Näytetään tekstit, joissa on tunniste PM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PM. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. toukokuuta 2022

Judo kata SM 2022

Judossa kilpaillaan sekä kamppaillen että liikesarjoissa. Kamppaillessa judotekniikat on rajoitettu heittoihin, sidontoihin, käsilukkoihin ja kuristuksiin, minkä vuoksi ottelut voidaan käydä vapaasti täydellä teholla. Judon tekniikkavalikoimaan kuuluu myös lyönnit, potkut ja asetekniikat, sekä niitä vastaan puolustautuminen. Turvallisuussyistä näitä tekniikoita harjoitellaan vain ennalta määrätyssä muodossa. Nämä ennalta määrätyt muodot tunnetaan japaninkielisellä nimellä kata.

Judossa on kymmenkunta kataa, joista kukin kata opettaa judon eri osa-aluetta. Kilpailuissa on käytössä viisi kataa. Katakilpailuissa tuomarit arvioivat kilpaparin suorituksen ja pisteyttävät sen määrättyjen kriteerien mukaisesti. Arvostelussa kiinnitetään huomiota tekniikan tehokkuuteen, toimivuuteen ja puhtauteen.

Jussi Nikander ja Jouni Lahtinen ottivat SM-kultaa

Pari-kolme vuotta Nummelan Judoa edustaneet Jussi Nikander ja Jouni Lahtinen ottivat kultaa Tampereella 21.5. pidetyissä judo kata SM-kilpailuissa. Jussi ja Jouni osallistuivat Kodokan Goshin jutsu eli nykyaikaiset itsepuolustekniikat sarjaan. Tämä kata pitää sisällään kiinni tarttumiset eri suunnista, lyöntejä, potkuja ja asetekniikoita, sekä niihin liittyvät vastatoimenpiteet.

Tuomarit arvioivat Jussin ja Jounin suorituksen 79% maksimipisteistä, toiseksi tulleen parin jäädessä 75% maksimista.

Jussi totesi, että muutaman vuoden kilpailutauko näkyi kisapäivänä omaan suoritukseen valmistautumisessa, joka ei mennyt täysin vanhojen rutiinien mukaisesti ja jatkoi

- Valmistautuminen vaikutti kisasuoritukseen, johon jäi vielä hieman parantamisen varaa.

Jussin mukaan tutut kilpakumppanit olivat kehittyneet tauon aikana tarjoten hyvän vastuksen.

Moninkertaiset SM-kultamitalistit

Jussi ja Jouni ovat kilpailleet judon katassa vuodesta 2011 saakka edustaen aiemmin Lohjan Urheilijoiden judojaosta. Kilpauran alkupuolella, vuosina 2011 - 2013, he olivat SM-tasolla mitalisijoilla Kodokan Goshin jutsun lisäksi Nage no kata eli perusheittotekniikoiden muodollisessa liikesarjassa.

Vuodesta 2014 alkaen he keskittyiät pelkästään Kodokan Goshin jutsuun pitäen SM kullan nimissään neljän vuoden ajan vuosina 2014 - 2017. EM-kisoissa paras saavutus on 4. sija ja MM tasolla 7. sija.

Parhaana sijoituksenaan Jussi ja Jouni pitävät Kodokan Goshin jutsu sarjan kolmatta sijaa kovatasoisessa vuoden 2014 EJU kata Tournament kisassa Belgiassa.

Tatamilla Jussia ja Jounia näkee varmimmin Nummelan Judon aikuisten ryhmän harjoituksissa, jossa he jakavat osaamistaan eteenpäin yhdessä muiden aikuisten ohjaajien kanssa.


Kuva: Jussi (vas.) on juuri väistänyt Jounin lyönnin kepillä ja aloittamassa vastahyökkäyksen Nummelan Judon dojolla.

