiaiden sarjassa Matias Sala edustaa NuJu'a kovassa M-73kg sarjassa. Nuutti lähtee taistelemaan myös ikäluokkaa ylempänä. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseenkin valittu, ja juuri edellisviikonloppuna Tallinna Cup'in voittanut Venla Laiho hakee sitä kirkkainta kruunua, viime vuotisen hopean jatkoksi.
Nummelanharjun Koulun Liikuntasali toimi hyvin tämän tyyppisiin kisatapahtumiin. Halli on riittävän tilava kahdelle ottelualueelle. Yleisö pääsee seuraamaan kilpailuita hyvältä paikalta ja tunnelman pitäisi olla taattu. Ottelut alkavat molempina päivinä kello 10. Lauantaina kamppailut kestävät aina alku iltaan asti, mutta sunnuntain sähäkkä joukkuekilpailu on ohi jo muutamassa tunnissa. Lisätietoa lajista sekä kilpailutapahtumasta löytyy kilpailuiden nettisivuilta www.judonsm.fi
Tapahtuman järjestäminen täysin talkoovoimin on aina haastavaa. Toisaalta se tuo hyvin yhteen seura-aktiivit ja urheilijat sekä heidän vanhempansa. Kilpailuiden johtaja Jukka Sala pitää myös seuratoiminnan kannalta tärkeänä, että NuJu järjestää ja nimenomaan onnistuu kilpailujärjestelyissään. Jukan mielestä on tärkeätä, että laji näky kotipaikkakunnalla ja perheiden sekä ystävien on helppo tulla katsomaan kisoja. Paikan päällä näet – jos laji innostaisi myös sinua?

tiistai 28. tammikuuta 2020

Nuorten SM Nummelassa - Talkoista

Kotikisoissa NuJu näyttää mitä osaa – ei vain tatamilla, vaan kisajärjestäjänäkin. Ole mukana rakentamassa hieno kisatapahtuma nuorille huippu-urheilijoille.
SM-kilpailut kotikylässä – upea mahdollisuus kokea suomenmestaruus tunnelmaa livenä!
Kotikisat – seura maksaa NuJulaisten osallistumismaksun
Kotikisat – jokainen NuJulainen pääsee ilmaiseksi katsomoon (ranneke lipunmyynnistä)
Kotikisat – jokaisen seuran jäsenen panosta tarvitaan tapahtuman onnistumiseksi. Miten sinä pystyt olemaan mukana?
  • Ottelen ja?
  • Valmennan ja?
  • Toimitsijana kellotaulun takana
  • Järjestyksenvalvojana
  • Kanttiinissa, tai ennakkoon leipomassa
  • Ilmoittautumisessa, ml punnitus
  • Ensiavussa
  • Kuljettamassa tavaroita Dojolta kisapaikalle/lta
  • Mattotalkoissa, Nummelanharjun Koululla perjantaina 14.2. klo 18 alkaen (tätä osaavat ihan kaikki)
  • Mattotalkoissa, sunnuntaina heti joukkuekisan päätyttyä (tätäkin osaavat ihan kaikki)
  • Ilmoittaudu talkoisiin Dojolla olevaan listaan
  • Lisätietoa Jukalta jukka.sala@live.fi 040 5017 489, tai omalta ohjaajaltasi
  • Tiedätkö hyvän sponsorin tai tukijan – vihjaa Jukalle
Lauantaina klo 10 alkaen U18 ja U21 yksilökisat – NuJulaisilla monta mitalia puolustettavana ja voitettavana
Sunnuntaina samoin kymmeneltä Mixed Teams joukkuekilpailu – jossa NuJu puolustaa viime vuotista mestaruutta!
Kisasivut www.judonsm.fi
Kutsu kavereitasi katsomaan kilpailuita ja tutustumaan judoon
Pidä kisajuliste muistona ja laita toinen hyvälle mainospaikalle
Tule mukaan kisaamaan, kannustamaan, kokemaan ja tekemään hieno kilpailutapahtuma – yhdessä!

