torstai 3. joulukuuta 1981

Shonen Shiai-kisat jälleen Nummelaan

Luoteis-Uusimaa 3.12.1981


Shonen Siain yksi kolmesta osakilpailusta on liiton puolesta annettu Nummelan Judon järjestettäväksi. Kilpailu on valtakunnallinen ja tarkoitettu B-nuorille. Sen järjestäminen merkittiin seuran ensi vuoden toimintasuunnitelmaan, josta päätettiin syyskokouksessa perjantaina. Mukana on myös valtakunnallinen leiri vuoden kuluttua.
Muita kilpailuja ensi vuonna ovat ystävyysottelut lähiseutujen seurojen kanssa sekä piiri- ja alueelliset koitokset. C- ja B-poikien piirimestaruuskilpailut ovat ohjelmassa huhtikuussa.

Kauden toimintasuunnitelmaan kuuluu ensi syksynä peruskurssin aloittaminen. Tavallisuudesta poiketen sitä ei järjestetä myös keväällä. Seurassa on kuitenkin tehty päätös, jonka mukaan halukkaat voivat aloittaa opiskelunsa tammikuussakin.

Seura yrittää saada takaisin ne jäsenet, jotka esimerkiksi syksyllä aloittivat kurssinsa, mutta jostakin syystä sen jättivät kesken.

Myös koulutukseen ja valmennukseen kiinnitetään eritystä huomiota ensi vuoden aikana. Kilpailujen toimitsijoita koulutetaan tehtäviinsä ja valmentajia lähetetään saamaan lisäoppia. Sitä he saavat muun muassa valtakunnallisilla leireillä, esim Turussa ja Imatralla.

Toimintavuoden aikana on tarkoitus saada seuralle viisi sinistä ja yksi ruskea vyö.

Ensi vuoden marraskuussa Nummelassa järjestetään valtakunnallinen viikonloppuleiri. Seuran aikomus on järjestää myös omille jäsenilleen yksi leiri kauden aikana.

Kaj Lindberg puheenjohtaja


Nummelan Judon hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kaj Lindberg. Erovuoroisista hänet ja Trygve Österman valittiin uudelleen ja Jaakko Häkkisen tilalle Jouko Aspblom. Muut hallituksen jäsenet ovat Rainer Alanen, Esa Peltonen, Soili Niinimäki, Hannu Tenhunen, Päivi Leppäjoki sekä Vesku Toivonen. Kokousta johti Mikko Siippainen.
Varsinaiset tilintarkastajat ovat Leena Finer ja Mikko Siippainen. Varalla ovat Arja Mölkänen sekä Seppo Salminen.

Nummelan Judo satsaa kilpailutoimintaan

Luoteis-Uusimaa 2-3.12.1981


Nummelan Judon syyskokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitykset budjetin ja toimintasuunnitelman osalta miltei puheenvuoroitta.
Hallituksen esittämä budjetti oli loppusummaltaan hieman yli 25 000 markkaa, josta kilpailutoimintaan on suunniteltu käytettäväksi noin 6 000 markkaa.

Tuloja kilpailuista tuo helmikuussa järjestettävä aluemestaruuskilpailu. Tästä järjestettävästä kilpailusta on kaavailtu saatavan tuloja noin 2 000 markkaa.

Toimintasuunnitelmassa esiteltiin pidettäväksi vain yksi peruskurssi syyskuussa. Tämä johtuu seuran puheenjohtaja Kaj Lindbergin mukaan siitä, että kevätkaudella peruskurssin jatkokurssi tulee viemään käytettävissä olevat valmentajaresurssit.

Kilpaileviin judokoihin sen sijaan kiinnitetään erityistä huomiota, sillä tämänvuotista kilpailumenestystä on tarkoitus jatkaa ja parantaa ensi kaudella. Kilpaileville judokoille järjestetään lisää harjoitusmahdollisuuksia ja lisäopin antajiksi kutsutaan vierailevia valmentajia.

Hallituksen kolme uutta jäsentä


Hallituksen erovuoroisista jäsenistä Hannu Tenhunen ja Merja Leppävuori valittiin uudelleen. Erovuorossa ollut Vesku Toivonen ilmoitti, ettei tällä kertaa ole käytettävissä. Hänen tilalleen valittiin Seppo Etelätalo.