Teksti: Ari Tervo Kuva: Teemu Puumalainen

maanantai 20. toukokuuta 2019

Rovaniemen PM-kilpailut

Nuorten PM kultaa Venla Laiho. Nuutti Aholainen ja Julius Sala pronssille
Lauantai 18.5. Nujulaisista vuorossa olivat ensimmäisiksi kadeteissa Venla Laiho alle 57kg:n sarjassa, ja Nuutti Aholainen alle 60kg:n sarjassa.
Venla aloitti päivän vahvasti ja paukutteli tavaramerkillään sodetsurikomigoshilla ensin Lugi Judon Hillevi Karlsonin ja sitten Orimattilan Emilia Heinosen. Semifinaalissa Sundsvallin Thea Johansson osoittautui hieman vaikemmaksi heitettäväksi, mutta Venla hyökkäsi jatkuvan raivokkaasti, eikä tuomareilla ollut muut vaihtoehtoa kuin ajaa ruotsalainen passivisuusvaroituksin pois matolta. Finaalissa Venlaa vastaan asettautui päivän kovin haaste.
Chikaran Erika Vauhkonen valittiin vastikään edustamaan Suomea ikäluokan EM-kilpailuihin ja keväältä helsinkiläisen taskusta löytyi jo vakuuttavasti European Cup pronssia. Venla ei kuitenkaan kuvia kumarrellut, vaan kävi päälle kuin se kuuluisa yleinen syyttäjä. Ottelu olikin tasaista vääntö, kun molemmat yrittivät jatkuvasti polviseoinage ja polvisode-tekniikoita. Lopulta Venla kuitenkin osui paikkaan, ja polvi ipponseoinage päätti ottelun noin kahden ja puolen minuutin jatkoajan jälkeen. Näin Venlalle upeasti Pohjoismaiden mestaruus!
Myös Nuutti aloitti vahvasti. Tean opit seoinagesta selvästi toimivat, sillä se toimi hyvin myös Nuutilla kun Norjan Wirak kaatui ensimmäisessä ottelussa. Toisessa ottelussa Nuutti jäi pahasti Ruotsin Pashaevin otteisiin, ja Pashaev onnistui nappaamaan Nuutista ipponin uhrautumisheitolla. Keräilyt kuitenkin kutsuivat, ja niissä Nuutti sai todella taistella. Akseli Savolainen kaatui lopulta vastaheitolla, vaikka ottelussa koettiin jo kauhunhetkiä kun Nuutti väänsi hieman nilkkaansa. Tämän jälkeen Ruotsin Ahlqvist sai tuta Nuutin tomoenagen tehokkuuden.
Pronssiottelussa Nuutti sai vastaansa koko päivän todella vahvasti otelleen Mikkelin Atte Rantalaisen. Ottelu oli puolin toisin todellista taistelua ja eteni jatkoajalle. Jatkoajalla Nuutti osoitti oivaa tilannetajua ja käänsi Rantalaisen polviseoinage yrityksen omaksi vastaheitokseen. Tuomarit arpoivat selkeää waza-aria hetken verran, mutta tuomio oli selvä. Nuutille pronssia!
Kadettien jälkeen siirryttiin aikuisiin, jossa mukana olivat Jannika Hellgren (-52), Julius Sala (-81) ja Jyri Rajaniemi (-73).
Jannikan ottelut käytiin kahden poolissa vahvaa ja tuttua Susanna Sundbergia vastaan. Tänän Susanna oli kuitenkin vahvempi ja Jannikan oli tyydyttävä hopeaan.
Juliuksella sen sijaan voidaan sanoa olleen mahdollisesti tähän astisen elämänsä päivä (lisää on varmasti tulossa). Ensimmäinen ottelu Ruotsin Tedeholmia vastaan oli hieman haparoivaa, mutta Julius kaivoi kuitenkin voittoon tarvittavat pisteet uranagella. Toisessa ottelussa vauhti kiihtyi ja vastus koveni, kun Juliusta vastaan asteli Ruotsin Svärdström. Tatamin laidalla joku kommentoikin ruotsalaisen olevan erityisen kova sylitilanteissa. Noh, Julius ei joko tätä tiennyt, tästä välittänyt, tai oli vain yksinkertaisesti vahvempi syliltä, sillä tuleva lääkäri katkaisi Svärdströmin ensimmäisestä aloituksesta kosotogakella, nimenomaan syliltä! Semfinaalissa Konsta Hännistä vastaan Julius valitettavasti hätäili hieman, ja Konsta kuittasikin ottelun kahdella vastaheitto waza-arilla. Pronssi oli kuitenkin vielä otettavissa, mutta vastustajakin oli raju.
