Viikonloppuna oteltiin nuorten Suomen mestaruuksista Vantaan Tikkurilassa. Kokenut kisajärjestäjä Tikkurilan Judokat oli jälleen pannut parastaan ja saanut hyvin paikalle sekä ottelijoita, että valveutuneita judon ystäviä katsomon puolelle. Kisat etenivät joutuisasti ja kamppailijat tarjosivat parasta viihdettä. Ainoana isona puutteena live-stream videolähetyksen puuttuminen. Tähän on jo lähes kaikissa muissa kilpailuissa totuttu ja kuvalähetyksen puuttuminen nuorten SM-kilpailuista herätti kysymyksiä – varsinkin kauempana kotona kisoja seuraavilta. Judo on aina kuitenkin parasta paikan päällä. (Kuvassa Oskari Mäkinen ja onnistunut Morote Seoi nage -heitto, kuva Aivar Künnapuu)
NuJulaisita kisaamassa oli muutaman loukkaantumisen jälkeen viisi hienoa urheilijaa. T18-57 sarjassa Venla Laiho lähti hakemaan mitalia edellisen vuoden hopean jatkoksi. Alkupoolissa vastaan asettuivat Enisa Balatkhanova, Heidi Tuurala ja Ronja Miekkalehto. Kaksi ensimmäistä kilpakumppania Venla pystyi voittamaan, mutta kirvelevä tappio Miekkalehdolle toi paikan jatkossa, mutta valitettavasti Kirkkonummen Judoseuran kovaa Frida Laxénia vastaan. Frida ja Venla harjoittelevat paljon yhdessä ja tuntevat toistensa ottelutyylin. Nyt Frida oli parempi vieden lopulta koko sarjan voiton, Venlan saavuttaessa pronssia. Alle 21-vuotiaiden sarjaan ei tullut vanhempia osallistujia, vaan tytöt mittelivät paremmuudesta uudestaan – Venlalle jälleen pronssia, ja näin toinen SM mitali. Fridalle kaksoismestaruus. Poikien puolella Niko Isopoussu ja ensikertalainen Nuutti Aholainen jäivät ilman otteluvoittoja. (Kuvassa Venla Laiho, joukkuekisassa Pohjoisen aluejoukkueen Ronja Niemeä vastaan)
Alle 21-vuotiaiden sarjassa NuJulaisista ottelivat Venlan lisäksi Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskelevat
Jannika Hellgrén ja
Oskari Mäkinen. Jannikan sarjassa viisi tyttöä mittelivät paremmuudestaan. Jannikaa on aina pidetty hyvänä kamppailijana matossa, mutta nyt pystyjudokin näytti toimivan, tuloksena pronssia. Oskari Mäkinen oli yksi päivän vakuuttavimmista ja sarjansa ylivoimaisimmin voittaneista judokoista. Vastustajat yrittivät eri tyylein – hyökkäämällä, passiivisesti tarkkailemalla tai vastahyökkäyksillä horjuttaa Oskarin asemaa. Mahdoton tehtävä - neljä täydellistä ipponin arvoista voittoa ja suomenmestaruus oli totta. Viides SM kulta, joista yksi 2017 NuJu’n joukkuemestaruus, nuorelle EM hopeamitalistille!
https://www.youtube.com/watch?v=zrExaU08lPE Linkistä löytyy Oskarin finaaliottelu Lahden JS Timo Heiskasta vastaan
(Kuvassa alla Jannika Hellgrén Jenni Sundbergia vastaan)
Nuorten SM-kilpailut huipentuivat sunnuntaina Joukkuekilpailuihin. Seitsemän seurajoukkuetta ja kaksi alueellista joukkuetta kamppailivat paremmuudesta. NuJulaiset osoittivat hyvää venymistä. Nuutti Aholainen ja Niko Isopoussu pystyivät parantamaan suoritustaan edelliseltä päivältä. Jannika Hellgrén sekä Venla Laiho ottivat tärkeitä voittoja - samoin kuin pitelemätön Oskari Mäkinen. Alkusarjassa kaatui ensiksi Pohjois-Suomen aluejoukkue ja sitten Vantaan Jukara. Helsingin Chikara oli parempi, mutta suuremmilla ottelupisteillä NuJu jatkoi loppuoteluun Päijät-Hämeen aluejoukkuetta vastaan. Finaalissa nummelalaiset eivät pystyneet, Oskaria lukuun ottamatta, voittoihin. Kokonaisuutena joukkueen voidaan sanoa ylittäneen itsensä ja saavuttaneen täysin ansaitusti Joukkue-SM hopeaa. Hallitsevana miesten suomenmestarina NuJu on ylpeä ja iloinen nyt saavutetusta nuorten mitalista. Tea Laakkoselle sekä kaikille henkilökohtaiselle valmentajille iso kiitos seuran urheilijoiden eteen tehdystä pitkäjänteisestä ohjaaja ja valmentajatyöstä sekä Jyri Rajaniemelle joukkueen piiskaamisesta oikealla hetkellä parhaaseen suoritukseen joukkueenjohtajana.
(U18-U21 Joukkue SM Kultaa PH-Judo, hopeaa NuJu, pronssia Chikara)
(Nuutti Aholainen joukkuekisan finaalissa PH-Judon Thomas Rönkköä vastaan)
(Niko Isopoussu ja PH-Judon Santeri Hakkarainen)
Kisatapahtuman onnistunut läpivienti vaatii aina hurjan joukon talkoolaisia ja muita toimijoita. Tällä kertaa Judoliitto oli asettanut Jukka Salan kilpailuiden valvojaksi ja Jyryn puheenjohtajaksi. Nyt ensimmäisen kerran järjestetty nuorten Joukkuekilpailu oli erityisen tarkkailun kohteena ja vaatii varmasti jatkoselvitystä. Iso kysymys kilpailuiden jälkeen oli monelle: Tulisiko joukkuekilpailuun hyväksyä jatkossa vain seurajoukkueita?