keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Uudelle vuosikymmenelle

Seurahengen muodostavat aktiiviset yhdessä seuran ja lajin parhaaksi toimivat jäsenet.  Yhteiskunnan, ympäristön ja tapojen muuttuessa, myös jäsenten itselleen ja seuralle asettamat tavoitteet muuttuvat.  Samoin muuttuvat ohjaajien motivaatioon vaikuttavat tekijät. Tässä muutoksessa seuran hallituksen tulee myös uudistua ja löytää uusia tapoja toimia ja motivoida toiminnassa mukana olevia. Judoseuran kantavin voima ovat sen motivoituneet ohjaajat. Hallituksen tärkein tehtävä on mahdollistaa yhdessä suunniteltu ja hyväksytty strategia.  Vuonna 2020 hallitus pyrkii useilla tavoilla työskentelemään ohjaajien ja aktiivisten harrastajien kanssa seuraa kehittäen.

NuJusta on kasvanut huomattava määrä aktiivisia edustusurheilijoita. Tänäkin vuonna eri ikäluokkien maajoukkueissa on useita NuJulaisia. NuJulaisia on lisäksi mukana Judoliiton toiminnassa, sekä hallituksessa, että tatamilla. Seura on myös vakiinnuttanut asemansa rutinoituneena kilpailuiden järjestäjänä. Seuraava koitos onkin nyt helmikuussa 15.-16. päivä järjestettävät Nuorten SM-kilpailut.

Nykytrendi tuntuu olevan, että harrastajat vaativat harrastuksilta enemmän. Kuten myös monella muulla, niin myös meidän seurallamme jäsenmäärän kasvu on taittunut ja uusien harrastajien mukaan saaminen on entistä vaikeampaa. Samalla yhä harvempi jatkaa seurassa ja judon parissa aikuisiälle asti. Tämä rasittaa seuran tulopohjaa.

Tarve muuttua on tiedostettu ja tähän tulemme yhdessä vastaamaan panostamalla erityisesti urheilutoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Tätä tarkoitusta vasten hallitus on päättänyt käynnistää urheilutoiminnan kehitystyöryhmän. Työryhmän tarkoituksena on kehittää seuran urheilutoimintaa yhdessä ohjaajien kanssa, mahdollistaen kattavan ja innostavan harrastuspohjan jokaiselle judokalle seurassamme. Arttu Määttä 3.dan on ottanut vetovastuun seuran vastuuvalmentajana. Arttu on saavuttanut mm. kolme henkilökohtaista aikuisten SM-kultaa, ja oli vahvasti mukana NuJun 2017 SM-joukkuemestaruudessa. Urheilutoiminnan kehitystyöryhmässä ovat Artun lisäksi mukana hallituksen jäsenet Antti Kettunen (vastuuohjaaja) ja Tea Laakkonen 2.dan (varapuheenjohtaja) sekä Ari Tervo 1.dan (vastuugraduoitsija).

Hallituksen puheenjohtajaksi palaava Jukka Sala uskoo että panostamalla yhteisöllisyyteen sekä seuratoiminnan laatuun, myös taloudelliset haasteet pystytään selättämään. Seija Sorsa jatkaa hallituksessa vastuunaan jäsenrekisteri sekä passiasiat. Jussi Aholainen on seuran uusi sihteeri. Tea vastaa lisäksi seuran taloushallinnosta. Jukka toimii myös helmikuun Nuorten SM-kilpailuiden kilpailupäällikkönä. Kilpailuiden järjestäminen on seuralle iso ja tärkeä ponnistelu, joka tarvitsee jokaisen jäsenen sekä perheen panostusta.

Hallituksen vaihdon yhteydessä seuran pitkäaikaisin judoka ja monivuotinen hallituksen jäsen, sekä puheenjohtaja– Hannu Tenhunen 2.dan siirtyi ansaitusti reserviin. Kiitämme Hannua vuosikymmenien panostuksesta seuran hyväksi!

Hallitus

Kuvassa 2019 Nummelassa järjestettyjen aikuisten SM-kilpailuiden NuJulaisia mitalisteja: Oskari Mäkinen, Arttu Määttä, Venla Laiho Jannika Hellgrén, Henri Määttä ja Tommi Valtonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.