Ruotsin Tammar Abbud oli pari kuukautta aikaisemmin voittanut Juliuksen, sekä koko Baltic Sea Open-kilpailun. Juliusta ei kuitenkaan tänään niin helposti voitettu ja ruotsalainen olikin hämmennyksissä kun mäkivetoja Kuopiossa kiskonut Julle repi ja raastoi. Lopulta hapot iskivät ruotsalaiseen niin pahasti, ettei mies meinannut pystyä enää seisomaan ja Juliuksella oli helppo työ lopettaa ruotsalaisen kärsimykset osotogarilla. Juliukselle siis uran ensimmäinen PM pronssi uran ensimmäisistä PM-kisoista!
Myös Jyri oli kovassa vireessä. Hierojaksi opiskeleva nuorukainen ei ollut tullut Rovaniemelle hieromaan, vaan lyömään agressiivista kahvaa. Kun ensimmäisen ottelun vastustaja, Ruotsin Lindblad blokkasi kahvaa, rankaisi Jyri tätä nopeasti kahdella soden ja osoton sekoituksella. Toisessa ottelussa hyvä myllytys jatkui ja tällä kertaa puri ouchigari, uhrina toinen ruotsalainen, Persson.
Semifinaali olikin sitten todellinen jännitysnäytelmä, kun vastaan asettui Bodonoksen Valtteri Olin. Valtterilla on tältä vuodelta tukku kilpailuvoittoja ja kirkkaimpana Lignanon junioreiden Eurooppa Cupin pronssi seitsemällä otteluvoitolla. Otteluun mennessä Jyrin kanssa hiottu taktiikka oli selvä, Valtterin huonoista yrityksistä rokotettaisiin armotta. Ottelun edetessä Jyri olikin pari kertaa lähellä napata pisteet vastaheitolla. Valitettavasti yksi tilanteista, jossa Valtteri teki niin sanottua korean seoinagea ja Jyri yritti heittää vastaan, päättyi niin että Jyrin kylki pikaisesti kastui ja keravalainen sai waza-arin. Jyri ei kuitenkaan luovuttanut. Kun aikaa oli 10 sekuntia jäljellä, ryntäsi Jyri päälle. Aloitus kesti noin seitsemän sekuntia, ja sen lopputuloksena oli, että molemmilla oli taulussa waza-arit Jyrin hienon sasaen johdosta. Edettiin jatkoajalle. Jatkoajalla Valtterin ylivertainen kuntopohja osoittautui kuitenkin vain liian kovaksi ja komea seoinage päätti ottelun.
Näin ollen Jyri tippui pronssiotteluun hallitsevaa ruotsinmestaria, Fredrick Gourlayta vastaan. Jyrin taistelusta huolimatta ruotsalaisen perusote oli vain liian vahva, ja kaksi kouchimakikomi waza-aria koituikin karkkilalaisen kohtaloksi. Jyrille silti viides tila todella hyvien otteluiden jälkeen.
Sunnuntaina 19.5. olivat vuorossa juniorit: Venla (57), Jannika (52), sekä Matias Sala (73)
Jannikalla ei vain tällä kertaa ollut hyvä viikonloppu ja myös oma ikäluokka päättyi pettymykseen kahden tappion myötä. Otteleminen oli kuitenkin hyvää ja varsinkin norjalaista vastustajaansa Jannika hallitsi koko ottelun, ennen kuin pieni erhe sylitilanteessa kostautui.
Lauantain kultamitalisti Venla jatkoi siitä mihin eilen jäi. Ensimmäisessä ottelussa Venlalla oli tosin jo kaksi varoitusta Ruotsin Aramburoa vastaan, mutta sitten seoinage puri. Sama tekniikka puri myös Koyaman Suokanervaan ja Venla eteni semifinaaliin, jossa vastaan asettui eilinen finaalivastustaja, Chikaran Erika Vauhkonen. Ottelu oli jälleen tasaista vääntöä, ja molempia ottelijoita varoitettiinkin kahdesti. Lopulta Venla sai kolmannen varoituksen passiivisesta otteluasennosta tilanteessa jossa molemmat olivat ainakin kirjoittajan mielestä suunnilleen yhtä pahassa kulmaviivaimessa. Jokatapauksessa tämä tarkoitti sitä, että Venla tippui pronssiotteluun. Pronssiottelussa Meido-Kanin Enisa Balathkanova aloitti väkevästi ja Venla olikin välillä vaikeuksissa vastustajansa pahan kahvan kanssa. Lopulta vaikutti kuitenkin siltä, että Venla odotti vain aikaansa iskeä, kun jälleen yksi komea ipponseoinage ratkaisi pronssin nujulaiselle.