Eroa pyytäneiden Jouko Asplomin ja Trygve Östermanin tilalle valittiin Sakari Hopia ja Kalevi Lindsten.

Muina hallituksen jäseninä jatkavat Kaj Lindberg, Rainer Alanen, Soili Viitamäki ja Esa Peltola.

Tilintarkastajiksi valittiin Heikki Lehmusto ja Arja Mölkänen.

Muut henkilövalinnat jätettiin seuran hallituksen päätettäväksi.

Jäsenmaksuiksi hyväksyttiin hallituksen hyväksymät 80 markkaa senioreilta ja 50 markkaa junioreilta. Mikäli samasta perheestä on enemmän kuin yksi, maksavat muut perheenjäsenet vain puolet jäsenmaksusta.

Kannatusjäsenmaksuksi hyväksyttiin 200 markkaa. Kannatusjäsenmaksuun sisältyy liiton lehden Ipponin tilausmaksu.

Kokouksessa palkittiin myös seuran parhaiten menestyneet kilpailijat. Palkituksi tulivat Juhani Turunen, joka sijoittui piirimestaruuskilpailuissa kolmanneksi ja Turussa järjestetyssä kansallisessa kilpailussa ensimmäiseksi. Toisena palkittuna oli Ari Reunanen, jonka ansioksi lueteltiin piirimestaruuskilpailun toinen tila sekä Fusegi-Shian pronssi. Junioreista parhaina palkittiin Juha Kokkonen sekä veljekset Harri ja Arttu Jääskeläinen.

Kokouksessa puhetta johti Kaj Lindberg ja sihteerinä toimi Soili Viitämäki.

torstai 15. lokakuuta 1981

Liikunnallista iloa - Judo on elämäntapa

Wesku Toiwonen, Nuorten Vihti lokakuu 1981


Judo-oppia Nummelasta. Peruskurssi alkaa. Taistelutaidosta olympiaurheiluksi. MM-pronssia Suomelle. Juha teki mahtavan tempun.
Päivä- ja viikkolehdissä vilahdelleita otsikoita, jotka kiinnittävät lukevan yleisön huomiota. Tai ainakin pitäisi kiinnittää. Judo on tullut jäädäkseen. Judolla on vuosisataiset perinteet.

Mitä on judo?


Judo (joustava tie) on nimensä mukaisesti periksi antamista, joustamista. Judossa pyritään aina käyttämään vastustajan omaa voimaa ja liikettä sekä maan vetovoimaa hänen heittämiseensä.
Vuonna 1882 Jigoro Kanon jiu-jitsusta ja samuraitten itsepuolustus- ja aseettomasta taistelutaidosta kehittämä judo alkoi nopeasti levitä myös Japanin ulkopuolelle. Suomessa judoa on harrastettu vuodesta 1954 alkaen.

Judo on erinomainen urheilun, liikunnan, itsekasvatuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto.
Harrasteena judo sopii kaikille, niin nuorille kuin vanhoillekin.

3-vuotias Nummelan Judo


Vuoden 1978 lokakuussa joukko nummelalaisia kokoontui yhteisen harrastuksensa tiimoilta ja perusti Nummelaan uuden urheiluseuran. Perustettiin Nummelan Judo. Lainattiin valtakunnalliselta keskusjärjestöltä matot ja pidettiin judonäytös. Tulos ylitti rajuimmatkin odotukset, -heti näytöksen jälkeen ilmoittautui puolensataa innostunutta alkavalle peruskurssille. Ja koko ajan tuli ilmoittautumisia lisää. Ensimmäisen kurssin osanottajamäärä rajoitettiin sataan. Alkoi urheilutoiminta, joka on jatkunut jo kolme vuotta ja on yhä saamassa isää kannattajia nummelalaisessa urheiluelämässä.

Peruskurssi alkaa


Tämän lehden ilmestyessä on Nummelan Judon peruskurssi alkanut, mutta salilla on varmasti vielä tilaa muutamille, jotka haluavat aloittaa judon harrastuksen vielä tänä syksynä.
Nummelan Judo vetää läpi vuosittain kaksi peruskurssia. Ensimmäinen alkaa tammikuussa ja toinen syyskuussa. Molemmille kursseille otetaan kolmisenkymmentä harjoittelijaa.

