maanantai 17. elokuuta 2020

Harjoitukset alkavat!

Kausi aloitetaan kahdella nuorten harjoituksella torstaisin. Alle 12-vuotiaat harjoittelevat yhdessä klo 17-18. Harjoituksissa kerrataan edellisellä kaudella opittua ja palautellaan tauon aikana unohtuneita asioita. Tavoitteena kehittää sekä judollisia, että motorisia taitoja ja parantaa samalla valmiuksia jatkaa judoharrastusta omassa ryhmässä. Ohjaajina kokeneita mustanvyön judokoita, sekä muita koulutettuja ja omaa kilpauraa tehneitä urheilijoita. Alle kouluikäisten kannattaa osallistua sunnuntai Muksujudoon.

12-vuotta täyttäneille ja vanhemmille oma tekniikkaryhmä samoin torstaisin, klo 18-19. Tavoitteena viedä omaa judo-osaamista harppaus eteenpäin. Kummassakin ryhmässä otetaan kunkin oma taso ja kokemus huomioon valittaessa pareja ja harjoitteita. Ohjaajina seuran kokeneimpia judokoita. Aikuisten kanssa harjoittelevat ovat edelleen tervetulleita tiistaisin klo 18 ja torstaisin klo 19 aikuisten ryhmään. Maanantaisin klo 17:30 jatkaa U15 ja vanhempien tavoitteellisesti kisaavien ryhmä.

Ensimmäiset harjoitukset torstaina 20.8. Harjoituksia tullaan lisäämään ja eri tasoryhmiä muodostamaan kauden vanhetessa. Seuran uutiskirjeitä kannattaa lukea ja tilata omaan sähköpostiinsa: https://us2.list-manage.com/subscribe?u=7360f777d52568be4ba668a6a&id=1a6bbcc305

Muksujudo jatkuu

Eetu Multala on lupautunut ottamaan suositun muksujudoryhmän vetovastuun. Harjoitukset ovat sunnuntaisin. Harjoitusaika ja alkamispäivä tiedotetaan vielä erikseen. Ryhmässä aiemmin mukana olleiden, sekä siihen haluavien kannattaa tilata jo nyt Muksujudon oma uutiskirje. https://us2.list-manage.com/subscribe?u=7360f777d52568be4ba668a6a&id=1a6bbcc305

Eetulla on takanaan pitkä judoura. Hän on toiminut usean vuoden myös sovelletunjudon apuohjaajana.  Eetun apuna tullaan näkemään muita nuoria judokoita. Osa heistä on jo muksujudokoille tutuja apuohjaajia, kuten Nella, Jenna, Ella ja Anniina. Sen verran mukava ryhmä tiedossa, että varmasti muitakin nuoria ohjaajia saadaan mukaan.

Muksujudo sopii 5-7 vuotiaille lapsille. Lähtökohtana on lapsen monipuolisen liikunnan tukeminen. Tavoitteena on leikinomainen tutustuminen judoon, sekä liikunnallisten valmiuksien, kuten kehonhallinnan, motoriikan ja tasapainon kehittäminen, sosiaalisten taitojen opettaminen ryhmän jäsenenä.

Muksujudossa opetellaan myös judollisia taitoja, kuten turvallinen kaatuminen, harjoituskaverin hallitseminen matossa ja heittojen alkeet. Muksujudoharjoitukset koostuvat judollista teemaa tukevasta alkulämmittelystä, akrobatia- ja koordinaatioliikkeistä, judollisesta osuudesta ja loppuleikistä.

Muksujudossa ei suoriteta vyöarvoja eikä kilpailla, sillä tavoitteena on helpottaa pienten lasten siirtymistä kouluikäisille tarkoitettuun peruskurssilaisten ryhmään ja antaa heille valmiudet vaativampien judotekniikoiden opetteluun.

 

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Graduoinnit jatkuvat

Uuden kauden ensimmäinen graduointi esitetty onnistuneesti. Sauli Lehtimäki suoritti 3.kyu ukenaan Petri Uusi-Kyyny. Graduoitsijana Sami Järvinen. NuJu onnittelee!

tiistai 11. elokuuta 2020

Aloita Judo - Kausi starttaa sunnuntaina

Tervetuloa mukaan tatamille! Sunnuntaina 16. päivä elokuuta kaikille judokoille ja judoa aloittaville yhteiset harjoitukset: 10-11:30 alle 12-vuotiaat, ja 12:-13:30 12-vuotta täyttäneet sekä vanhemmat. Uudet harrastajat ovat myös tervetulleita kokeilemaan – T-paita ja verkkahousut riittävät alkuun. Harjoitusten välissä seura tarjoaa makkaraa 😊 Ohjaajia tavattavissa – keskustellaan juuri sinulle sopivasta ryhmästä ja parhaasta tavasta jatkaa/aloittaa judon harrastaminen. Harjoitukset dojollame AuraLight Areena, Juurakkotie 6.

Judo on maailman levinnein kamppailulaji, joka parantaa kehonhallintaa ja opettaa turvallisen tavan edetä kisaajana tai kuntoilijana. Nummelan Judo on kasvattanut useita menestyneitä urheilijoita. Jokainen ohjaaja on kouluttautunut ja harjoitukset suunnitellaan kunkin ikä- ja taitotasolle sopivaksi. Toisen kunnioittaminen on tärkeässä osassa judoperinnettämme. Judo on turvallinen laji kaiken ikäisille harrastajille – myös nyt. Parhaiten tutustut lajiin tulemalla paikalle ensi sunnuntaina. #kylänparastatekniikkaa #voitakorona #judo #nummela #vihti

 

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Judoharjoitukset jatkuvat


Poikkeuksellisen kevään ja kesän jälkeen on aika palata tatamille. Kaikkien ikäluokkien harjoitusten aikataulut julkaistaan pian ja ryhmät pyritään käynnistämään viimeistään syyskuun alussa. Jotta jäsenyys ja sitä kautta myös vakuutusturva pysyy katkeamattomana, voi jäsenmaksun käydä suorittamassa jo SuomiSport -palvelun kautta. Seuran yhteinen kick-off pidetään sunnuntaina 16.8. Dojolla. Harjoitukset jokaiselle ikäryhmälle. Keskustellaan samalla seuran kehittämisestä ja jäsenten, sekä perheiden toiveista. Tarkempi aikataulu julkaistaan lähempänä.

Perinteinen HiidenShiai kilpailu järjestetään Nummelassa lauantaina 19. syyskuuta. Samassa yhteydessä tarkoitus pitää eri ikäluokkien edustusurheilijoille maajoukkuevalmentajien ohjaama leiri. Kilpailun odotetaan olevan pitkän kisatauon jälkeen hyvinkin suosittu. Jokaisen seuralaisen panosta tarvitaan tatamilla, tai kisaorganisaatiossa.

Ennen ikäkausiharjoitusten alkamista dojollamme on aktiivikilpailijoille treenit aina maanantaisin klo 17:30-19. Heti tämän jälkeen seuran aikuisille velotukseton kuntonyrkkeily (muille kertamaksu). Tiistaisin harjoitukset klo 18-19:30 ja torstaisin klo 19-20:30 – aikuisille, sekä aikuisen kanssa harjoitteleville nuorille. Aktiivikilpailijoille lisäksi viikoittaista porrastreeniä yms., josta kuulee lisää treeneissä.

Vierailevat judokat ovat edelleen lämpimästi tervetulleita ottamaan randoria maanantaisin omien urheilijoidemme kanssa!

Hyvää kesää toivottaen
Hallitus