Päivän soturipalkinto menee kuitenkin Matiakselle. Ensimmäinen ottelu ruotsin Danielssonia vastaan meni vielä näyttävästi osotogarilla, mutta sen jälkeen voimaa täytyi ammentaa syvältä. Matiaksen ja Judo-Kanin Paul-Martin Kunnapuun ottelusta muodostui nimittäin eeppiset mittasuhteet saavuttava taistelu. Ottelun kaava oli selvä. Aina kun Matias voitti otteen, oli Kunnapuu pulassa. Sen sijaan kun Kunnapuu laukaisi räjähtäviä uchimata yrityksiään kahvaotteesta, tuli valmentajankin pallilla todella nopeasti todella kuuma. Ottelu venyi lopulta monta minuuttia jatkoajalle ja Matiaksen jalatkin alkoivat kramppailemaan. Taistelutahto tulee kuitenkin esiin vain tiukoissa paikoissa, ei kotisohvalla tai kevätiltana rannalla. Ja sitä Matias todella osoitti. Vaikeuksista huolimatta Matias kävi Kunnapuun kimppuun kuin herhiläinen ja pakotti lopulta tämän huonoon yritykseen, jonka pystyi itse waza-arin arvoisesti kääntämään. Näin Matias semifinaaliin.
Semifinaalissa vastaan asettui Ruotsin mongolialaislähtöinen Dashdorj. Matias aloitti ottelun hyvin ja pääsikin monesti lähelle palomiehenpyörä yrityksillään. Ottelun puolivälissä tapahtui kuitenkin vahinko, kun Matias poikkesi yhden aloituksen verran ottelusuunnitelmasta. Ruotsalainen pääsi lähelle, ja iski sylilyönnillä Matiaksesta waza-arin. Ottelun loppu olikin Matiaksen hurjaa kiriä, mutta se ei aivan riittänyt ja aivan lopussa ruotsalainen pääsi vielä kuittaamaan toisen waza-arin. Matias kaatui kuitenkin saappaat jalassa kuten kuuluu ja pronssiottelu oli vielä jäljellä.
Pronssiottelussa vastaan asettui Ruotsin Ljungvist joka huhujen mukaan punnertaa penkistä 140 kiloa. Huhua itse levittänyt Matias ei ehkä penkkaa (vielä) 140 kiloa, mutta ottelu alkoi silti Matsan komennossa. Vaikka ruotsalainen oli selkeästi vahva, onnistui matias pääsemään käsistä ohi ja tekemään monta hyvää yritystä palomiehenpyörällä. Vähän ennen minuutti ottelun loppua tapahtui kuitenkin valitettava vahinko. Ruotsalainen pääsi kopauttamaan Matiasta hieman jalkaan ja Matsa kompuroi. Heikon hetken haistanut ruotsalaien jatkoi ja työnsi Matiaksen selälleen ansaiten waza-arin. Tämä tarkoitti sitä, että Matiaksen täytyi jahdata. Kovana penkkimiehenä ruotsalainen omaksuikin vahvan päkitysasennon, ja vaikka Matias kuinka painoi päälle, ei ratkaisua löytynyt. Tuloksena siis lopulta viides sija, mutta myös erittäin paljon positiivista kotiinviemistä arvokkaan opin muodossa!
Joukkuekilpailussa Suomea vastaan asettui ainoastaan Islanti. 5-1 voitto isännille. 73-kiloisissa ottelijana Kajaanin JS tuore U21 suomenmestari Roope Korhonen. Matias oli joukkueen varamiehenä valmis paikkaamaan, jos käsky olisi käynyt.
Kirjoittanut Tommi Valtonen
Seuran puolesta iso kiitos Tommille itse jutusta, mutta vielä enemmän ottelijoiden couchaamisesta kisapaikalla. Kiitokset ja onnittelut myös Tero Laakkoselle Venlan judon eteenpäin viemisestä. Nuutin penkillä nähtiin tällä kertaa Esa Kakko ja Julius Salan Matias Tikkanen. Paikalla olleiden NuJulaisten vahva kannustus näkyi kaikissa otteluissa, mutta erityisesti Venlan finaalissa. Jukka Sala teki pitkän päivätyön Judoliiton puolesta kilpailuiden valvojana.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

