sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Finnish Judo Open Tampereella 21.10.2017

NuJu mitalitilastossa paras suomalaisseura. Yhdellä kullalla, kahdella hopealla ja kahdella pronssilla. Lauantaina upeaan Tesoman Liikuntahalliin kokoontui Suomen judohuippuja, yhdessä ruotsalaisten, norjalaisten, virolaisten sekä portugalia edustavan judokan kanssa, mittelöimään judon avoimista Suomen Mestaruuksista. Tampereen Judo on kisajärjestäjänä erittäin kokenut ja veti kisapäivän samalla hienolla kaavalla kuin aiemmat Eju Cupitkin. FJO palasi nyt kilpailuna kalenteriin muutaman vuoden tauon jälkeen. NuJu’n Antti Rintamäki niitti menestystä aiemmissa kilpailuissa. Kilpailut järjestettiin nyt sekä nuorten, alle 18-vuotiaat, että aikuisten sarjoissa.
Yksi aikuisten odotetuimpia kamppailuita oli tietenkin alle 81-kiloisten sarja. Tässä nuorissa menestystä niittänyt ja edelleen alle 21-vuotiaissa otteleva NuJu’n Oskari Mäkinen pääsi näyttämään vahvuuksiaan. Ensimmäinen ottelu Chikaran Tomas Tervosen kanssa oli varovaista ja hieman tahmeaa – Tervosen puolustaessa hyvin. Voitto kuitenkin pistein Oskarille. Toiseen otteluunsa Oskari tuli vapautuneena ja näytti heti vahvuutensa. Nopeasti voitettu otetaistelu, vahva seoi-nage kymmenessä sekunnissa ja Kirkkonummen Judoseuran Rasmus Rinne oli selällään. Finaalisa Oskari sai vastaansa Norjan Matias Kollerudin. Hallitseva Norjan mestari aloitti ottelun hyvin tarkkaillen ja puolustaen Oskarin hyökkäyksiä. Oskari jatkoi vahvuuksiensa käyttämistä, vaihdellen eri tekniikoita. Lopulta norjalainen joutui tunnustamaan nuoren nummelalaisen paremmaksi ja Oskarille arvokas Finnish Judo Openin voitto. Samassa sarjassa otellut Julius Sala joutui toteamaan jo ensimmäisellä kierroksella, että hyvä otetaistelu ja tilanteiden luominen ei tällä tasolla riitä, vaan aina tulee olla tarkkana vastustajan vastatekniikoiden kanssa. Alle 73-kilisten sarjassa Jyri Rajaniemi aloitti hyvin voittaen ensimmäisen ottelunsa. Semifinaali- ja pronssiottelu valitettavasti kääntyivät tappioksi. Sijoitus kuitenkin viides. Tommi Valtonen taisteli alle 66-kiloisten sarjassa yhden voiton hienolla käsilukolla, jääden kuitenkin mitaliotteluiden ulkopuolelle. Naisissa Jessika Hellgrén taisteli itsensä sarjan -70kg finaaliin, jääden kuitenkin tiukan kamppailun päätteeksi hopealle.
Nuorten sarjoissa jokainen Nummelan Judon judokoista taisteli tiensä podiumille. Venla Laiho otteli kaksi voittoa alkusarjassa, häviten kuitenkin semifinaalin – saaden näin arvokkaan pronssimitalin. Jannika Hellgrén otteli hyvin alle 52-kiloisten sarjassa, häviten ainoastaan sarjan voittajalle, tutulle Hontai Judon Susanna Sundbergille. Saavutuksena siis hopeaa. Poikien puolella Jesse Ollikkala taisteli tiensä alkusarjasta jatkoon, häviten kuitenkin semifinaaliottelun sarjan voittajalle. Saavutuksena kuitenkin hienosti pronssia.

Nummelan Judosta tatamilla oli mukana myös Hannu Juselius toimien kisoissa tuomarina.

Samaan aikaan Tallinnassa järjestetyssä lasten A.Lutsari Judoturniir –kilpailuissa Nummelassa harjoitteleva Elmo Keränen (Siuntion Keido-Kan) voitti oman sarjansa kultaa.
Nummelan Judo panostaa kilpailutoiminnan lisäksi jokaiselle ikäluokalle ominaiseen ja kehitystä parhaiten tukevaan harjoitteluun. Uusi Nummelan Kamppailukeskus antaa lisäksi nykyaikaiset ja viihtyisät puitteet lajin harrastamiselle. Omien ohjaajien jatkuva kouluttautuminen sekä yhteistyö useiden eri seurojen ja valmentajien kanssa tuo harjoitteluun aina sen vaatimaa syvyyttä ja erikoisosaamista. Nummelan Judo ottaa kauden aikana vastan myös uusia harrastajia – sekä lapsia, että aikuisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.