perjantai 12. huhtikuuta 2013

Judon SM kilpailut Helsingissä lauantaina 6.4.2013


Judon SM kisoihin osallistui Nummelan Judosta tällä kertaa kaksi naisjudokaa, ja hekin samaan, eritäin kovaan, alle 52-kiloisten sarjaan. Anniina Jokinen 1. kyu on 18-vuotias nuorten moninkertainen SM mitalisti sekä pohjoismaiden mestari. Anniina käy Mäkelänrinteen urheilulukiota sekä kuuluu Judoliiton edustusvalmennettaviin.

Tea ja Anniina kohtasivat toisensa N-52 sarjan avausottelussa.
Tea Laakkonen 1. dan on viimeksi otellut SM kisoissa vuonna 2002, saavuttaen silloin pronssia. Osoituksena Tean määrätietoisesta ja pitkäaikaisesta panostuksesta judoon kertoo myös hänen paluunsa maajoukkuevalmennuksen piiriin. Tea Laakkosen henkilökohtainen valmentaja on Pekka Keränen. Asetelman teki jännittäväksi jo sekin että Tea toimii Nummelan Judon kisaajien valmentajana - eli ottelijoilla on myös keskinäinen valmennussuhde.

Vanha ja uusi judosukupolvi

Tällä kertaa Nummelan miesjudokat eivät saaneet edustajia paikalle. Tommi Valtonen 1. dan loukkasi polvensa juuri SM-kisojen alla Itävallan edustusleirillä. Polven operointi ja kuntoutuminen aiheuttaa ottelemiseen puolen vuoden tauon. Tänä aikana Tommi joutuu hakemaan uusia muotoja harjoittelulleen. Miesten puolella ei vielä nähty nuorten nummelalaisten esiinmarssia.

Nuorten SM-kisojen kaksinkertainen kultamitalisti Jyri Rajaniemikin 1. kyu joutunee odottamaan vuoden tai kaksi oikean painoluokan löytämiseksi. Oskari Mäkinen 1. kyu sekä toivottavasti vielä muutkin nuorten kisoja kiertävät judokamme tulevat myös aivan lähivuosina mukaan miesten otteluihin.

Nummelan judon menestyksekkäin miesjudoka Antti Rintamäki 1. dan, päätti juuri aktiivien kilpauransa, eikä enää osallistunut näihin kisoihin. Onneksi Antti käy vielä silloin tällöin kotisalilla jakamassa tietoaan ja kokemuksiaan nuorille kilpailijoille.

Judon SM 50-vuotis juhlaturnaus

Judon suomenmestaruuskilpailut olivat samalla 50-vuotis juhlaturnaus ja järjestävinä seuroina Chikara ja Meido-Kan. Otteluiden alla Suomen Dan Kollegio palkitsi maajoukkueen pitkäaikaisen valmentajan ja judon uranuurtaja Jorma Kivisen korkeimmalla Suomessa myönnetyllä vyöarvolla: 8 dan. Töölön Kisahalliin oli pakkautunut toista tuhatta judon ystävää ja tunnelma oli jo aamun karsintojen aikana katossaan.

Naiset alle 52 kg alkusarjan ottelut

Naisten alle 52-kiloa sarjan aloitti ottelu Tea Laakkonen – Anniina Jokinen, eli oman seuran ottelijat joutuivat heti vastakkain. Molempien ottelutyyli on hyvin aktiivinen ja aloitteellinen. Tean sekä Anniina vahvuuksia ovat monipuoliset pystytekniikat ja hyvä reagointi vastustajan liikkeisiin. Tea ratkaisi lopulta ottelun juji-gatame kyynärlukolla. Tämä oli hyvä avaus sarjalle ja näytti judon monipuolisuuden erilaisine pysty- sekä mattotekniikoineen. Anniina jatkoi tämän jälkeen otteluita voittaen Kerimäen Judonokon Marianne Kososen sekä Orimattilan Judoseuran Anni Leinon, häviten Lahden Judoseuran Katri Kakolle. Anniina on kehittänyt itselleen hyväksi pystytekniikaksi uchi-mata jalkaheiton, joka näyttävyydessään saa aina yleisön mukaan, ja päättyykin usein ipponin eli suoraan voiton oikeuttavaan suoritukseen. Kaksi otteluvoittoa toi tässä sarjassa Anniinalle pronssimitaliin.

Katri Kakko ja Anniina Jokinen.
Ensimmäisen voitetun ottelun jälkeen Tea Laakkonen jatkoi varmoja otteitaan voittaen myös kaksi seuraavaa otteluaan. Kosonen ja Leino eivät pysyneet Tean tahdissa hänen hallitessaan otteluita sekä pystyssä että matossa. Paikan päällä sai hyvän kuvan siitä mitä judo on parhaimmillaan. Vastustajan hakiessa matossa sidontaa tai käsilukkoa – Tea pystyi lähes järjestään kääntämään tilanteen omaksi hyökkäyksekseen, tehden itsestään näin vaarallisen kaikissa tilanteissa.