NuJu'lle värisuora PM-kisoissa

Nummelan Judon judokat onnistuivat Tanskan Hillerödissä pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Neljä judokaa ja neljä arvokasta mitalia. U18-tytöissä Venla Laiho taisteli tiensä finaaliin kahdella otteluvoitolla. Mestaruus karkasi kuitenkin naapuriin – Kirkkonummen Judoseuran Frida Laxénille. Alle 21-vuotiaiden miesten sarjassa Oskari Mäkinen oli pitelemätön. Viisi ipponin arvoista otteluvoittoa – finaalissa kaatui Ruotsin Leonidas Hytönen – takasi nuorelle nummelalaiselle arvokkaan mestaruusmitalin. Miehissä ottelivat tuoreet aikuisten Suomenmestarit Arttu ja Henri Määttä. Arttu otti kovassa 73-kiloisten miesten sarjassa neljä otteluvoittoa. Pronssikamppailussa kaatui Ruotsin Arthur Kurbanovs. Henri kohtasi alle 66-kiloisten sarjan finaalissa Keravan Bonosta edustavan Valtteri Olinin. Valtteri onnistui tällä kertaa kääntämään ottelun itselleen. Henrille kuitenkin arvokas PM-hopea.
Kokonaisuutena tapahtuma oli suomalaisille urheilijoille hyvinkin antoisa tapahtuma.  Ruotsi voitti mitalitilaston 21 kullalla (175 kilpailijaa), Suomen joukkueen sijoittuessa toiseksi 15 kultamitalilla (88 kilpailijaa). Otsikon kuvassa M-21 81kg mestari Oskari Mäkinen (kuva Antti Renko, Judoliitto)
Kuvassa Suomen U18 urheilijat – Venla Laiho 7. eturivissä (Kuva Antti Renko, Judoliitto)

lauantai 13. toukokuuta 2017

Kaksi PM pronssia U18-ikäluokassa

Suomalaisille yhteensä neljätoista mitalia alle 18-vuotiaiden sarjoissa tänään Trollhättanissa käydyissä Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa. NuJulaisista mukana olleet tytöt – Jannika Hellgren (U18-48kg) sekä Venla Laiho (U18-57kg) onnistuivat omissa otteluissaan hienosti – voittaen molemmat PM pronssia. Venlalle neljä upeaa otteluvoittoa ja ainoa harmittava häviö sarjan kultamitalistille uran ensimmäisissä PM-kilpailuissa. Jannika uusi viimevuotisen pronssinsa kolmella tärkeällä otteluvoitolla. NuJu onnittelee molempia mitalisteja. (Venla Laiho, toinen oikealta)

(Jannika Hellgrén)

tiistai 27. toukokuuta 2014

Oskari Mäkisen hieno nousu huippujudokaksi

Nummelan Judon kasvatti Oskari Mäkinen voitti kultaa viikonloppuna Orimattilassa järjestetyissä judon pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa.

Oskarin judoura on nuoresta iästä huolimatta jo pitkä ja menestyksekäs. Kovia otteluita on haettu useista ulkomaan turnauksista sekä kiertämällä lähes kaikki kotimaan kilpailut. Ikäluokassaan Oskarilla on todennäköisesti eniten otteluita – ja niissä voittoja. Nummelassa helmikuussa järjestetyissä nuorten SM-kilpailuissa Oskari otteli vielä sarjassa alle 66 kiloa, nyt painoluokka oli vaihtunut pykälää kookkaammaksi ollen alle 73-kiloiset. Pohjoismaiden mestaruuden saavuttamiseen vaadittiin voitot mm Ruotsin tämän vuoden mestaruuskilpailuiden mitalikolmikosta. Loppuottelussa vastaan asettui Raahen Judo’n Jonne Impola. Tuore nuorten SM-kilpailuiden hopeamitalisti Impola sai nytkin tyytyä hopeaan Mäkisen viedessä kirkkaamman mitalin.

Oskari Mäkinen Orimattilan PM-kisoissa 24.5.-25.5.2014.
Oskari Mäkisen judo-opit on rakennettu Nummelan Judon dojolla. Jo muksujudossa nuori Oskari erottui muista taitavana ja erittäin innokkaana sekä ikäistään tunnollisempana harjoittelijana. mm. Petri Kapulaisen sekä Juhani Kiviahteen opeissa Oskarista on kasvanut hieno edustusjudoka. Nykyisin Oskarin henkilökohtaisena valmentajana toimii Siuntion Keido-kan’in perustaja Pekka Keränen. Lahjakas nuori urheilija hakee lisäksi oppeja alle 18-vuotiaiden maajoukkueryhmästä. Vaikka judo onkin yksilölaji – harjoitellaan sitä aina toisen urheilijan, uken, kanssa. Näitä harjoituskumppaneita Oskari onkin hakenut oman dojon lisäksi sekä Keido-kan’in salilta että Kirkkonummen Judon valmennusryhmästä ja Nurmijärven Pingviineistä.  Yhteistyö naapuriseurojen kanssa onkin erittäin tärkeätä kaikille judoseuroille. Oskarin seuraava kilpailu on vielä toukokuun lopussa Lundissa Ruotsissa järjestettävä Budo-Nord Cup. Kevään päätavoite International Judo Tournament Venray Hollannissa kesäkuussa päättää aktiivisen kevään kilpailuputken.

