Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hontai Shiai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hontai Shiai. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. lokakuuta 2017

Hontai Shiai 29.10.2017

Hontai Shiai oteltiin sunnuntaina 29.10.2017 Vantalla Lehtikuusen koululla. Nummelasta liikkeelle lähti 9 judokan joukkue. Valitettavasti yksi ilmoittautuneista Viivi Kernen sairastui edellisen yön aikana ja ei päässyt lähtemään kisoihin.
Päivän ottelut aloitettiin U11 sarjoilla, joissa Nummelasta otteli Sanni Karjalainen, Emmi Keränen ja Anton Kettunen. Samassa sarjassa Antonin kanssa otteli myös Nummelassa harjoitteleva, Siuntion Keido-Kania edustava Elmo Keränen.
Poikien ja tyttöjen yhdistetyssä sarjassa PT11 36,3kg otelleelle Sanni Karjalaiselle tällä kertaa kisoista karttui mukaan kokemusta kahden ottelun verran. Kisoja edeltävän viikon sairastellut Emmi Keränen otteli poikien ja tyttöjen yhdistetystä PT11 27,6kg sarjassa. Tällä kertaa Emmi kotimatkalle mukanaan yksi otteluvoitto. Sarjamuotoisesti oteltu P11 alle 50,1kg sarja päättyi Nummelan osalta mitalisateeseen, kun Elmo kahdella otteluvoitolla otti hopeaa ja Anton yhdellä otteluvoitolla pronssia.
U13 sarjassa ottelivat Anniina Sala, Jenna-Liisa Nirhola, Matias Parviainen, Rasmus Sorsa sekä Nummelassa harjoitteleva Lohjan Urheilijoita edustava Robin Östermark.
SarjassaanT13 -44kg Anniina Sala voitti alkulohkossa yhden ottelun ja selvitti sillä tiensä välierään. Tuossa ottelussa Akagin Laura Hakso oli parempi. Tappiosta huolimatta Anniinalle hienosti pronssia.
Jenna-Liisa Nirhola otti kaksi upeaa Ipponin arvoista voittoa sarjassaan T13+52 ja näillä irtosi ylivoimaisesti kultaa.
P13 -38kg sarjassa ottelivat Rasmus ja Robin. Rasmus kärsi ensimmäisellä kierroksella tappion sarjassa hopeaa ottaneelle Tyrvään Judon Justus Ojanteelle. Toisella kierroksella Justus sitten voitti Robinin. Tästä syystä Rasmus ja Robin kohtasivat pronssikaaviossa toisensa heti ensimmäisessä ottelussa. Tällä kertaa Rasmus oli ottelussa vahvempi ja lopulta eteni aina pronssiotteluun asti. Puhti ei ihan mitaleille asti riittänyt. Sijoituksena Rasmuksella oli lopulta viides.
Huhtikuussa kärsitystä loukkaantumisestaan toipunut Matias Parviainen otteli kauden ensimmäisessä turnauksessa P13 -50kg sarjassa. Kolmessa ensimmäisessä ottelussa ei kovasta yrittämisestä huolimatta irronnut voittoja. Sarjan viimeisessä ottelussa kuitenkin Matias väänsi sarjan pronssimitalista itselleen kauden avausvoiton.
U15 Sarjassa ottelivat Samu Elopuro sekä päivän urakoitsija Jenna-Liisa Nirhola. Kauden ensimmäiseen turnaukseen uudessa painoluokassa osallistunut Samu otteli kaksi ottelua, joista tällä kertaa ei voittoja irronnut. Otteet kuitenkin lupailivat paljon tuleviin kisoihin. Jenna-Liisa kävi päivän päätteeksi vielä taistoon 15-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa. Sarjamuotoisena otellussa sarjassa Jenna kohtasi kolme vastustajaa, joista onnistui voittamaan yhden. Loppusijoituksena Jennalle tässä sarjassa 4. sija.
Miesten sarjoissa ainoana Nummelaa edusti Sami Järvinen, ottelemalla kaksi otteluvoittoa veteraanimiesten alle 100kg sarjassa joilla irtosi kultaa.