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Tervetuloa seuraamaan Aikuisten Judon SM-kilpailuita Nummelanharjun koululle

Jokainen NuJu'n jäsen on tervetullut seuraamaan seurahistorian ensimmäisiä Aikuisten SM-kilpailuita tänä viikonloppuna Nummelanharjun koululle. Kisainfo ja aikataulu löytyvät kisasivuilta www.judonsm.fi
Seuran jäsenet voivat noutaa pääsylippunsa kisainfosta. Tervetuloa seuraamaan huippujudoa – kotikylässä!

Jäsenten vanhemmat ja perheenjäsenet, sekä ystävät ovat tervetulleita talkoisiin. Mikäli olet jo ilmoittautunut mukaan talkooporukkaan – odotamme sinua kisapaikalla J Mukaan mahtuu vielä. Perjantaina tarvitaan rakentajia klo 16.30 alkaen (voit tulla myöhemminkin) ja jälleen sunnuntaina kisapaikkaa purettaessa klo 15 alkaen. Osallistumalla omalla panoksellasi talkoisiin, olet luonnollisesti oikeutettu kahden päivän kisalippuun.

Seuraa kisatapahtumia somessa ja välitä tietoa ystävillesi.

Reaaliaikaiset otteluvideot

Reaaliaikainen Judoliiton tulospalvelu

Ystävällisin terveisin
Nummelan Judon hallitus

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Judon SM kilpailut - Talkootapaaminen pe 8.3. klo 18 dojolla

Tervetuloa Nummelan dojolle perjantaina 8.3. klo 18 SM-kisojen järjestämistalkoisiin liittyen. Luvassa tilannekatsaus, avoinna olevat tehtävät, sekä talkooväen rekrytointitilanne.

Kaikki judokat ja junnujen vanhemmat ovat tervetulleita auttamaan. Mitä useampi saadaan mukaan sen pienemmäksi itse kunkin talkoopanos muodostuu.