Oskari Mäkisen U18-73kg kultamitalin lisäksi Anniina Jokinen taisteli hienosti hopeaa sarjassa U21-52kg. Tommi Valtonen otteli miehissä saaden pronssia sarjassaan M-60kg. Lisäksi Nummelan Judoa edusti nuori Jyri Rajaniemi. Jokainen heistä on mukana oman ikäluokkansa maajoukkueringissä.

Nummelan Judo tarjoaa alle kouluikäisille muksujudoharjoituksia Nummelassa ja Karkkilassa. Aktiivisena junioriseurana NuJu valmentaa nuoria alkeiskurssilaisia sekä eri tasoryhmissä pidemmälle ehtineitä judokoita. Seura tarjoaa Nummelassa kaiken ikäisille, myös aikuisille, sekä kilpailemiseen tähtäävää valmennusta että kuntojudoa. Syksyn kursseista ilmoitetaan seuran nettisivuilla: www.nummelanjudo.fi Nummelan Judo järjestää syksyllä perinteiset Hiiden Shiai valiokilpailut, jolloin yleisöllä on mahdollisuus tulla kannustamaan Oskarin, Jyrin, Anniinan ja Tommin lisäksi myös muita seuran aktiivisia kilpailijoita.

Teksti: Nummelan Judo
Kuva: Risto Saha

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Nummelan Judolle kaksi mitalia Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista

Judon PM-kilpailut pidettiin tänä vuonna Tanskan Vejlessä 25-26.5. Nummelan Judon alunperin nelihenkinen joukkue jäi Tommi Valtosen ja Jyri Rajaniemen loukkaantumisten vuoksi kaksihenkiseksi. Matkaan aurinkoiseen Tanskaan lähtivät Anniina Jokinen ja Tea Laakkonen. Anniina otteli alle 21 –vuotiaiden -52 kilon painoluokassa ensimmäisenä kilpailupäivänä. Tea Laakkonen otteli samassa painoluokassa aikuisissa sunnuntaina.

Kuva (Risto Saha): Tea Laakkonen (vas.) N-52 PM-hopeaa.
Molemmissa sarjoissa mestaruuksista kamppailtiin kuuden ottelijan kesken. Anniina voitti neljästä ottelustaan kaksi alle minuutissa näyttävällä ja tehokkaalla uchimatallaan. Finaalivastustajaan Anniinan tekniikka ei enää tehonnut halutunlaisesti vaan sarjan voitto meni tällä kertaa Tanskaan. Toinen sija oli loistava lopetus Anniinan kaudelle.

Kuva (Risto Saha): Anniina Jokinen otteli PM-hopeaa U-21 T-52kg sarjassa.

Myös Tean otteluvoitot olivat nopeita, sekä matossa että pystyssä. Finaaliottelu oli täysiaikainen, mutta kokeneen vastustajan taktiikka oli tällä kertaa parempi. Aikuisten alle 52 kilon sarjan voitto meni Ruotsiin, mutta Tean valmentaja Pekka Keränen oli kuitenkin tyytyväinen kevään tuloksiin ja kehitykseen. Nummelaan tuomisina kaksi hopeaa.

Kuva (Risto Saha): Tea Laakkonen PM-kisoissa Tanskan Veljessä 25.-26.5.
NuJu:n kilpailijoiden kilpailu-urakka jatkuu peruskuntokauden jälkeen syksyllä. Syksy on perinteisesti ollut täynnä merkittäviä kilpailutapahtumia sekä nuorilla että aikuisilla, joten kesän treenikauden merkitys on valtava.

Nummelan Judon uutisia, sekä esimerkiksi tietoa tulevista peruskursseita löytyy Nummelan Judon nettisivuilta.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Tommi Valtoselle judon Pohjoismaiden mestaruus

Judon Pohjoismaiset mestasruuskilpailut pidettiin 26.-27.5 Ruotsin Lindesbergissä. Nuorten ja aikuisten sarjoissa otteli yhteensä 382 judokaa ja kilpailijoita oli kaikista pohjoismaista.


Kuva: Tommi Valtonen PM-kultaa sarjassa M-60kg.

Nummelan Judosta paikalla oli Tommi Valtonen, joka otteli sarjassa miehet alle 60kg. Varmaa tuloskuntoa osoittanut Tommi voitti kaikki ottelunsa ennen täyttä aikaa Ipponin eli 10-pisteen arvoisella suorituksella.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Ruotsin Christian Johansson, joka jäi Tommin pyyhkäisyn jälkeen jalkakuristusotteeseen ja voitto 10-0 ajassa 3:05 Tommille.