Fyysinen kunto ei ole aloittamisen edellytys


Judon aloittelijan ei tarvitse omata mitään erityistä fyysistä kuntoa, halu oppia ja omaksua judoa riittää. Yleensä jokaisen alkeiskurssilaisen kunto nousee kurssin kuluessa, harjoitukset kovenevat pikkuhiljaa. Judoharjoitukset ovat monipuolisia. Vartalon eri lihasryhmät kehittyvät tasapuolisesti, reaktiokyky nopeutuu ja vartalo notkistuu.

Judo ei ole kallista


Liikunnanohjaajaksi valmistunut Pauli Ängeslevä tuki erikoistyössään mm. Liiton jäsenseurojen perimien maksujen suuruutta.
Vuoden 1978 tasoa noudattaen –tilastot koskivat ko. Vuotta - oli yleisin peruskurssimaksu 120-150 mk. Jos otamme laskujen pohjaksi 150 mk pääsemme seuraavaiin tuloksiin. Liiton suositus peruskurssin kestosta on 36-54 tuntia ikäryhmästä riippuen. Tuntihinnaksi tulee näin ollen aikuisille 4 mk ja lapsille 2,70 mk.

Harjoituspuku – judogi- maksaa kotimainen n. 120 mk ja japanilainen satasen enemmän. Omasta harjoitteluaktiivisuudesta riippuen puku kestää vuodesta viiteen-kymmeneen vuoteen.

Vertaamalla judon peruskurssin kustannuksia muihin lajeihin todetaan hinnoissa huima ero.

Judon oppiminen vaatii sitkeyttä


Judoa ei opi päivässä eikä kahdessa. Judo on opiskelua koko elämän ajan. Judon oppiminen vaatii harjoittelua, ja vieläkin harjoittelua. Ne ”nakkikioskilla” rehentelevät judotaidoillaan, ovat niitä, jotka ovat joskus aloittaneet peruskurssin ja lopettaneet pitäen judon oppimista vaikeana. Todellinen judontaitaja antaa periksi ja poistuu paikalta ennen kuin esittelee taitojaan kadulla. Usein olen ihmetellyt miksi judon harrastajalta kysytään: Oletko joutunut käyttämään judoa itsepuolustukseen. Eihän näin kysytä nyrkkeilijältä tai painijalta - ampujista puhumattakaan.
Judo on urheilua. Judo on kovaa urheilua. Judo on harrastus. Judo on elämäntapa.

keskiviikko 23. syyskuuta 1981

Judoliiton johtoon nummelalainen

Vihdin Uutiset 23.9.1981


Nummelalainen Jarmo Moisander on valittu Suomen Judoliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi.
Hänen tehtävänsä liitossa käsittävät järjestötehtävien hoidon. Hänen apunaan työskentelee toimistosihteeri Soili Viitamäki, joka on myös Nummelasta. Viitamäki on hoitanut vt:nä liiton toiminnanjohtajan tehtäviä maaliskuun alusta lähtien.

Jarmo Moisander on käynyt Pajulahden kaksivuotisen liikunnanohjaajakurssin ja sen jälkeen toiminut Reserviurheiluliiton toiminnanjohtajana.

Jarmo Moisander ei ole aiemmin harrastanut judoa, vaan keskittynyt kuntourheiluun ja suunnistukseen. Hän aloittaa työnsä judoliitossa lokakuun alussa. Heti järjestötöiden suman selvitty aloitan judon peruskurssin Nummelan Judossa, lupaa uusi toiminnanjohtaja.

Judon MM-mitalimies Nummelassa

L-U Vihti


Judon MM-pronssimitalimies Maastrichtin kisoista, Juha ”Pupu” Salonen, vieraili Nummelassa Nummelan Judon vieraina viime tiistai-iltana.
Helsinkiläisen Chikara-seuran kasvatti on vasta 19-vuotias, mutta on yltänyt jo mustaan vyöhön, - ensimmäiseen daniin. MM-kilpailuihin hän osallistui nyt ensimmäistä kertaa, mutta tuskin viimeistä.

Juha saapui salille yhdessä turkulaisen Asko Virolaisen kanssa. He ovat molemmat Siuntiossa, Siuntion kylpylässä, hierojakursseilla. Lohjanharjun seuroihin on lyhyt matka.
- On kiva tutustua muihinkin harjoitustiloihin, sanoo Juha.

