lauantai 16. joulukuuta 2017

Vuosi 2017 ja palkitut

Päättyvä vuosi on ollut Nummelan Judolle erityinen ja monella tavalla erityisen hyvä. Kilpailullisesti ensimmäisenä on mainittava miesten joukkue Suomen mestaruus. Harjoitteluun vaikuttavana muutoksena varmasti isoin on ollut Karkkilan uuden Kamppailukeskuksen avaaminen Högforsin salille ja samaan aikaan Nummelassa käyttöön otettu Aura Light Areena. Molemmissa tiloissa tatamialue kasvoi merkittävästi. Tilat ovat myös monella muullakin tapaa aikaisempaa paremmat. Kummassakin paikassa toimintaa voidaan jatkossa kehittää yhdessä muiden samassa tilassa harjoittelevien kamppailuseurojen kanssa. Jäsenmäärältään seura on pystynyt säilyttämään paikkansa Suomen kolmanneksi suurimpana seurana.
Seuran syyskokouksessa hyväksyttiin strategia, joka edelleen tähtää molempien toimipisteiden aktiiviseen kehittämiseen. Seuran toiminnan painopisteitä ovat myös; aktiivinen kilpatoiminta, seurayhteistyö ja yhdessä harjoitteleminen sekä monipuolinen palvelutarjonta. NuJu haluaa siis jatkossakin profiloitua kaikkia judoharrastajia palvelevaksi seuraksi. Erittäin aktiivinen kilpailutoiminta, sekä osallistumalla että järjestämällä tapahtumia – säilyy yhtenä pääteemanamme. Perheiden ja erityisryhmien mukaan tuominen sekä kaikista pienimpien harrastajien huomioiminen – ovat myös osa seuramme aktiivista toimintaa. Aikuisten harrastaminen on kasvanut sekä Karkkilassa että Nummelassa ja tämän tukemiseen ja vahvistamiseen pyritään löytämään vielä uusia keinoja.
Monipuolisen toiminnan takaamiseksi seuralla tulee jatkossakin olla toimiva hallinto, joka pystyy toteuttamaan sovittujen tavoitteiden mukaisia päätöksiä ja etsimään näihin vaadittavat resurssit. Urheiluseuran merkittävin voimavara ovat sen ohjaajat. Ohjaajaresurssien riittävyyteen sekä laatuun tullaan jatkossakin panostamaan. Määrään vaikuttaa varmasti kunkin motivaatio ja seuran kannalta tämän motivaation tukeminen. Laatuun taas pystytään vaikuttamaan kurssittamalla, mutta myös oppimalla yhdessä. Jokaisen ohjaajan oman judo-osaamisen kehittäminen on siis avainasemassa. Seura palkitsi syyskokouksessa myös ansioituneita judokoita:
Ansioituneet
Vuoden Judoka -palkinto
Seura pyrkii eri tavoin muistamaan ja huomioimaan onnistumisista sekä aktiivisesta seuran eteen tehdystä toiminnasta. Perinteisin ja pisimpään kiertänyt kiertopalkintomme on Vuoden Judoka -palkinto. Marko Nirhola (kuvassa alla) on toiminut esimerkillisenä ohjaajana ja judokana seurassamme, noudattaen ns. yhteisen hyvän periaatetta. Marko on ottanut ison roolin Jatkoryhmän valmentamisessa, vieden ryhmää erittäin järjestelmällisesti ja onnistuneesti eteenpäin. Tekniikkapainotteisen, mutta monipuolisen harjoittelun, on nähty kehittävän nuorten osaamista merkittävästi ja taitotaso on noussut selvästi. Innostavana ohjaajana Markon harjoituksissa on käyty aktiivisesti myös naapuriseuroista. Marko on samalla panostanut oman osaamisensa kehittymiseen. Tuloksiin tähtäävä ja järjestelmällinen tekeminen on vienyt myös monia Markon kanssa harjoitelleita aikuisia taidoissa eteenpäin. Judollisten ansioiden lisäksi Marko on ollut hyvin aktiivinen seuran kilpailujärjestelyiden kehittämisessä – viimeksi HiidenShiain teknisenä vastaavana.