SM-kisatoimikunnan puolesta

Ari Tervo
Nummelan Judo ry / sihteeri

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Nuorten SM Iisalmessa

Iisalmelaiset olivat laittaneet hienot kilpailut pystyyn! SM-titteli tuo kilpailuihin aina oman jännityksensä. Loukkaantumisten ja muiden poissaolojen jälkeen, NuJulaisista seitsemän urheilijaa puki judogin päälle ja astui nuorten SM tatamille. Sunnuntain joukkue mestaruus kruunasi NuJulaisten viikonlopun. Lauantai toi sekä hienoja onnistumisia, että lajiin kuuluvia karvaita pettymyksiä.
Oskari Mäkinen Suomenmestari -81kg
Oskari lähti ennakkosuosikkina tavoittelemaan SM-kultaa viimeistä kertaa juniorisarjoissa. Vastustajat olivat pyrkineet lukemaan Oskarin taktiikoita. Puolustaminen ei auttanut kuin pitkittämään sitä lopullista iskua ja voittoa Nummelan ja myös nyt koko Suomen kovimmalle juniorijudokalle. Kaikki ottelijat, myös Tikkurilan Judokoiden Artur Kanevets finaalivastustaja, joutuivat antautumaan Oskarille ennen täyttä otteluaikaa. Nuorten, sekä myöhemmin keväällä Nummelassa aikuisten SM-kilpailut on tärkeä osa Oskarin kilpailukautta. Tähtäin on kuitenkin European Cupeissa ja syksyn U21 EM-kilpailuissa Vantaalla. Kausi sisältää siis runsaasti matkustamista, kisaamista ja leireilyä – aina Japanissa asti. Hieno kisavuosi siis edessä!
Venla Laiholle tuplahopeaa
Alle 18 vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen tuore kapteeni ja tiukasti kansainvälisiä kilpailuita kiertävä Venla Laiho joutui kamppailemaan Iisalmessa kaikkensa antaen voittojensa eteen. Sekä U18, että U21-63kg sarjat tarjosivat kovia otteluita ja huikeaa kamppailua. Venla voitti ottelunsa, Chikaran Ronja Miekkalehtoa lukuun ottamatta, joka nousi nyt kaksoismestariksi. Venla ottelee usein kansainvälisissä kilpailuissa painoluokkaa alempana. Kausi tulee jatkumaan European Cuppien ja kansainvälisten leiritysten rytmittämänä. Kotimaan kilpailuina kalenterissa ainakin, Orimattilassa järjestettävä Baltic Sea Championships sekä Rovaniemen PM-kilpailut.
Nuutti Aholaiselle ensimmäinen SM-mitali
Nuutti on viime vuoden aikana kehittynyt hurjasti. Ottelustrategia, sekä mattojudo näyttävät aikaisempaa paljon vahvemmalta. Ison U18-60kg sarjan pronssimitali oli ehdottomasti kaiken sen vaivan ja harjoittelun arvoinen, jota Nuutti on judon eteen tehnyt. Lauantain onnistumisten jatkoksi Nuutti voitti sunnuntain joukkue kilpaussa tärkeitä kamppailuita. Tähtäin on kansainvälisissä kilpailuissa. Baltic Sea Championships, sekä Rovaniemen PM-kilpailut tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden.
Nuori Samu Elopuro otteli ennakkoluulottomasti samassa sarjassa Nuutin kanssa. Samulle arvokasta kokemusta, ja voitto avausottelussa. Jesse Auna näytti vahvaa tulemista heti ensimmäisissä SM-kilpailuissaan, hakemalla yhden otteluvoiton U18-55kg sarjassa. Jesse Ollikkala (U18-66kg) ja Matias Sala (U21-73kg) jäivät hyvästä kamppailusta huolimatta myös mitaliotteluiden ulkopuolelle.
Valmentajien sekä tuomareiden lisäksi, kilpailuiden onnistumisesta vastaavat monet vapaaehtoiset työntekijät. Judoliiton määräämänä virallisena valvojana toimi aktiivinen kilpailupäällikkömme Jukka Sala. Hyvällä yhteistyöllä Iisalmen kilpailut saatiin hienosti vietyä maaliin ja ansaitut mitalit urheilijoiden kaulaan.
Seuran talkoohenkeä, sekä heittäytymistä yhteisen hyvän puolesta, tarvitaan huhtikuussa, kun aikuisten, joukkue sekä sovelletun judon mestaruuskilpailut järjestetään Nummelanharjun Koululla 13.-14. huhtikuuta. Arttu ja Henri Määttä puolustavat viime vuoden mestaruuksiaan. NuJu voitti miesten joukkuemestaruuden 2017 Turussa järjestetyissä kilpailuissa. Osa nuorista huipuistamme on myös mukana aikuisten SM-kilpailuissa.



Suomen paras!