Pupu


Juha sai nimen Pupu v 1978 ollessaan kilpailumatkalla Riikassa. Joukkueen valmentaja Raimo Heino huomasi Juhan paidassa pienen jäniksen kuvan ja siitä lähtien häntä on kutsuttu Pupuksi.
Juha on 19-vuotias ja ilmoittaa olevansa judo-opiskelija. Painoa on 105 kiloa ja pituutta 182 senttiä.

Ipponille (judoliiton lehti) antamassaan haastattelussa Juha on pahoitellut vastuksen puuttumista.
- Suomessa on vähän isoja miehiä ja kunnan vastus puuttuu, kertoo Juha. – Meido-Kanin Harri Ahdesmäki on hyvä harjoitteluvastus ja hänen kanssaan yleensä harjoittelenkin.

MM-Maastricht


Ensimmäinen vastustaja oli Japanin Yashiro Yamashita. Vaikka tiesin hänet kovaksi vastustajaksi, en silti lähtenyt ottelua häviämään vaan kilpaileman. Reaaliset mahdollisuuteni tosin olivat pienet, mutta mahdollisimman kauan päätin ”taistella”. Minuutti ja neljätoista sekuntia sitä kesti ja uchi-mata puri, kertoo Juha. Tosin jotkut hävisivät Yamashitalle nopeamminkin, lisää Juha. Seuraavat vastustajat olivatkin sitten jo helpompia vastuksia.

Tokio international Judo tournament


- Marraskuussa on Tokiossa kansainvälinen kilpailu johon osallistuu isäntämaan edustajia eri puolilta Japania ja kaikki MM-kilpailussa palkitut on kutsuttu mukaan, kertoo Juha.
Japanin judoliitto maksaa matkat ja oleskelun siellä. Ensin Pariisiin ja sitten sieltä lento Tokioon isommassa ryhmässä. Suomesta ei lähde ketään muita ja rankka reissu siitä tuleekin. Viikon aikana monta kilpailua ja matkakin on pitkä. Aikaerokin saattaa tuottaa hankaluuksia – parata kilpailukunta ajatellen.
- Hierojakurssilla menee vuoden loppuun ja sen jälkeen voisi harkita harjoittelumatkaa Japaniin, kertoo Juha tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Nummelassa kiva Sali


- Nummelan Sali on ihan ok, mutta aika pieni. Chikaran Sali on kaksi kertaa suurempi. Vaikka käyhän siellä enemmän porukkaakin samaan aikaan harjoituksissa. Nummelassa on hvvät tilat, kun siellä vielä pystytään jakamaan harjoittelijat eri ryhmiin, ei pienuuskaan ole haittana.
Sarjakilpailut yleensä käydään iltaisin ja saleilla, tähän Nummelan Sali on liian pieni, kertoo Juha.

Nummelassa on muutama hyvä judoka muut on ”massaa”, innokkaita nummelalaiset kyllä on. Hyviä vetäjiä ja valmentajia heistä tulee. Kilpailemaan ei kuitenkaan kannata lähteä – siihen osa on liian vanhojakin, lopettaa Juha.

tiistai 22. syyskuuta 1981

Judolla MM-pronssi-Salonen vieraana

Länsi-Uusimaa 22.9.1981


Nummelan Judon harjoituksissa vieraili tiistaina MM-pronssia äsken voittanut helsinkiläinen Juha ”Pupu” Salonen antamassa vinkkejä kilpailutaktiikassa. Judolla on myös alkanut peruskurssi, jolle on ilmaantunut osanottajia puoleen väliin kolmatta kymmentä.

tiistai 1. syyskuuta 1981

Harjoitukset 1. syyskuuta alkaen

1.9.1981

Judo-oppia Nummelasta - peruskurssi alkaa

Vesku Toivonen, Luoteis-Uusimaa 1.9.1981


- Nummelan Judon Sali, ammattikurssikeskuksen vieressä on jo nyt tullut tutuksi monelle nummelalaiselle, monelle ulkopaikkakuntalaisellekin. Seuramme on tullut tutuksi myös monelle judokalle pitämiemme leirien ja kilpailujen ansiosta, kertoo seuran sihteeri Päivi Leppäjoki.
Leirien ja kilpailujen aikana ovat monet – varsinkin järjestötyössä olevat – seurojen puuhamiehet halunneet tutustua harjoitustiloihimme, jatkaa Päivi.