Vuoden kilpailija
Tämän vuoden valinta on hieman poikkeuksellinen, koska se myönnettiin Joukkueelle. Palkinnon aiempina vuosina voittaneet kilpailijamme, kuten Antti Rintamäki ja Oskari Mäkinen on palkittu henkilökohtaisten onnistumisten perusteella. Nyt, palkinto myönnettiin joukkueelle, joka osallistui ja samalla voitti, ensimmäistä kertaa aikuisten Joukkue Suomen mestaruuden. Seuran oma kasvatti ja pitkään huipulla kilpaillut judokamme, Tommi Valtonen toimi joukkueen johtajana kooten parhaat voimamme yhteen ja omalla esimerkillään kannustaen joukkueen aina voittoon asti. Joukkue kilpailuun osallistuminen oli merkittävä panostus yhteisen hyvän puolesta kaikilta kilpailijoiltamme. Henkilökohtaisten kilpailuiden jälkeen motivaation sekä fyysisen uudelleen latautumisen kannalta kilpailu on erityisen haastava. Tommi pystyi luomaan joukkueeseen oikean hengen. SM-joukkueeseen kuuluivat: Tommi Valtonen (joukkueen johtaja), Henri Määttä, Arttu Määttä, Oskari Mäkinen, Julius Sala, Matias Tikkanen (Sakura), Martti Puumalainen (Mikkelin Judo) sekä Sami Järvinen.
Kilpailuvuosi 2017 toi myös monia muita merkittäviä onnistumisia: Henri Määttä voitti mm. SM-kultaa (ensimmäinen aikuisissa, yhteensä kahdeksas SM-kultamitali), Oskari Mäkinen Finnish Judo Open kultaa. Naisten puolella Hellgrénin sisarukset Jessika ja Jannika sekä Venla Laiho toivat onnistumisia SM ja PM tasolla. U18-pojissa Jesse Ollikkala saavutti SM-kultaa.
Vuoden Nuori Kilpailija
Venla Laiho (kuvassa ylhäällä) muistetaan pienenä tyttönä, joka apuohjaajana toimi aiemmin monissa ryhmissä ja halusi aina osallistua kaikkiin harjoituksiin. Määrätietoinen harjoitteleminen, sekä omalla salilla että West Team -ryhmässä, samoin kuin kotimaisilla ja kansainvälisillä leireillä – on vienyt Venlan osaamista isoin harppauksin eteenpäin. Sama iloisuus ja muiden huomioonottaminen näkyy edelleen tekemisessä, vaikka ottelut ja vastustajat kovenevatkin. Onneksi Venla pysyy Venlana – voitettuaan kovankin ottelun! Venlan kauden merkittävimpiä saavutuksia olivat mm: U18SM-hopea, U18PM Pronssi, Baltic Sea Open pronssi ja Tarton Kaimu Keerak turnauksen voitto.
Vuoden tyttöjuniori
Viivi Kernen on kasvanut viimeisen vuoden aikana judokana. Harjoittelu on ollut määrätietoista. Viivi on motivoinut esimerkillään myös monia muita tyttöjä. Tytöille onkin ollut hyvin tärkeätä harjoitella yhdessä, mutta hakien mm. leireillä aina uusia pareja. Viivi on aktiivinen kilpailija, joka taitotason noustessa on pystynyt haastamaan itseään huomattavasti vanhempikin judokoita. Yläkoululeireille osallistuminen on tuonut monipuolisuutta Viivin harjoitteluun ja samalla kasvattanut entisestään hyvää motivaatiota.
Vuoden poikajuniori
Samu Elopuro (kuvassa alla) on nuoresta iästään huolimatta vienyt oman judo-osaamisensa jo pitkälle. Monipuolinen harjoittelu sekä muiden kamppailulajien hyödyntäminen, ovat auttaneet Samua uudistumaan ja löytämään omaa judoa parhaiten tukevan tavan harjoitella. Yläkoululeirille osallistuminen on Samunkin kohdalla osa tätä monipuolista harjoittelua.