NuJu'n nuorille joukkue SM kultaa Iisalmessa!
NuJu lähti hakemaan mitalia, viime vuotisen hopean jatkoksi. Kilpailuun oli ilmoittautunut kuusi joukkuetta, jotka arvottiin kahteen lohkoon. Lohkovoittajien oli määrä kohdata finaalissa, ja lohko kakkosten pronssiottelussa. Ensimmäisenä NuJu'a vastaan asettui Itä-Suomen aluejoukkue. Voitto NuJulaisille puhtaasti 5-1, samoin numeroin kuin Pohjoisen aluejoukkueestakin (häviö ainoastaan luovutuksella ottelussa, johon NuJu'lla ei ollut kilpailijaa). Nuoret judokat: Nuutti Aholainen, Venla Laiho, Matias Sala, Oskari Mäkinen – sekä Kirkkonummen Judoseurasta lainassa ollut Frida Laxén, aloittivat siis vahvasti voittamalla jokaisen käydyn kamppailun. Mahtava aloitus!
Toisessa lohkossa kamppailivat Helsinkiläisjoukkueet Chikara ja Meido-kan, sekä Tikkurilan Judokat Vantaalta. Taistelu oli tiukkaa ja paikan finaalissa varmisti vasta uusintaottelun jälkeen Meido-kan, Chikaran viedessä myöhemmin pronssimitalin.
Finaali oli todella jännittävä! Ennen viimeistä ottelijaparia Meido-kan johti 3-2. Avoimessa painoluokassa NuJu oli laittanut peliin parhaan ottelijana Oskari Mäkisen. Meido-kanilaisista lähti voittoa hakemaan Artjom Mantulin. Voitto Oskarille ja tilanne tasan. Jännittävämpää ja hienompaa päätöstä joukkuekilpailulle ei voisi toivoa. Säännöt määräävät, että voitto ratkaistaan tasatilanteessa arpomalla yksi ottelijapari uusintakamppailuun – alle 57kg, eli Frida Laxén ja Heda Blatkhanova. Heda oli voittanut aiemman kamppailun, mutta nyt uusinnassa Frida halusi enemmän voittoa.
Frida Laxén ja voittoheitto
Vaikka judo onkin yksilölaji, tuo joukkuekisa jotain uutta sekä harrastajille että katsojille. Tunnelma oli huikea ja ottelijat aidosti iloisia. Nummelan Judolle siis ensimmäinen nuorten joukkue Suomenmestaruus. NuJu'n ryhmää ja erityisesti joukkuekisaan osallistuneita urheilijoita kannustettiin "valmentajatrion" voimin. Tero Laakkonen innosti jälleen judokat parhaimpaansa. Tea Laakkonen oli elementissään valmentaen seuran junioreita. Julius Sala oli luomassa omalla urheilullisella esimerkillään kisafiilistä ja tsemppiä NuJu'n judokoille.
Aikuisten Suomenmestaruuskilpailut Nummelassa
Huhtikuussa huippujudoa voi nähdä ihan kotikulmilla. Aikuisten, joukkue sekä sovelletun judon mestaruuskilpailut järjestetään Nummelanharjun Koululla 13.-14. huhtikuuta. Arttu ja Henri Määttä puolustavat viime vuoden mestaruuksiaan. NuJu voitti miesten joukkuemestaruuden 2017 Turussa järjestetyissä kilpailuissa. Osa nuorista huipuistamme on myös mukana aikuisten SM-kilpailuissa.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Judon SM Nummelassa 13.-14. huhtikuuta

Seuramme 40-vuotis juhlavuosi huipentuu ensimmäistä kertaa Nummelassa ja Vihdissä järjestettäviin aikuisten, joukkue ja sovelletun judon SM kilpailuihin. Sovellettu judo juhlii samalla 30-vuotista taivaltaan osana suomalaista judoperhettä. Kilpailuiden järjestäminen on seuralle iso ilo ja kunnia, mutta samalla valtava haaste ja voimainponnistus. Kilpailuiden onnistumisella on myös suuri taloudellinen merkitys. Nummelan ja Karkkilan uudet hienot harjoittelutilat vaativat seuralta panostusta ja resursseja. Kilpailuiden tuoma tuotto auttaa tässä merkittävästi.
Onnistunut tapahtuma vaatii meidän jokaisen panosta - siis aivan jokaisen. Aloitetaan järjestelyt isosti ja yhdessä perjantaina 18. tammikuuta, eli tulevana perjantaina klo 18:30 Nummelan dojolla. Salilla on samaan aikaan avoimet harjoitukset, joten perheen judoka voi hyvin osallistua palaverin aikana harjoituksiin J
Tehtäviä löytyy kisatapahtuman aikana, cateringistä kisakelloon ja järjestysmiehistä lipunmyyjiin. Ennakkoon tarvitaan visuaalisen ilmeen luojia ja markkinoijia sekä majoitus ja kisapaikka vastaavia. Sekä lukuisiin muihin isompiin ja pienempiin tehtäviin.
Tule siis perjantaina dojolle suunnittelemaan judon SM kilpailuita – yhdessä!
Lisätietoja hallituksen jäseniltä sekä kilpailupäälliköltä; Jukka Sala
#Turku2017joukkueSM







                                                                                                               

