Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kata. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. toukokuuta 2022

Judo kata SM 2022

Judossa kilpaillaan sekä kamppaillen että liikesarjoissa. Kamppaillessa judotekniikat on rajoitettu heittoihin, sidontoihin, käsilukkoihin ja kuristuksiin, minkä vuoksi ottelut voidaan käydä vapaasti täydellä teholla. Judon tekniikkavalikoimaan kuuluu myös lyönnit, potkut ja asetekniikat, sekä niitä vastaan puolustautuminen. Turvallisuussyistä näitä tekniikoita harjoitellaan vain ennalta määrätyssä muodossa. Nämä ennalta määrätyt muodot tunnetaan japaninkielisellä nimellä kata.

Judossa on kymmenkunta kataa, joista kukin kata opettaa judon eri osa-aluetta. Kilpailuissa on käytössä viisi kataa. Katakilpailuissa tuomarit arvioivat kilpaparin suorituksen ja pisteyttävät sen määrättyjen kriteerien mukaisesti. Arvostelussa kiinnitetään huomiota tekniikan tehokkuuteen, toimivuuteen ja puhtauteen.

Jussi Nikander ja Jouni Lahtinen ottivat SM-kultaa

Pari-kolme vuotta Nummelan Judoa edustaneet Jussi Nikander ja Jouni Lahtinen ottivat kultaa Tampereella 21.5. pidetyissä judo kata SM-kilpailuissa. Jussi ja Jouni osallistuivat Kodokan Goshin jutsu eli nykyaikaiset itsepuolustekniikat sarjaan. Tämä kata pitää sisällään kiinni tarttumiset eri suunnista, lyöntejä, potkuja ja asetekniikoita, sekä niihin liittyvät vastatoimenpiteet.

Tuomarit arvioivat Jussin ja Jounin suorituksen 79% maksimipisteistä, toiseksi tulleen parin jäädessä 75% maksimista.

Jussi totesi, että muutaman vuoden kilpailutauko näkyi kisapäivänä omaan suoritukseen valmistautumisessa, joka ei mennyt täysin vanhojen rutiinien mukaisesti ja jatkoi

- Valmistautuminen vaikutti kisasuoritukseen, johon jäi vielä hieman parantamisen varaa.

Jussin mukaan tutut kilpakumppanit olivat kehittyneet tauon aikana tarjoten hyvän vastuksen.

Moninkertaiset SM-kultamitalistit

Jussi ja Jouni ovat kilpailleet judon katassa vuodesta 2011 saakka edustaen aiemmin Lohjan Urheilijoiden judojaosta. Kilpauran alkupuolella, vuosina 2011 - 2013, he olivat SM-tasolla mitalisijoilla Kodokan Goshin jutsun lisäksi Nage no kata eli perusheittotekniikoiden muodollisessa liikesarjassa.

Vuodesta 2014 alkaen he keskittyiät pelkästään Kodokan Goshin jutsuun pitäen SM kullan nimissään neljän vuoden ajan vuosina 2014 - 2017. EM-kisoissa paras saavutus on 4. sija ja MM tasolla 7. sija.

Parhaana sijoituksenaan Jussi ja Jouni pitävät Kodokan Goshin jutsu sarjan kolmatta sijaa kovatasoisessa vuoden 2014 EJU kata Tournament kisassa Belgiassa.

Tatamilla Jussia ja Jounia näkee varmimmin Nummelan Judon aikuisten ryhmän harjoituksissa, jossa he jakavat osaamistaan eteenpäin yhdessä muiden aikuisten ohjaajien kanssa.


Kuva: Jussi (vas.) on juuri väistänyt Jounin lyönnin kepillä ja aloittamassa vastahyökkäyksen Nummelan Judon dojolla.

Teksti: Ari Tervo Kuva: Teemu Puumalainen

tiistai 20. elokuuta 2013

Kilpajudokat ja graduoijat Nage no Kata-harjoituksissa

Mitä Nage no Kata on?


Nage no Kata on joukko ennalta määrättyjä heittoja, jotka esitetään tietyssä järjestyksessä. Tarkoituksena on havainnollistaa erilaisia judon heittotekniikoiden periaatteita. Kataa käytetään harjoitus- ja opetusmenetelmänä, sekä tekniikoiden ymmärryksen havaintoesityksenä.