Hyvät tilat – pätevät vetäjät


Nummelassa on judon harrastamiselle melkoisen hyvät edellytykset. Seuralla on käytössään Sali, jossa matot saavat aina olla lattialla. Tilanne, jota monet muut judoseurat kadehtivat kantaessaan mattoja edestakaisin varaston ja harjoitustilojen välillä. Lisäksi e joutuvat jakamaan tilat muiden lajien harrastajien kesken.
Nummelan Judossa on tällä hetkellä jäseniä runsaat sata. Viisitoista on oman seuran koulutuksella yltänyt vihreään vyöhön. Nyt nämä vihreävöiset hoitavat täysin omatoimisesti mm. Peruskurssien vetämisen.

- Tätä varten on kylä jouduttu käymään erilaisia kurssejakin. Viime kesän aikana osallistuttiin Turun ja Imatran viikon pituisille kesäleireille ja suoritettiin valmentaja- ja peruskurssikouluttaja kursseja, kertoo peruskursseja vetävä Hannu Tenhunen.

Uusi peruskurssi syyskuussa


...

Viikonloppuleiri Moksissa


Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään seuran nuorille judokoille viikonloppuleiri Vihdin Pirtillä Moksissa. Leirin ohjelmaa ei vielä ole suunniteltu valmiiksi, mutta judon lisäksi on juoksulenkkejä maastossa ja erilaisia pelejä, kertoo leiritoimikunnan puheenjohtaja Trygve Österman.
- Leirille tulee omien judokoittemme lisäksi junioreita Lohjalta, Siuntiosta ja mahdollisesti myös Keravalta, jatkaa Österman. –Pyrimme myös saamaan jonkun ulkopuolisen opettamaan lajitekniikkaa, jotta saisimme mielenkiinnon ja vireyden säilymään koko leirin ajan.
Leirille ja miksei myös alkavalle peruskurssille voi ilmoittautua jo nyt. Ilmoittautumisia vastaanotetaan harjoitussalilla joka tiistai ja torstai klo 18-19.30.

tiistai 10. maaliskuuta 1981

Sakari karsiutui Shonen shiai-finaalissa

Luoteis-Uusimaa 10.3.1981


Lauantaina Lahdessa käyty B-junioreiden Shonen shiai ei ollut nummelalaisittain menestys. Ainoana Nummelan Judon edustajana loppukilpailussa oli alle 45-kiloisissa otteleva Sakari Elomaa.

Huonoa arpaonnea


Sakarin ensimmäiseksi vastustajaksi arpa valitsi Budokwein Tero Minkkisen. Tero Minkkinen on viime vuoden aluemestari. Shonen shiain toisella karsintakierroksella Helsingissä Sakari hävisi Terolle ipponilla. Silloinkin ottelu oli Sakarille ensimmäinen.

Painovaikeuksia


Koko kilpailusarjan aikana on Sakarille tuottanut vaikeuksia pysyä alle 45-kiloisena. Piano pyrkii kasvun myötä kohoamaan.
- Tämä onkin kaksinkamppailulajeissa nuorille valtava ongelma, sanoo Nummelan Judon nuorten valmennuksesta vastaava Jaakko Häkkinen.
- Tähän ei aina osata suhtautua oikein, pyritään pitämään nuoret liian kauan samassa sarjassa. Tämä oli meille opetuksena, jatkaa Häkkinen ja lupaa ensi vuodelle parannusta asiaan.
- Laihdutus vei Sakarilta voimat ja tähän näillä nuorille ei ole varaa.

tiistai 27. tammikuuta 1981

Nuoret judokat kilpailivat Nummelassa

Länsi-Uusimaa 27.1.1981

Harjoitukset jatkuvat normaalisti

27.1.1981

Kolme Nummelasta jatkoon judon Shonen shiaissa

Vesku Toivonen, Luoteis-Uusimaa 27.1.1981


Kolme neljästä Nummelan Judon edustajasta, nimitäin Sakari Elomaa, Matti Huoviala ja Petri Pitkänen, pääsi jatkoon B-junioreiden valtakunnallisessa Shonen shiai-kilpailussa, jonka etelä-Suomen alueen karsintakisat järjesti Nummelan Judo lauantaina Nummelan yläasteella.
Sonen shiai on B-junioreille tarkoitettu 3-osainen kilpailu, joka on synnytetty kolmisen vuotta sitten poistamaan nuorten kilpailupulaa. Tähän kilpailun osallistuu vuosittain nelisen sataa 14-15-vuotiasta nuorta. Tänä vuonna tytöt olivat mukana ensimmäistä kertaa.