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Judon SM2018 Helsinki

2018 Aikuisten Suomenmestarit Henri Määttä M66 ja Arttu Määttä M73
Lauantaina Töölön Kisahallissa miteltiin judon Suomenmestaruuksista. Kuusi NuJulaista nousi tatamille kamppailemaan paikasta auringossa. Päivän isoimpia saavutuksia oli ehdottomasti Määtän veljesten ansaitsemat mestaruudet. Sarjoissa nähtiin myös yllätyksiä ja useita hienoja urheilijoiden esiintuloja.
Jannika Hellgrén haki paikkaa naiset alle 48kg sarjassa. Perjantain punnitus oli kuitenkin armoton ja Jannika joutui ottelemaan painoluokkaa ylempänä. 52-kiloisissa vastaan asettuivat Hontai Judoa edustavat Sundbergin sisarukset Susanna ja Jenni. Hyvästä kamppailusta huolimatta nuori Mäkelänrinteen urheilulukiota käyvä Jannika joutui tunnustamaan Hontain tytöt paremmikseen. Naisten puolella ei nähty muita NuJulaisia Jessika Hellgrénin jouduttua jättämään kisat välistä ärhäkän vatsaflunssan takia.
Miehissä Tommi Valtonen kohtasi ensimmäisen haasteen jo arvonnassa. Alle 60-kiloisten ennakkosuosikit Luukas Saha ja Otto Koponen tulivat kaaviossa Tommin kanssa samalle puolelle. Tommi laittoi itsensä täysillä likoon, mutta joutui karvaasti pettymään Luukaksen ja Oton jatkaessa mitaliotteluihin.
M66 Suomenmestari Henri Määttä, hopeaa Turpal Doukaev, Pronssia Ville Ylitalo ja Valtteri Olin
Henri Määttä lähti puolustamaan 66-kiloisten sarjassa viime vuotista ensimmäistä aikuisten Suomenmestaruuttaan. Otteleminen oli alusta asti todella vakuuttavaa. Juniorisarjoja painoluokassaan pitkään hallinnut Henri todisti viimeistään nyt olevansa mestari myös aikuisten kamppailussa. Henrin tavoitteet ovat korkealla ja lauantain esitysten toivotaan avaavan vieläkin enemmän ovia edustustehtäviin.
M73 Suomenmestari Arttu Määttä, hopeaa Eetu Laamanen, pronssia Sikko Kaewasa ja Miska Pyykkö
Alle 73-kiloisten sarjassa nuori Matias Sala haki pitkän kilpailutauon jälkeen tuntumaa koviin otteluihin. Vastaan asettui tuttu Kirkkonummen Judoseuran Vili Vehmas. Vili löysi ilon ja tekemisen meiningin otteluun, Matiaksen jäädessä aseettomaksi. Ottelu osoitti judon kovuuden ja vaativuuden niin fyysisellä kuin henkiselläkin puolella. Samassa sarjassa NuJun Arttu Määttä näytti parasta osaamistaan. Artulla on ennestään useita nuorten mestaruuksia ja yksi aikuistenkin mestaruus muutaman vuoden takaa. Otteleminen oli nyt parasta mitä Arttu on pitkään aikaan näyttänyt. Ottelija toisensa jälkeen joutui toteamaan Artun päivän parhaaksi ja ansaitusti Suomenmestariksi. Vaikka päivän aikana juhlittiin monia mestaruuden uusineita urheilijoita – kuten Kirkkonummen judoseuran Emilia Kanervaa, joka saavutti jo viidennen peräkkäisen mestaruuden – oli yksi päivän ehdottomia kohokohtia Määtän veljesten venyminen mestaruuksiin samoissa kilpailuissa.
Oskari Mäkisen tavoitteet ja tähtäin on selvästi kansainvälisissä kilpailuissa. Alle 21-vuotiaiden ehdottomaan eliittiin sekä Suomessa että kansainvälisestikin kuuluva Oskari, joutui toteamaan aikuisten sarjojen kovuuden ja yllätyksellisyyden. Oskarin hyökkäävä ja aktiivinen ottelutyyli kostautui vastustajien hyödyntäessä harvat paikat tehokkailla vastatekniikoillaan. Edellisvuoden hopeamitalisti jäi nyt mitalikamppailuiden ulkopuolelle.
Sunnuntaina miteltiin sovelletun judon mestaruuksista sekä joukkuekilpailuissa. Loukkaantumisista ja tiukasta kansainvälisestä kisakalenterista johtuen NuJu ei valitettavasti pystynyt kokoamaan miesten, eikä naisten joukkuetta. 2017 Turun kilpailuissa NuJu’n miesten joukkue saavutti historiansa ensimmäisen joukkuemestaruuden.
Kisatapahtuma oli osa Suomen Judoliiton 60-vuotisjuhlia, jotka huipentuivat illalla Gaalaan ja ansioituneiden palkitsemiseen. Palkittujen joukossa ei tällä kerta ollut NuJulaisia. Oskari Mäkisen henkilökohtainen valmentaja ja Siuntion Keido-Kan’in perustaja Pekka Keräselle myönnettiin tilaisuudessa 4.dan vyöarvo.
Judon SM-kilpailut kokoavat parhaat kotimaiset judokat yhteen ja tarjoavat näin yleisölle mahdollisuuden seurata ja kannustaa parhaimmistoamme. 2019 kilpailut järjestetään huhtikuussa Nummelassa. NuJu tulee panostamaan kilpailutapahtuman onnistumiseen ja on jo nyt käynnistämässä tapahtuman järjestelyitä. Kisaviikonloppu tarjoaa myös Vihdille näkyvyyttä ja toivottavasti kokoaa paikalliset yrittäjät yhteen palvellakseen paikkakunnalle saapuvia kisavieraita. Nummelan Judon puheenjohtaja Ari Tervo sekä kilpailupäällikkö Jukka Sala odottavat paljon itse kisoilta, mutta myös NuJu’n käynnissä olevalta 40-vuotis juhlavuodelta.