Seuraavaksi Nummelan judokoita nähdään ottelemassa omissa salikisoissa keskiviikkona 15.11 ja heti seuraavana lauantaina 18.11 Startti Cupissa Kirkkonummella. Otteluiden osalta monen judokan kauden päättää uudella Nummelan dojolla järjestettävä Hiiden Shiai 25.11.2017.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Hontai Shiai onnistui hyvin

Sunnuntai sujui mainiosti hyvin järjestetyissä ja sujuvasti kulkeneessa Hontai Shiai -kilpailuissa. Vaikka tatameilla olikin useita tuomarikurssia suorittavia kokelaita, näytti tilanteet ja ottelut etenevän mallikkaasti ja urheilullisesti. Iso kiitos järjestäjille!
NuJu'laisia oli tällä kertaa kamppailemassa yhdeksän. Muutamien loukkaantumiset sekä vanhempien edustusjudokoiden Lommelin-matka söi hieman osanottajamäärää. Hyvä tunnelma ja tulos saatiin tälläkin porukalla. Urheilijat kannustivat hienosti toisiaan ja kaikkein kovimpana tsempparina mukana hääräsi Nonna Isoaho kainalosauvojensa kanssa J
U13-44 sarjassa oli ainoastaan kaksi, mutta sitäkin kovempaa ottelijaa: meidän Jenna ja Vilma. Tytöt tuntevat hyvin toisensa ja ottelut ovat aina tasaväkisiä. Edellisellä kerralla Vilma pärjäsi paremmin – nyt vuorostaan Jenna otti voiton tyttöjen välisessä kamppailussa. Kaikkien otteleminen oli ennakkoluulotonta ja edistymistä kamppailemisessa oli nähtävissä. Iloinen onnistuja oli mm Anniina, joka pärjäsi poikien sarjassa palkintokorokkeelle.  NIRHOLA Jenna-Liisa (1), AHOLAINEN Nuutti (2), ISOPOUSSU Nella (2), PARVIAINEN Matias (2), PIETILÄINEN Vilma (2), SORSA Rasmus (2), MAKKONEN Joel (3), SALA Anniina (3) ja KETTUNEN Anton.
Kokonaisuutena onnistunut päivä – ja nyt valmistautumaan reilun kuukauden kuluttua Nummelassa järjestettävään Hiiden Shiai kilpailutapahtumaan. Tervetuloa!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Salikisat pohjana vaativimpiin koitoksiin

Marraskuun salikisoissa ennätysmäärä junioreita

Nummelan Judon salikisojen lähihistoria ei tunne tapausta, jossa salikisoihin olisi osallistunut yhtä paljon osallistujia kuin 16.11. pidettyihin kisoihin.

Peräti 65 Nummelan Judon nuorta judokaa ja pari varttuneempaa osallistui hieman toisenlaisiin harjoituksiin. Harjoitussali oli muuttunut judokilpailujen areenaksi. Paikalla oli tuomarit, JudoShiai ohjelmistoon perustuva salikisalaitteisto, toimitsija, kuulutukset ja tietenkin yleisöä kannustamassa. Kisaajien tukena oli luonnollisesti oman harjoitusryhmän ohjaajat, jotka opastivat kilpailijoita otteluvöiden pukemisessa.



Salikisoissa tärkeintä on oman itsensä voittaminen ja tähän pystyivät kaikki kisoihin osallistuneet. Erityisen lämpimät onnittelut etenkin niille junioreille, jotka rohkaisivat mielensä ja osallistuivat elämänsä ensimmäisiin judokilpailuihin!

Junnu Cup IV 20.11. Kirkkonummi

Salikisat olivat sopivasti päivää ennen kuin JC IV kisoihin ilmoittautuminen päättyi. Vuoden viimeiseen Junnu Cup kisaan osallistui mukavat 17 Nummelan Judon kisaajaa, joista monet muksujudoryhmästä. Kisapaikalla muksujudo-ohjaaja Esko Hyvärinen oli opastamassa harjoitusryhmiensä suojatteja.

Ohessa Junnu Cup IV tulokset Nummelan Judon osalta. Nummelan Judo sijoittui Junnu Cup 2011 kokonaistilastoissa sijalle kahdeksan.

Juniorijoukkue Shiai oteltiin 12.11. Orimattilassa

Nummelan Judosta E-S Teho Tiimin joukkueeseen osallistui Jessika Hellgren, Oskari Mäkinen ja Joel Makkonen.


Kuva: Etelä-Suomen Teho Tiimi voitti hienon kiertopalkinnon

Ohessa viedä loppusyksyn kotimaisten kisojen satoa.