Suomi on jaettu kuuteen alueeseen, nimittäin etelä-, länsi-, itä-, lounais-, kaakkois- ja pohjois-Suomi. Nyt Nummelassa käytiin etelä-Suomen karsintakilpailu. Samaan aikaan käytiin muillakin alueilla ensimmäinen karsintakierros.

Loistavat järjestelyt


Suomen Judoliiton kilpailupäällikkö Ari Grönholm luonnehti kilpailuja hyvin järjestetyiksi ja antoi täyden kympin Nummelan Judolle. Kaikki sujui kitkatta, ei tullut katkoja eikä muutakaan, mikä olisi häirinnyt kilpailun kulkua. Toimitsijat tiesivät tehtävänsä ja toimivat sen mukaan. Ottelu olosuhteet olivat mitä parhaimmat.
- Harvoin, jos koskaan, on nuorten kilpailuihin järjestetty tällaisia tiloja. Tatami oli kilpailusääntöjen mukainen ja salissa oli tilaa ja ilmaa. Lisää tämän laatuisia kilpailuja, lausahti Grönholm.

Tytöt loistivat poissaolollaan


Vain kolme tyttöä saapui Nummelaan ottamaan mittaa toisistaan, heistäkin yksi jätti ottelemisen.
- Pientä kuumetta ja flunssaa, hän totesi.
Tyttöjen sarjassa käytiin siis yksi ottelu. Keravan Sando-kain Elina Saunio voitti Tapion judoikarien Susanna Kajanderin. Pieni mutta pippurinen Elina otteli täydet kolme minuuttia isompaa ja painavampaa vastustajaa vastaan voittaen pistein 1-15.

Judoliiton naisvaliokunnan Pirkko Salomaa, missä olivat kaikki tytöt?
- Tähän on vaikea vastata, sanoi Pirkko. –On lähdettävä siitä, että jossain on informaatiokatkos. Seurat eivät tarpeeksi painota tyttöjen ja naisten kilpailuja. Eikä ole tarpeeksi naisvalmentajia. Valmentajan tuki kilpailuissa on tärkeä, eihän kukaan halua lähteä kilpailumatkalle yksin. On kilpailu sitten missä tahansa, on valmentajan tuki niin tappion kuin voiton hetkellä tarpeen. Näin hyvät olosuhteet kuin Nummelassa oli kilpailemiselle, olisi ollut suotavaa saada enemmän tyttöjä tatamille.

Isot seurat kahmivat voittoja


Helsinkiläis-seurat Chikara ja Meidokan lähettivät vähän osanottajia, mutta sitäkin kokeneempia.
Alle 67-kiloisissa otellut Meidokanin Jarmo Seppänen osoitti taitoa ja tekniikkaa, jota harvoin nähdään nuorten kilpailuissa. Ari Grönholmin mukaan hänellä on hyvät mahdollisuudet sijoittua loppukilpailussa palkinnoille. Myös alle 54-kiloisissa otelleet Timo Sinisalmi ja Kai Kallio näyttivät varmoja otteita ja kokemusta.
Nummelan judon Jaakko Häkkinen on tyytyväinen; neljästä osanottajasta kolme pääsi jatkamaan.
- Vahinko, että kaksi parhainta poikaamme oli sairaana eikä päässyt kilpailemaan. Mutta hyvä näinkin. Nyt varmistimme jatkopaikat ja loppukilpailussa sitten näytämme, hän lupaa.

tiistai 20. tammikuuta 1981

Kuudelle judokalle keltainen vyö

Luoteis-Uusimaa 20.1.1981


Kuusi Nummelan Judon peruskurssilaista suoritti keskiviikkona keltaisen vyön kokeen. Kaikki kokelaat hyväksyttiin. Hyväksytyistä kolme oli poikia ja kolme tyttöjä.
Syksyllä peruskurssin aloitti 30 harrastajaa, joista 20 on alle 15-vuotiaita. Heidän harjoitteluaikansa on pidempi, joten he eivät voineet osallistua vielä tähän kokeeseen.