Vuoden juniorivalmentaja
Mari Keränen on tuonut ohjaajana seuraan monia uusia ajatuksia. Toiminnan laajentuminen ja Sovelletun Judon harjoitusten aloittaminen ei olisi ollut mahdollista ilman Marin osaamista ja intoa. Tämä toiminta on nyt saatu vakiinnutettua ja seuraavaksi tavoite on kehittää ja monipuolistaa Sovelletun Judon harjoittelua seurassamme. Mari on aina ohjaamisessaan ja valmentamisessaan pyrkinyt ymmärtämään judokan kokonaisuutena, johon tekniikkaharjoittelun lisäksi liittyy oleellisena osana kasvua tukevien motoristen ja henkisten tavoitteiden saavuttaminen. Entisenä aktiivikilpailijana Mari on pystynyt monipuolistamaan myös muiden ryhmien harjoittelua. Mari on osallistunut aktiivisesti Liikkuva Koulu ja Kunnossa Kaiken Ikää-hankkeisiin.
Lisäksi seura haluaa muistaa pienimpiä harrastajiamme Vuoden muksu -palkinnolla. Tänä vuona upeasti harjoittelevista Muksuistamme on hyvää osallistumista, kehittymistä ja muiden huomioonottamista osoittaneet: Erika Kettunen (Karkkila) ja Ada Savinko (Nummela).

Loppuun haluan omasta puolestani kiittää kaikkia vuoden aikana seuratoiminnassa mukana olleita kuluvasta vuodesta. Muutto vanhalta Juurakkotien dojolta tien yli Aura Light Areenalle ja ison joustotatamin rakentaminen, neljässä päivässä, oli huikea saavutus. Talkoolaisia oli paljon ja jokainen teki ison panoksen seuran eteen: Erityinen kiitos ”timpuriporukan kympeille”: Ville Nordling, Hannu Koskinen ja Dmitri Härginen. Välillä West-Team - tai muu seurayhteistyö, SM-kilpailut tai muu kilpatoiminta sekä omien kilpailuidemme järjestäminen on voinut viedä huomioni päivittäisestä judotoiminnasta. Nummelan hallihanke oli myös tärkeä ponnistus meille kaikille, joka varasti huomioni pitkäksi aikaa. Kasvanut toiminta on myös vaatinut keskittymistä varainhankintaan ja muiden toimintaedellytysten luomiseen. Toimivassa seurassa olen aina kuitenkin uskonut että – kukin tekee mitä osaa. Nytkin palkitut ohjaajat sekä kaikki muutkin ohjaajat tekevät työtä paljain jaloin ja päivittäin judokoidemme hyväksi. Vastuuohjaaja Ari Tervon panos tämän työn koordinoinnissa on ollut mitä tärkein. Itse olen voinut aina luottaa Arin ja koko ohjaajaryhmän ratkaisuihin. Graduointi on tärkeä ja joskus herkkä osa seuratoimintaa ja lajin harrastamista. Tässä vastuugraduoitsija Juhani Kiviahde on määrätietoisesti ja oikeudenmukaisesti noudattanut niitä käytäntöjä, jotka on yhdessä sovittu.
Jokaisen seura-aktiivin panos on tärkeä – tule siis rohkeasti mukaan: paljain jaloin tatamille, tai muuhun seuratoimintaa. Työtä löytyy ihan varmasti – yhdeksi päiväksi tai koko elämäksi, sinä valitset!
Rauhallista joulunaikaa ja hyvää alkavaa vuotta toivottaen
Jukka Sala
2017 puheenjohtaja
ps. ohjaajat informoivat joulunajan harjoituksista sekä kauden käynnistymisestä tammikuussa.

Muokattu: 17.12.2017 klo 15.20.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.