Kerava Shiai 15.10.2011 Kerava

1. LAAKKONEN Tea 1.kyu Nummelan Judo N-52
1. MÄKINEN Oskari 2.kyu Nummelan Judo DP-46
2. MÄKINEN Oskari 2.kyu Nummelan Judo CP-46
3. SALA Julius 2.kyu Nummelan Judo BP-60
3. TOIVONEN Anni 4.kyu Nummelan Judo ET-32
7. MAKKONEN Joel 4.kyu Nummelan Judo EP-30
-. SALA Matias 3.kyu Nummelan Judo DP-34
-. SALA Matias 3.kyu Nummelan Judo CP-34
-. ISOPOUSSU Niko 4.kyu Nummelan Judo EP-34

Samurai-Cup IV 16.10.2011 Kerava

3. JOKINEN Anniina 2.kyu Nummelan Judo BT-57

MaTe Junnukisat 29.10.2011 Hemmingin koulu

2. MAKKONEN Joel 4.kyu Nummelan Judo EP-30

Hontai Shiai 30.10.2011 Vantaa

1. HELLGREN Jannika 4.kyu Nummelan Judo DT-36
1. MÄKINEN Oskari 2.kyu Nummelan Judo DP-46
1. RAJANIEMI Jyri  2.kyu Nummelan Judo CP-50
2. MÄKINEN Oskari 2.kyu Nummelan Judo CP-46
2. RAJANIEMI Erika 4.kyu Nummelan Judo ET-34,9
3. RAJANIEMI Erika 4.kyu Nummelan Judo DT-36
3. SALA Julius 2.kyu Nummelan Judo BP-60
3. SALA Matias 3.kyu Nummelan Judo DP-34
7. ISOPOUSSU Niko 4.kyu Nummelan Judo EP-33,4
-. MAKKONEN Joel 4.kyu Nummelan Judo EP-29,5
-. SALA Matias 3.kyu Nummelan Judo CP-34
-. TOIVONEN Anni 4.kyu Nummelan Judo ET-31,5

torstai 31. maaliskuuta 2011

Nummelan Judokoille mitalisaalis Vantaalta

Vantaan Hakunilassa käytiin lauantaina 26.3 perinteinen Hontai Shiai judokilpailu, jota seurasi sunnuntaina 27.3 alempien vöiden mestaruuskilpailut.Lauantain kilpailuun osallistui yli kolme sataa kilpailijaa, joista Nummelan Judoa edusti kymmenen Judokaa. Tuomisina seuran nuorilla oli 2 kultaa, 2 hopeaa ja 3 pronssia. Voidaankin todeta, että tulos enemmän kuin hyvä.

Hontai Shiai tulokset ja Alempien vöiden mestaruuskilpailujen tulokset löytyvät JudoShiai tulospalvelusta.


Kuva: Mikko, Ralf, Pyry, Joel, Anni ja Erika.

Joel Makkonen aloitti EP-28 kg kahdella ottelulla näyttäen hyviä otteita, mutta täällä kertaa ei voittoja tullut. Tästä sisuuntuneena Joel varmasti ottaa omansa seuraavassa kisassa.

Anni Toivonen ET-29 kg sen sijaan onnistui ottamaan yhden otteluvoiton ja saavutti itselleen pronssia. Annilta on odotettavissa tulevista kisoista hyviä tuloksia, sen verran innoissaan kisaamisesta tyttö on.

Pyry Miettinen otteli DP-30 kg kaksi ottelua ottaen yhden otteluvoiton. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin.

Erika Rajaniemi uurasti kahdessa sarjassa, ET-33 kg sekä DT-33 kg. Omassa ET-33 kg sarjassaan Erika otti kahdella voitolla itselleen hopeaa. Vanhemmassa ikäluokassa DT-33 kg Erika saavutti itselleen pronssia.

Jannika Hellgren otteli samassa sarjassa DT-32kg Erikan kanssa. Tyttöjen välisen kisan voitti Jannika ja tämä tiesi Jannikalle hopeaa.

Matias Salalle kaaviot eivät olleet puolellaan DP-34 kg sarjassa. Ensimmäinen ottelu päättyi tappioon ja tie oli pystyssä. Matiaksen mietteet ovatkin jo seuraavissa kilpailuissa.