Tean juji-gatame puree.
Judon uudet säännöt olivat nyt ensimmäistä kertaa SM-kisoissa käytössä. Suurimpana muutoksena oli ehkä kädellä jalasta kiinniottamisen kieltäminen kaikissa pystytekniikoissa. Tämä oli karsinut joitain hyviä vastatekniikoita, mutta toisaalta puhtaat heittotekniikat kuten Tean Leinon voittaessa käyttämä ippon-seoi-nage käsiheitto pääsevät oikeuksiinsa. Kolmannen alkukarsintaottelunsa Tea käänsi voitokseen matossa käsilukolla, pakottaen vastustajansa Kososen luovuttamaan.

Naiset alle 52 kg finaali

Sarjan finaalissa Tea kohtasi nuorten tuoreen Suomenmestarin 19-vuotiaan Lahden Judoseuran Katri Kakon. Kakkoa pidetään jopa sarjaa pitkään hallinnen ja Suomea olympiakisoissakin edustaneen, Jaana Sundbergin mantelinperijänä. Tea aloitti ottelun vahvemmin. Hyvä otetaistelu ja parempi liikkuminen toi Tealle hyviä heittopaikkoja. Näistä hän onnistuikin tekemään polvi seoi-nage, eli polvikieppi-heiton. Heitto näytti ainakin katsomoon hyvinkin täydelliseltä, mutta videotuomari antoi siitä vain yukon arvoisen suorituksen.

N-52 finaalissa Katri Kakko ja Tea Laakkonen.
Katri Kakko tuli tämän tilanteen jälkeen paremmin otteluun mukaan päästen kahdesti yrittämään Tean lukottamista. Notkeana, vahvana ja erittäin taktisena ottelijana Tea pääsi kuin pääsikin näistä tilanteista irti ja itse hyökkäämään. Ottelun loppu puolella Katri pääsi yllättämään hyvällä osoto-gari – jalkaheitolla. Tilanne näytti jo hetken siltä että ottelu ratkesi tähän, mutta Tea pääsi vielä irti heittoa seuranneesta sidontatilanteesta. Enempää pistesuorituksia ottelijat eivät saaneet aikaiseksi vaan otteluajan loppuessa Katri Kakko julistetiin pistein suomenmestariksi, Tean voittaessa Hopeaa. Varsin hyvä saavutus Nummelan Judon ottelijoille, pronssi ja hopea samassa sarjassa!

Nummelan Judo 35 vuotta

Nummelan Judo viettää tänä vuonna 35-juhlavuottaan. Kaj Lindberg 5. dan toi judon paikkakunnalle vuonna 1978. Seura on aktiivisen kilpailutoiminnan lisäksi suuri lasten ja nuorten liikunnan edistäjä paikkakunnalla. Judon tekninen ja taidollinen monipuolisuus yhdistettynä voima ja akrobatiaharjoituksiin, on antanut monelle nuorelle uuden ja usein koko elämän kestävän suhteen liikuntaan.

Nummelan Judo on mukana liikkuva koulu hankkeessa yhdessä muiden paikkakunnan budoseurojen kanssa, tuoden lajeja tunnetuksi alakoulu ikäisille. Nummelan Judon juhlavuosi huipentuu ensi syyskuussa järjestettäviin Hiiden Shiai kilpailuihin.

Nummelan Judo pyrkii huomioimaan kaikki lajista kiinnostuneet ja tarjoaakin harjoitusryhmiä eri taito- ja ikätasoille. Lajista kiinnostuneet voivat tutustua seuraan parhaiten tulemalla paikan päälle seuran omalle dojolle. Ajat ja yhteystiedot löytyy www.nummelanjudo.fi – sivuilta. Dojolla harrastetaan myös lukkopainia.

Teksti: Jukka Sala
Kuvat: Juuli Jokinen

torstai 11. huhtikuuta 2013

Annikka Mutanen 4.dan ohjasi NuJun harjoituksissa ”Uchi-mata”-paketin

Pääsiäisen alla Nummelan Judon Dojolla järjestettiin kevään ensimmäisen vierailevan Sensein harjoitukset. Tilaisuus oli osa seuran 35-vuotisjuhlaohjelmaa.

Seuralla oli ilo saada tällä kertaa vierailevaksi opettajaksi kokenut ja menestynyt kilpailija Annikka Mutanen. Annikka on voittanut urallaan EM pronssia 1992 ja Suomen mestaruuden viisi kertaa vuosina 1990-1996.