maanantai 12. helmikuuta 2018

Nuorten Judon SM 2018

Viikonloppuna oteltiin nuorten Suomen mestaruuksista Vantaan Tikkurilassa. Kokenut kisajärjestäjä Tikkurilan Judokat oli jälleen pannut parastaan ja saanut hyvin paikalle sekä ottelijoita, että valveutuneita judon ystäviä katsomon puolelle. Kisat etenivät joutuisasti ja kamppailijat tarjosivat parasta viihdettä. Ainoana isona puutteena live-stream videolähetyksen puuttuminen. Tähän on jo lähes kaikissa muissa kilpailuissa totuttu ja kuvalähetyksen puuttuminen nuorten SM-kilpailuista herätti kysymyksiä – varsinkin kauempana kotona kisoja seuraavilta. Judo on aina kuitenkin parasta paikan päällä. (Kuvassa Oskari Mäkinen ja onnistunut Morote Seoi nage -heitto, kuva Aivar Künnapuu)
NuJulaisita kisaamassa oli muutaman loukkaantumisen jälkeen viisi hienoa urheilijaa. T18-57 sarjassa Venla Laiho lähti hakemaan mitalia edellisen vuoden hopean jatkoksi. Alkupoolissa vastaan asettuivat Enisa Balatkhanova, Heidi Tuurala ja Ronja Miekkalehto. Kaksi ensimmäistä kilpakumppania Venla pystyi voittamaan, mutta kirvelevä tappio Miekkalehdolle toi paikan jatkossa, mutta valitettavasti Kirkkonummen Judoseuran kovaa Frida Laxénia vastaan. Frida ja Venla harjoittelevat paljon yhdessä ja tuntevat toistensa ottelutyylin. Nyt Frida oli parempi vieden lopulta koko sarjan voiton, Venlan saavuttaessa pronssia. Alle 21-vuotiaiden sarjaan ei tullut vanhempia osallistujia, vaan tytöt mittelivät paremmuudesta uudestaan – Venlalle jälleen pronssia, ja näin toinen SM mitali. Fridalle kaksoismestaruus. Poikien puolella Niko Isopoussu ja ensikertalainen Nuutti Aholainen jäivät ilman otteluvoittoja. (Kuvassa Venla Laiho, joukkuekisassa Pohjoisen aluejoukkueen Ronja Niemeä vastaan)
Alle 21-vuotiaiden sarjassa NuJulaisista ottelivat Venlan lisäksi Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskelevat Jannika Hellgrén ja Oskari Mäkinen. Jannikan sarjassa viisi tyttöä mittelivät paremmuudestaan.  