Toinen kahteen sarjaan osallistunut uurastaja oli Oskari Mäkinen, joka otti osaa DP-42 kg, ja ikäluokkaa ylempään CP-42 kg sarjaan. Omassa sarjassaan Oskari otti vakuuttavasti neljällä voitolla kultaa. Ylemmässä CP-42kg tuli yhdellä voitolla pronssia.

Mikko Linnakoski taisteli kaksi otteluvoittoa päästen näillä voitoilla pronssiotteluun. Harmittavasti pronssiottelussa tuli tappio ja tällä kertaa mitali jäi odottamaan seuraavia koitoksia. Mikkoa seuranneena voidaan odottaa hyviä tuloksia jatkossa.

Jyri Rajaniemi oli kolmas seuramme edustaja, joka otteli kahdessa sarjassa, nimittäin CP-45kg ja BP-45kg. Omassa sarjassaan Jyri ei ollut ihan oma itsensä. Yksi otteluvoitto ja tie mitaliotteluihin ei tällä kertaa toteutunut. Ikäluokkaa ylemmässä BP-45 kg sarjassa Jyri olikin jo omalla tasollaan ja otti itselleen kultaa.

Ralf Mikkola DP-50kg otteli kolme ottelua, jotka eivät tällä kertaa tuottaneet voittoja. Ralf sai hyvää kokemusta tulevia kisoja varten.

Sunnuntaina vuorossa oli alempien vöiden mestaruuskilpailut

Alempien vöiden mestaruuskilpailut on tarkoitettu  kelta- ja oranssivöisille. Jannika Hellgren ja Erika Rajaniemi eivät saaneet lauantaina tarpeekseen vaan saapuivat sunnuntaina ottamaan paremmuudesta selvää sarjassa T-32 kg. Mielenkiintoinen sarja kun ottaa huomioon, että vastustaja saattoi olla kolmekin vuotta vanhempi. Jannika Hellgrenille tuli kaksi ottelua, jotka päättyivät tappioon. Erikalle tuli vuorostaan kolme ottelua, joista kahdesta tuli voitto, mikä palkittiin pronssisella mitalilla.

Miehissä -90 kg Kim Säiläkivi otteli hienosti. Aikuisiällä Judosta innostunut Kim saavutti kaksi otteluvoittoa päästen pronssiotteluun. Ottelu oli voitettavissa, mutta herpaantuminen omassa heittoyrityksessä antoi vastustajalle paikan, jonka hän myös käytti. Harmittava tappio, mutta tulevissa kisoissa on mahdollisuus parempaan.

Teksti ja kuva: Jari Jääskeläinen

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Hontai Shiai 17.3.-07 Hakunila

Hontai Shiaihin osallistui yli 200 judokaa eri puolilta Suomea. Mitaleista taisteltiin yhteensä 39 ikä- ja painoluokassa. Nummelan Judosta mukana oli 6 judokaa.

Jessika Hellgren otteli sarjassa ET-37. Sarja oli 4 ottelijan pooli. Jessika voitti kaikki ottelut ja sai kultaa.

Anniina Jokinen otteli sarjassa DT-32. Sarja oli 3 ottelijan pooli. Anniina voitti kaikki ottelut ja sai kultaa.

Julius Sala otteli sarjassa DP-34. Hänellä oli kaksi ottelua, joista molemmista tuli tappio.

Julia Hellgren otteli sarjassa CT-52. Sarjassa oli 6 kilpailijaa, joten se oteltiin tuplapoolina. Julia voitti oman poolinsa ja pääsi semifinaaleihin. Siinä hän kärsi tappion, joten tuloksena oli pronssia.

Johannes Jääskeläinen otteli sarjassa BP-55, joka oteltiin tuplapoolina. Johannes voitti oman ryhmänsä ja pääsi semifinaaleihin. Siinä hän kärsi tappion, joten tuloksena oli pronssia.

Niina Jokinen otteli kahdessa sarjassa NA-63, jonka hän voitti kahdella ipponilla ja NY-70, jossa sijoitus oli 3.

ET-37
1. Jessika Hellgren 4.k NUM

DT-32
1. Anniina Jokinen 4.k NUM

CT-52
3. Julia Hellgren 3.k NUM

NA-63
1. Niina Jokinen 2.k NUM

NY-70
3. Niina Jokinen 2.k NUM

BP-55
3. Johannes Jääskeläinen 2.k NUM