torstai 15. lokakuuta 1981

Liikunnallista iloa - Judo on elämäntapa

Wesku Toiwonen, Nuorten Vihti lokakuu 1981

Judo-oppia Nummelasta. Peruskurssi alkaa. Taistelutaidosta olympiaurheiluksi. MM-pronssia Suomelle. Juha teki mahtavan tempun.
Päivä- ja viikkolehdissä vilahdelleita otsikoita, jotka kiinnittävät lukevan yleisön huomiota. Tai ainakin pitäisi kiinnittää. Judo on tullut jäädäkseen. Judolla on vuosisataiset perinteet.

Mitä on judo?


Judo (joustava tie) on nimensä mukaisesti periksi antamista, joustamista. Judossa pyritään aina käyttämään vastustajan omaa voimaa ja liikettä sekä maan vetovoimaa hänen heittämiseensä.
Vuonna 1882 Jigoro Kanon jiu-jitsusta ja samuraitten itsepuolustus- ja aseettomasta taistelutaidosta kehittämä judo alkoi nopeasti levitä myös Japanin ulkopuolelle. Suomessa judoa on harrastettu vuodesta 1954 alkaen.

Judo on erinomainen urheilun, liikunnan, itsekasvatuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto.
Harrasteena judo sopii kaikille, niin nuorille kuin vanhoillekin.

3-vuotias Nummelan Judo


Vuoden 1978 lokakuussa joukko nummelalaisia kokoontui yhteisen harrastuksensa tiimoilta ja perusti Nummelaan uuden urheiluseuran. Perustettiin Nummelan Judo. Lainattiin valtakunnalliselta keskusjärjestöltä matot ja pidettiin judonäytös. Tulos ylitti rajuimmatkin odotukset, -heti näytöksen jälkeen ilmoittautui puolensataa innostunutta alkavalle peruskurssille. Ja koko ajan tuli ilmoittautumisia lisää. Ensimmäisen kurssin osanottajamäärä rajoitettiin sataan. Alkoi urheilutoiminta, joka on jatkunut jo kolme vuotta ja on yhä saamassa isää kannattajia nummelalaisessa urheiluelämässä.

Peruskurssi alkaa


Tämän lehden ilmestyessä on Nummelan Judon peruskurssi alkanut, mutta salilla on varmasti vielä tilaa muutamille, jotka haluavat aloittaa judon harrastuksen vielä tänä syksynä.
Nummelan Judo vetää läpi vuosittain kaksi peruskurssia. Ensimmäinen alkaa tammikuussa ja toinen syyskuussa. Molemmille kursseille otetaan kolmisenkymmentä harjoittelijaa.

Fyysinen kunto ei ole aloittamisen edellytys


Judon aloittelijan ei tarvitse omata mitään erityistä fyysistä kuntoa, halu oppia ja omaksua judoa riittää. Yleensä jokaisen alkeiskurssilaisen kunto nousee kurssin kuluessa, harjoitukset kovenevat pikkuhiljaa. Judoharjoitukset ovat monipuolisia. Vartalon eri lihasryhmät kehittyvät tasapuolisesti, reaktiokyky nopeutuu ja vartalo notkistuu.

Judo ei ole kallista


Liikunnanohjaajaksi valmistunut Pauli Ängeslevä tuki erikoistyössään mm. Liiton jäsenseurojen perimien maksujen suuruutta.
Vuoden 1978 tasoa noudattaen –tilastot koskivat ko. Vuotta - oli yleisin peruskurssimaksu 120-150 mk. Jos otamme laskujen pohjaksi 150 mk pääsemme seuraavaiin tuloksiin. Liiton suositus peruskurssin kestosta on 36-54 tuntia ikäryhmästä riippuen. Tuntihinnaksi tulee näin ollen aikuisille 4 mk ja lapsille 2,70 mk.

Harjoituspuku – judogi- maksaa kotimainen n. 120 mk ja japanilainen satasen enemmän. Omasta harjoitteluaktiivisuudesta riippuen puku kestää vuodesta viiteen-kymmeneen vuoteen.

Vertaamalla judon peruskurssin kustannuksia muihin lajeihin todetaan hinnoissa huima ero.

Judon oppiminen vaatii sitkeyttä


Judoa ei opi päivässä eikä kahdessa. Judo on opiskelua koko elämän ajan. Judon oppiminen vaatii harjoittelua, ja vieläkin harjoittelua. Ne ”nakkikioskilla” rehentelevät judotaidoillaan, ovat niitä, jotka ovat joskus aloittaneet peruskurssin ja lopettaneet pitäen judon oppimista vaikeana. Todellinen judontaitaja antaa periksi ja poistuu paikalta ennen kuin esittelee taitojaan kadulla. Usein olen ihmetellyt miksi judon harrastajalta kysytään: Oletko joutunut käyttämään judoa itsepuolustukseen. Eihän näin kysytä nyrkkeilijältä tai painijalta - ampujista puhumattakaan.
Judo on urheilua. Judo on kovaa urheilua. Judo on harrastus. Judo on elämäntapa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.