lauantai 3. joulukuuta 2016

Muistoissamme: Kaj Lindberg

Nummelan Judon perustajajäsen ja kunniapuheenjohtaja Kaj Lindberg nukkui pois kotonaan perjantaina 2.12.2016. Lindberg oli kuollessaan 78-vuotias.

Kaj oli loppuun asti judoka. Vielä viikko sitten hän osallistui seuramme syyskokoukseen – ei kommentoidakseen budjettiamme tai toimintasuunnitelmaamme, vaan tuomalla esille oman näkemyksensä kokovartalohorjutuksen tärkeydestä kamppailijalle.

Kaj Lindberg (keskellä) kadettien EM-kisoissa 1.-3.7.2016 Vantaalla 
Lindberg oli heinäkuussa mukana seuraamassa Vantaalla järjestettyjen kadettien EM-kilpailuita yhdessä Judoliiton ja kilpailujohdon kanssa, nauttien samalla EJU puheenjohtajan ystävällisestä vieraanvaraisuudesta. Hän seurasi aina aktiivisesti kilpailijoidemme menestystä ja nytkin eli vahvasti mukana EM huumassa.

Lindberg sensei kävi loppuun asti tatamilla - aina muiden korkeiden danien vieraillessa. Vielä joitakin vuosia sitten hän vielä valmisti seuramme judokoita vyökokeita varten. Vaikka horjutuksen voima ei ollut enää nuoruusvuosien tasolla, niin Lindberg sensein sasae-tsurikomi-ashi heiton ajoitus ja terävyys teki oppilaisiin aina suuren vaikutuksen

Nummelan Judo ry ottaa osaa perustajansa, Kaj Lindbering omaisten ja läheisten suruun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.