Jannikaa on aina pidetty hyvänä kamppailijana matossa, mutta nyt pystyjudokin näytti toimivan, tuloksena pronssia. Oskari Mäkinen oli yksi päivän vakuuttavimmista ja sarjansa ylivoimaisimmin voittaneista judokoista. Vastustajat yrittivät eri tyylein – hyökkäämällä, passiivisesti tarkkailemalla tai vastahyökkäyksillä horjuttaa Oskarin asemaa. Mahdoton tehtävä - neljä täydellistä ipponin arvoista voittoa ja suomenmestaruus oli totta. Viides SM kulta, joista yksi 2017 NuJu’n joukkuemestaruus, nuorelle EM hopeamitalistille! https://www.youtube.com/watch?v=zrExaU08lPE  Linkistä löytyy Oskarin finaaliottelu Lahden JS Timo Heiskasta vastaan  (Kuvassa alla Jannika Hellgrén Jenni Sundbergia vastaan)
Nuorten SM-kilpailut huipentuivat sunnuntaina Joukkuekilpailuihin. Seitsemän seurajoukkuetta ja kaksi alueellista joukkuetta kamppailivat paremmuudesta. NuJulaiset osoittivat hyvää venymistä. Nuutti Aholainen ja Niko Isopoussu pystyivät parantamaan suoritustaan edelliseltä päivältä. Jannika Hellgrén sekä Venla Laiho ottivat tärkeitä voittoja - samoin kuin pitelemätön Oskari Mäkinen. Alkusarjassa kaatui ensiksi Pohjois-Suomen aluejoukkue ja sitten Vantaan Jukara. Helsingin Chikara oli parempi, mutta suuremmilla ottelupisteillä NuJu jatkoi loppuoteluun Päijät-Hämeen aluejoukkuetta vastaan. Finaalissa nummelalaiset eivät pystyneet, Oskaria lukuun ottamatta, voittoihin. Kokonaisuutena joukkueen voidaan sanoa ylittäneen itsensä ja saavuttaneen täysin ansaitusti Joukkue-SM hopeaa. Hallitsevana miesten suomenmestarina NuJu on ylpeä ja iloinen nyt saavutetusta nuorten mitalista. Tea Laakkoselle sekä kaikille henkilökohtaiselle valmentajille iso kiitos seuran urheilijoiden eteen tehdystä pitkäjänteisestä ohjaaja ja valmentajatyöstä sekä Jyri Rajaniemelle joukkueen piiskaamisesta oikealla hetkellä parhaaseen suoritukseen joukkueenjohtajana.
(U18-U21 Joukkue SM Kultaa PH-Judo, hopeaa NuJu, pronssia Chikara)
(Nuutti Aholainen joukkuekisan finaalissa PH-Judon Thomas Rönkköä vastaan)
(Niko Isopoussu ja PH-Judon Santeri Hakkarainen)
Kisatapahtuman onnistunut läpivienti vaatii aina hurjan joukon talkoolaisia ja muita toimijoita. Tällä kertaa Judoliitto oli asettanut Jukka Salan kilpailuiden valvojaksi ja Jyryn puheenjohtajaksi. Nyt ensimmäisen kerran järjestetty nuorten Joukkuekilpailu oli erityisen tarkkailun kohteena ja vaatii varmasti jatkoselvitystä. Iso kysymys kilpailuiden jälkeen oli monelle: Tulisiko joukkuekilpailuun hyväksyä jatkossa vain seurajoukkueita?