Tämänkertaisen kokeen läpäisivät Markku Peltonen, Jyrki Peltonen, Torsten Appelgren, Katarina Koskiloma, Sirpa Karjalainen ja Raili Pulkkinen. Parhaimpana kokeen läpäisi Markku Peltonen, joka sai 21 pistettä. Maksimi on 25.

Kahdelle oranssi vyö


Vuoden uurastuksen jälkeen veljekset Niku ja Matti Tuomisto suorittivat oranssin vyön. Heidän harjoitteluaikansa on ollut näin pitkä, koska he molemmat ovat alle 15-vuotiaita. Myös kesällä pidetyt lomat vaikuttivat asiaan.
Pojat aloittivat peruskurssinsa tasan vuosi sitten. Graduoijana oli Nummelan Judon Kaj Lindberg.

Maanantaina alkoi uusi peruskurssi, jolle voi vielä ilmoittautua joko salilla tai soittamalla Hannu Tenhuselle 22 120. Varmimmin hänet saa kiinni 5-6 välillä illalla.

Shonen Shiai Nummelassa


Lauantaina 24.tättä kuuta voivat kaikki halukkaat tutustua judoon kilpailulajina. Nummelan Judo järjestää silloin ylä-asteen koululla kilpailun, johon osallistuu B-junioreita (14-15-vuotiaita) etelä-Suomen alueelta. Alueella on noin 25 seuraa.
Tämä kilpailu on karsinta ja jatkoon pääsijöitä on 4 jokaisesta sarjasta. Seuraava karsinta on Helsingissä ja loppukilpailu on maaliskuussa Lahdessa. Nummelan Judolla on muutamia kyvykkäitä kilpailijoita, joilla nuorisopäällikkö Jaakko Häkkisen mukaan on hyvät mahdollisuudet sijoittua mitaleille. Judopiireissä Shonen Shiaita verrataan SM-kilpailuihin.

torstai 8. tammikuuta 1981

25 seuraa tulee Shonen Shiaihin

Luoteis-Uusimaa 8.1.1981


Kahdenkymmenen viiden judoseuran osanottoa odotetaan Nummelan yläasteella 24.tammikuuta pidettäviin alueellisiin Shonen Shiai-kilpailuihin, joihin Nummelan Judon nuoret harjoitusottelivat tiistai-iltana. Nummelan Judolla alkaa jälleen 19.tammikuuta myös peruskurssi.
Shonen Shiai on B-junioreiden eli 65-66 syntyneiden nuorten kilpailu, jossa parhaat kootaan ensin alueittain ja lopulta koko maasta. Nummelassa kilpailtavan Shonen Shiain sarjojen neljä parasta pääsee jatkoon.

Muita kilpailuja ei Nummelan Judolla täksi talveksi ole tiedossa, mutta Vesku Toivonen Nummelan Judosta arvelee, että niitä saattaa tulla siksi, että joku toinen seura ei pystykään järjestämään suunniteltua ohjelmaa.
- Meillä on lähdetty siitä, että aina meillä onnistuu, kehaisee Vesku Toivonen Nummelan Judon mahdollisuuksista. Nummelan Judon alueleirijärjestelyt yläasteen tiloissa ovat saaneet erityistä kiitosta.

Viimeksi alueleiri pidettiin lehtimieslakon aikaan. Sillä oli 169 osanottajaa.

Peruskurssi alkamassa


Nummelan Judon harrastajiin pääsee mukaan menemällä peruskurssille.
Seuraavan peruskurssin Nummelan Judo aloittaa maanantaina 19.tammikuuta.
Judon harjoituksia on ns. Palman hallissa ammattikurssikeskuksen vieressä maanantai-, tiistai-, keskiviikko-, torstai-iltaisin ja sunnuntaisin.

Harjoituskilpailutulokset


Sarja -54 kg: 1) Matti Huoviala, 2) Matti Tuomisto, 3) Sakari Elomaa.
Sarja +54 kg: 1) Niku Tuomisto, 2) Petri Pitkänen, 3) Tomi Syrjä, 4) Heikki Arola.
Avoin sarja: 1) Niku Tuomisto, 2) Petri Pitkänen, 3) Matti Huoviala, 4) Matti Tuomisto.