Annikka Mutanen (oik.) 4 dan Uchi-mata horjutus lähtee alhaalta. Ukena on Tea Laakkonen.

Horjutuksen yksityiskohtia harjoiteltiin huolella.
Annikka ohjasi erittäin hyvin suunnitellut, pedagogisesti taitavat ja innostavat harjoitukset lempitekniikastaan ”Uchi-mata”-heitosta. Alkulämmittelyistä lähtien kaikki tatamilla tekeminen liittyi taitavasti johdatellen itse heittotekniikkaan. Vaikeana yleensä pidetty ”Uchi-mata” oli palasteltu selkeisiin vaiheisiin, joita osallistujat saivat riittävän kauan työstää ja käydä ohjatusti läpi.

Vierailu päättyi randori-harjoituksiin, joissa viimeisetkin hikipisarat puristettiin ulos nujulaisista. Harjoituksiin osallistuneet 25 judokaa pitivät harjoituksia yksinä parhaista ”Uchi-matan”-opetustilaisuuksista – Annikkalle iso kiitos tästä!

Uchi-mata lähtee komeasti.

Treenien alussa lämmiteltiin mm. otetaistelun omaisella läpsyhipalla.

Annikka Mutanen 4. dan ja Kaj Lindberg 5. dan.

Tältä näyttää harjoittelijoiden ohjeiden avulla tehty uchi-mata.

Hannu Tenhunen 2. dan, Annikka Mutanen ja Minnamaija Örnberg.

Joukko tyytyväisiä judokoita. Kiitos Annikka!

Teksti ja kuvat: Harri Hagman

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Nummelan Judon kevätkokous pidettiin 20.3.2013


Nummelan Judo ry kevätkokous pidettiin 20.3.2013 klo 19.00 alkaen salilla.

Kevätkokouksessa hyväksyttiin Nummelan Judo ry vuoden 2012 toimintakertomus.

Nummelan Judo ry vuoden 2013 kevätkokouksen pöytäkirja on nähtävillä seuran kotisivuilla.


Hallituksen kokous 20.3.2013

Toimintakertomus vuodelta 2012/ Harri
  • Käytiin toimintakertomus lyhyesti läpi.
  • Toimintakertomus on lähetetty hallituksen jäsenille sähköpostilla jo aiemmin ja hallitus on hyväksynyt toimintakertomuksen nyt esitetyssä muodossaan.
Tuloslaskelma ja tase vuodelta 2012/ Ari
  • Käsiteltiin tuloslaskelma ja tase vuodelta 2012 ja hyväksyttiin se. 
Vihdin kunnan anomus, tilannekatsaus/ Harri
  • Anomuksen jättöaikaa on jatkettu pääsiäisestä johtuen 2.4.2013 saakka.
  • Haetaan Toimintasuunnitelman mukaisesti yleisavustusta.
Aikuisten aktivoiminen tatamille - Hanketuki?/ Harri
  • "KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ (KKI) -hanketuki
  • Hanketukea haetaan, mikäli siihen toiminnallisen suunnittelun kannalta on edellytyksiä.
Muut asiat
  • Kevätleiri "juhlaleiri 35 vuotta"
  • NuJu 35-vuotta vuosijuhla
  • Vyöarvojen ilmoittaminen Judoliittoon:
  • Judoliitto on ilmoittanut että vyökorotukset ilmoitetaan jatkossa sporttirekisterin kautta.
    • Hallitus päätti hakea Suomen Judoliitto ry:ltä Minnamaija Örnbergille käyttöoikeudet sporttirekisteriin.
  • SJuL:n kevätkokous:
    • kevätkokous pidetään 5.4.2013.
    • Hallitus valtuutti kokousosallistujiksi Harrin (valtakirjalla) ja Arin.
  • Salin avaimet:
    • salille on asennettu sähkölukot ja sähköisten avainten käyttö alkaa 1.5.2013.
    • Avainten vaihdosta on sovittava Jukka Salan kanssa.
  • Tampereella 17.3. pidetyltä Nage-no-Kata leiriltä saatu info Arttu Laitiselta:
    • seuragraduointioikeus vuodelle 2014 edellyttää uusitun Nage-no-Kata kurssin käymistä vuonna 2013.
  • Kamppailulajiselvitys
    • Hallitus valtuutti Tean tekemään kamppailulajiselvityksen
Seuraava kokous

  • Seuraava kokous pidetään ke 17.4. klo 18:30.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hallituksen kokous 27.2.2013

