Kuva: Tommi Valtonen PM-kultaa sarjassa M-60kg.
Nummelan Judosta paikalla oli Tommi Valtonen, joka otteli sarjassa miehet alle 60kg. Varmaa tuloskuntoa osoittanut Tommi voitti kaikki ottelunsa ennen täyttä aikaa Ipponin eli 10-pisteen arvoisella suorituksella.
Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Ruotsin Christian Johansson, joka jäi Tommin pyyhkäisyn jälkeen jalkakuristusotteeseen ja voitto 10-0 ajassa 3:05 Tommille.
Seuraavassa ottelussa vastustajana oli Orimattilan Judoseuraa edustava Sami Perälä, jolle Tommi oli kahdessa edellisessä kilpailussa hävinnyt, joten odotettavissa oli tiukka taisto. Perälä saikin hyvä alun otteluun ja johti selkeästi 7-0 kunnes ajassa 3:06 Tommi onnistui upeasti käsivarsiheitossaan ja heitti Samin korealla kaarella selälleen tatamin pintaan. Näin voitto Tommille 10-0.
Varsinaisen kultamitalin kohtalon ratkaisi viimeinen ottelu Ruotsin Daniel Caroa vastaan. Tommi ei antanut kokeneen Ruotsalaisen yllättää itseään vaan ns. palomiehenpyörän jälkitilanteesta Tommi otti pitävän lukitusotteen vastustajan käsivarteen ja näin ajassa 2:02 joutui Caro antautumaan ja Tommille ensimmäinen judon Pohjoismaiden mestaruus.
Kuva: Nummelan Judon puheenjohtaja, Harri Hagman onnittelee tuoretta Pohjoismaiden mestaria Tommi Valtosta.
Teksti: Asko Valtonen
Teksti: Asko Valtonen
Kuvat: Hannu Tenhunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.