Katan harjoittelu ei juurikaan poikkea tavallisesta judoheittojen harjoittelusta. Suurin osa katan harjoitusajasta kuluu siihen, että heitot yritetään saada toimimaan teknisesti oikein. Heitot opetellaan yhtä sujuviksi sekä oikealle, että vasemmalle puolelle tehtyinä. Kata viimeistellään opettelemalla ennalta määrätty tekniikoiden esitysjärjestys, sekä lisäämällä kokonaisuuteen aloitus- ja lopetusmuodollisuudet.

Pasi Oinas heittää Mika Salsoilaa, taustalla mm. kilpailijat Jyri Rajaniemi ja Anniina Jokinen.
Katan muodollinen esitysasu on valitettavasti luonut osaan judopiiristä harhakäsityksen, että kata olisi teatteria. Katassa uken eli heitettävän osapuolen tehtävänä on yrittää säilyttää oma tasapaino loppuun asti. Heittoon ei hypätä mukaan, mutta sitä ei toisaalta yritetä väkisin torjuakaan. Tätä samaa harjoitusperiaatetta käytetään myös normaalissa judo- ja kilpajudoharjoittelussa. Heitettävälle annetaan jokin ennalta määrätty tehtävä, esimerkiksi oikealla kädellä niskakahvan hakeminen. Heittäjän tehtävä on reagoida tähän otteen hakuun valmentajan opastamalla tavalla. Heitto lähtee helposti, jos kaikki on tehty oikein - sama pätee katassakin.

Kun hallitsee Nage no Katan heittojen periaatteet, voi oppimaansa lähteä soveltamaan randoriin eli vapaaseen heittoharjoitteluun.

Helsinki Judo Camp 2013


Nelipäiväisellä HJC 2013 kesäleirillä pidettiin la 10.8. puolentoista tunnin mittaiset kataharjoitukset. Nummelan Judosta paikalla olivat kilpajudokat Jyri Rajaniemi ja Anniina Jokinen, sekä ohjaajista Harri Hagman ja Ari Tervo.

Harjoitukset ohjasi Arttu Laitinen, sekä Nage no Kataa SM-tasolla hallitseva ykköspari Pasi Oinas ja Mika Salsoila.

Harjoituksissa käytiin koko Nage no Kata rivakasti läpi. Kukin harjoituspari sai yksilöllistä ohjausta oman taitotasonsa mukaisesti.

Harrin ja Arin otsalla kiiltelevä hiki kielii myös katatreenin fyysisestä vaativuudesta.

Nage no Kata –leiri Hakunilassa


Sunnuntaina 18.8. pidettiin Dan-Kollegio ry:n järjestämä Nage no Kata –leiri Vantaan Hakunilassa. Leirille osallistui yhteensä noin 40 judokaa. Opetuksesta vastasivat tutut Arttu Laitinen, Mika Salsoila ja Pasi Oinas. Nummelan Judosta paikalla oli kolme graduointikoulutuksen käynyttä judokaa: vastuugraduoija Juhani Kiviahde, kurssigraduoija Harri Hagman ja Ari Tervo.

Tehokas ja hikisen viisituntinen takaa toi mukavasti lisää katatietoutta ja takaa samalla graduoijille graduointioikeuksien säilymisen myös vuonna 2014.

Teksti: Ari Tervo
Kuvat: Kalle Kiviniemi.

tiistai 30. marraskuuta 1982

Vuoden suurin alueleiri Nummelassa

Länsi-Uusimaa 30.11.1982

Viime viikonloppuna järjesti Nummelan Judo Etelä-Suomen alueen alueleirin Nummelassa. Nummelassa on aikaisemmin järjestetty alueleirejä vuonna -79 ja -80. Kaikki Nummelassa järjestetyt alueleirit ovat osanottajamäärältään olleet suurimpia maassamme järjestettyjä alueleirejä. Nyt järjestetyllä alueleirillä oli osanottajia 130 eri puolilta Etelä-Suomea.