Seuraavassa ottelussa vastustajana oli Orimattilan Judoseuraa edustava Sami Perälä, jolle Tommi oli kahdessa edellisessä kilpailussa hävinnyt, joten odotettavissa oli tiukka taisto. Perälä saikin hyvä alun otteluun ja johti selkeästi 7-0 kunnes ajassa 3:06 Tommi onnistui upeasti käsivarsiheitossaan ja heitti Samin korealla kaarella selälleen tatamin pintaan. Näin voitto Tommille 10-0.

Varsinaisen kultamitalin kohtalon ratkaisi viimeinen ottelu Ruotsin Daniel Caroa vastaan. Tommi ei antanut kokeneen Ruotsalaisen yllättää itseään vaan ns. palomiehenpyörän jälkitilanteesta Tommi otti pitävän lukitusotteen vastustajan käsivarteen ja näin ajassa 2:02 joutui Caro antautumaan ja Tommille ensimmäinen judon Pohjoismaiden mestaruus.


Kuva: Nummelan Judon puheenjohtaja, Harri Hagman onnittelee tuoretta Pohjoismaiden mestaria Tommi Valtosta.


Teksti: Asko Valtonen
Kuvat: Hannu Tenhunen

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Anniina ja Tommi mitaleille PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisat oteltiin 21-22.5. Oslossa Norjassa.

Nummelan Judosta kisoihin osallistui Anniina Jokinen ja Tommi Valtonen. Anniina voitti alle 17-vuotiaiden tyttöjen -48 kg sarjan PM-mestaruuden. Tommi otteli PM-pronssia alle 20-vuotiaiden miesten -60 kg sarjassa.


Kuva: Nummelan Judon PM-mitalistit Tommi ja Anniina.

Kaksi mitalia Judon PM-kisoista Nummelaan

Judon pohjoismaiden mestaruuskisat oteltiin toukokuussa Oslossa. Suomesta kisoihin osallistui 45 judokaa saaliinaan 6 kultaa, 5 hopeaa ja 12 pronssia. Suomen joukkueessa mukana olivat Nummelan Judon Anniina Jokinen ja Tommi Valtonen.

Anniina voitti sarjansa

Anniina otteli sarjassa B-tytöt alle 48 kg. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Norjan Rebecca Tvinerheim. Anniina sai heitettyä norjalaista jalkakoukkauksella heti ottelun alussa viiden pisteen arvoisesti. Norjalainen teki tilanteen jälkeen heittoyrityksen, jonka Anniina kuittasi vastaheitolla saaden viisi pistettä lisää, mikä päätti ottelun kahdenkymmenen sekunnin kohdalla.

Toisessa ottelussaan Anniina kohtasi Norjan Synne Anderssenin. Kun ottelua oli kulunut minuutin verran, Norjalainen lähti yrittämään harai-goshi lonkkaheittoa, johon Anniina reagoi tekemällä vastaheiton. Heitto onnistui nappiin tuoden 10 pistettä päättäen ottelun. Otteluvoitot takasivat Anniinalle sarjansa PM-kultaa.

Tommille pronssia

Tommi Valtonen otteli sarjassa A-pojat alle 60 kg. Norjalaisten julkaisema ottelukaavio ei vastaa Tommin sarjan osalta todellisuutta, mutta onneksi Tommi tarjosi koosteen otteluiden kulusta. Ensimmäisessä ottelussa Tommi teki onnistuneen taaksepäin suuntautuvan tani-otoshi heiton, sekä tomoe-nage uhrautumisheiton. Molemmat heitot toivat viisi pistettä, joten Tommille tuli voitto ennen täyttä otteluaikaa. Toisessa ottelu eteni mattopainiin, jossa Tommi teki tehokkaan juji-gatame kyynärlukon, mikä johti vastustajan antautumiseen.

Kolmannen ottelun tuloksena Tanskan ykkösmiestä vastaan Tommi päätyi pronssiotteluun. Pronssimatsi kertoi Tommin laajasta tekniikkavalikoimasta. Tommin uchi-mata toi viisi pistettä ja tomoe-nage uhrautumisheitto, o-soto-gari jalkapyyhkäisy ja sode-tsuri-komi-goshi lonkkaheito onnistuivat kolmen pisteen arvoisesti. Pronssimatsi kesti täyden otteluajan ja Tommin vahva pistejohto toi Tommille PM-pronssia.

torstai 28. toukokuuta 2009

Mitalikahvit to 28.5.2009 salilla

Nummelan Judo tarjosi pohjoismaiden mestaruuskisamitalisteille kakkukahvit harjoitusten yhteydessä. Tommi Valtonen voitti hopeaa alle 20-v M -55 kg sarjassa ja Antti Rintamäki voitti pronssia sarjassa M-66.

