maanantai 26. syyskuuta 2016

Oskari ja Jessika mitaleille Ruotsissa

Jessika Hellgren nousi neljällä otteluvoitolla hienosti pronssille Ruotsissa viikonloppuna järjestetyissä nuorten avoimissa mestaruuskilpailuissa. Alle 21-vuotiaiden naisten 63kg-sarjassa otellut Jessika otteli vahvasti päättäen kolme ottelua ennen varsinaista otteluaikaa ipponin arvoisesti ja häviten ainoastaan sarjan voittajalle. Pronssiottelussa Saksan Nike Rascher taisteli loppuun asti taipuen kuitenkin – näin Jessikalle arvokas mitali tuliaisena.
Tuore EM-mitalistimme Oskari Mäkinen jatkoi vahvoja otteita myös Ruotsissa. Yhteensä kahdeksan ottelua, joista seitsemän päättyi ennen varsinaista otteluaikaa ja viimeinenkin – U21 finaali – Oskarin täydellisessä hallinnassa ja selvässä pistejohdossa. Oskarille sekä alle 18, että alle 21-vuotiaiden mestaruus alle 81-kiloisten sarjassa. Oskari palkittiin myös turnauksen parhaana alle 18-vuotiaana kilpailijana.
Kilpailu on perinteisesti ollut suosittu suomalaisten judokoiden keskuudessa kovan tasonsa takia. Tänäkin vuonna kahdeksisen kymmentä urheilijaa osallistui naapurimaan avoimiin nuorten mestaruuskilpailuihin. Nummelasta Jessikan ja Oskarin lisäksi mukana olivat: Jannika Hellgren ja Mikko Linnakoski.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.