Kevään 2013 tapahtumat ja kevätleiri/ Harri
  • Helmikuu
    • "Judon Perusteet" kurssi pidettiin 23.-24.2. Nummelan Judon salilla, tapahtumassa oli 16 osallistujaa, joista kaksi NuJusta
  • Maaliskuu
    • "Terve Urheilija" koulutus pidetään omalla salilla su 10.3. klo 9-16. Kouluttajana toimii Teija Meling.
    • "Vieraileva sensei" Annikka Mutanen, tulee ohjaamaan harjoitukset ti 26.3. Teemana uchi-mata.
  • Huhtikuu
    • "Vieraileva sensei" Timo Korpiola, tulee ohjaamaan harjoitukset to 18.4. Teemana jalkatekniikat ja jalkatekniikkaperhe.
  • Toukokuu
    • Kevätleirin ajankohdaksi päätettiin to 16.5 – su 19.5., tästä tarkemmin alla.
    • "ES-aluegraduointi" pidetään Nummelan Judon salilla su 26.5.
  • Kevätleiri – "Juhlaleiri 35 vuotta" teemalla
    • Harri on tehnyt ehdotelman ohjelmarungoksi
    • Työvaliokunta Esko, Tea ja Ari kokoontuvat ja jatkavat suunnittelua maaliskuussa.
Syyskuun kilpailut Nummelassa/ Jukka
  • Luksian sali on varattu ajalle 14.-15.9.
  • Kisojen mitaleina käytetään seuran omia mitaleita.
  • Judoliiton suosituksen ja uusien kilpailusääntöjen mukaan yhden päivän aikana saa olla maksimissaan 100 kilpailijaa/ tatami. Säännöllä varmistetaan, ettei kilpailijoille tule kohtuuttoman pitkää kilpailupäivää.
  • Asiaa käsitellään tarkemmin seuraavassa hallituksen kokouksessa.
NuJu 35-vuotta vuosijuhla/ Harri, tilannekatsaus
  • AirHotel varattu lauantaiksi 2. marraskuuta (Pyhäinpäivä)
  • Juhliin sovelletaan vuoden 2008 "konseptia"
  • Kutsutaan enemmän "nykytoiminnallisia" vieraita
  • Työvaliokunnan (Hanski, Minsku ja Harri) tehtäviä ovat mm:
    • Illan ohjelma
    • Kutsut, kutsuvieraat ja istumajärjestykset
    • Kunniamerkkihakemukset: valtuutettiin Hanski ja Harri hoitamaan hakemukset Judoliittoon
    • Lehdistö ja/tai kuvaaja
Alle 15-vuotiaiden graduoinnit/ graduoitsijat

Harri oli tehnyt hyvän alustuksen ja alla oleva ehdotus hyväksyttiin hallituksessa yksimielisesti.
Uusien graduointisääntöjen 27.10.2012 sekä Nuorten Judopassin soveltaminen:
  1. lasten/nuorten osalta keltaiseen ja oranssiin saakka edetään edelleen ilman erillisiä koulutuksia. Vyöarvojen kanssa ei kannata pitää kiirettä, koska välitavoitteina ovat "natsat".
  2. vihreään suoritetaan Judon Perusteet -koulutus (JP), nuoren henkinen kypsyys ja jo valmius toimia vaikkapa apuopettajana, suoritusikä aikaisintaan 12-13 vuotta
  3. siniseen vyöhön suoritetaan Oppimisen ja Opettamisen perustaidot judossa -koulutus (OOP), toimintapisteitä oltava koossa 10 pistettä, suoritusikä aikaisintaan 14-15 vuotta
  4. judon aloittamisikä, judokan henkinen kypsyys ja kilpailullinen aktiivisuus/menestyminen ovat yhdessä sellaisia tekijöitä, jotka graduoitsija ottaa huomioon graduointilupaa myöntäessään
  5. Käyttöön toimintatapa, jossa ohjaaja pyytää graduoitsijaa seuraamaan/katsastamaan nuoren judokan, aina ennen kuin hänelle annataan lupa tulla suorittamaan vihreää vyötä. Vihreän kokelaan laatukriteerithän ovat: "Vihreän vyön kokelaan tekniikka alkaa olla jo sujuvaa ja tokui-wazat tehokkaita."
Muut asiat
  • Salikisat:
    • seuraavat salikisat pidetään 13.3. klo 18.
    • sitä seuraavat salikisat pidetään huhtikuun lopussa tai mahdollisesti kevätleirin yhteydessä. Tarkempi päivä päätetään myöhemmin.
  • Liikkuva Koulu-hanke
    • Harri saa asiasta lisätietoa to 28.2 osallistuttuaan ko. hankkeen kokoukseen ja laittaa sen jälkeen hankkeesta infoa hallitukselle sähköpostilla
  • Esa Niemen strategia-ehdotus
    • ei käsitelty, koska Judoliitto "jalkauttaa" strategiaa ensimmäiseksi hallituksen jäsenille. Harri tuo asiat hallitukseen tätä kautta.
Seuraava kokous
  • Seuraava kokous pidetään ke 20.3. klo 18:00, ennen kevätkokousta.