Tommi Valtonen ja Antti Rintamäki.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Pohjoismaiden mestaruuskisat 9.-10.5, Vantaa

Nummelan Judolle PM-pronssia sarjassa M-66 kg, sekä hopeaa alle 20-vuotiaiden M-55 kg sarjassa

Pohjoismaiset mestaruuskilpailut pidettiin Vantaalla 9.-10.5. Nummelan judoa ja Suomea edustivat M-66kg Antti Rintamäki sekä alle 20-vuotiaita M-60kg Arvi Malinen ja M-55kg Tommi Valtonen.

Nummelan Judon Antti Rintamäellä M-66 kg oli neljä ottelua, josta ainoa tappio tuli sarjavoittaja Albin Dalille Norjasta.
- Hallitsin jopa ottelua, mutta Dal sai heitettyä minua tekemäni virheen takia, kertoi Rintamäki
Keräilyotteluissa vastaan tuli Ruotsin Sebastin Hellqvist, jonka Antti voitti käsilukolla. Seuraavassa ottelussa Joni Välimaan Antti voitti käsivarsiheitolla.

Pronssiottelussa vastassa oli Tanskan Markus Hannerz, joka kaatui uhrautumisheitolla 5 pisteen arvoisesti ja näin Antille pronssia.

Rintamäen tavoitteena on syksyllä päästä Rotterdamiin MM-kisoihin. Näyttöjä kisoihin pääsee antamaan Tallinnan World Cupissa sekä Saksan avoimissa elokuussa, kertoi Rintamäki.

Antti Rintamäelle PM pronssia.
Alle 20-vuotiaiden sarjassa M-60kg Arvi Malinen sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa Ruotsin Jimmy Petterssonin, joka ei Arvin käsittelyssä kestänyt täyttä otteluaikaa, vaan Arvi vei voiton täyden 10 pisteen suorituksella.

Seuraavalla kierroksella vastaan tuli Suomen Kamppailu-Urheilijoita edustava Thanh Le Chi, joka tällä kertaa oli Arvia parempi ja vei ottelun nimiinsä ennen täyttä aikaa pistein 10-0. Näin Arvi joutui hakemaan vauhtia keräilyotteluiden kautta.

Ensimmäisessä keräilyottelussa Arvia vastaan asettui Tanskan Frederik Agertoft jonka kanssa Arvi joutui taistelemaan täyden otteluajan, mutta vei lopulta voiton pistein 5-0 ja eteni pronssiotteluun.

Pronssiottelussa Arvia vastaan asettui Ruotsin Adam Einstein. Arvin hieno taistelu päättyi kuitenkin tällä kertaa Ruotsalaisen voittoon 10-0. Arville kuitenkin hienosti taisteltu 5:s sija tässä kovassa seurassa.

Alle 20-vuotiaiden sarjassa M-55kg Tommi Valtonen sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa Norjan Sigve Årnesin. Tommi hallitsi ottelua vakuuttavasti koko ajan tehden useita 5:n pisteen suorituksia. Sitkeä Norjalainen kuitenkin kesti Tommin käsittelyä täyden otteluajan. Voitto tuli Tommille selkeästi 5-0.

Toisella kierroksella Tommia vastaan asettui Ruotsin alempia sarjoja jo vuosia hallinnut Linus Wasseng. Viimeistä vuottaan nuorten sarjoissa ottelevan Ruotsalaisen kokemus ja varmuus olivat Tommille vielä liikaa ja ottelu päättyi Ruotsalaiselle 10-0.

Viimeisessä ottelussa Tommin vastustajaksi tuli Ruotsalainen Christian Johansson. Etukäteen tiukaksi arvioitu ottelu päättyi kuitenkin jo 12 sekunnin kuluttua Tommin komeaan olkavarsiheittoon - täysi 10 pisteen suoritus ja hopeapokaali Tommille, Nummelan Judolle ja Suomeen. Hyvä turnaus Tommille, joka ottelee vasta ensimmäistä vuottaan alle 20 v. sarjassa.

Tommi Valtosen ja Arvi Malisen tämän kauden päätavoite on syksyllä pidettävissä nuorten SM-kilpailuissa ja menestyä siellä mahdollisimman hyvin.

Tommi Valtoselle alle 20-vuotiaiden PM hopeaa.

lauantai 21. huhtikuuta 2007

PM-kisat 21.4.-07 Landskrona Ruotsi

Antti Rintamäki voitti kultaa sarjassa miehet alle 66 kg.