perjantai 8. helmikuuta 2013

Hallituksen kokous 9.1.2013


Keskustelu hallituksen toiminnasta vuodelta 2012
  • Hallitus teki arvion omasta toiminnastaan ja kehittämiskohteista
Hallituksen puheenjohtajan valinta vuodelle 2013
  • Harri Hagman valittiin yksimielisesti puheenjohtajaksi vuodeksi 2013.
  • Samassa yhteydessä Harri kiitti hallitusta luottamuksesta ja ilmoitti olevansa käytettävissä puheenjohtajaksi nyt viimeistä kertaa eli kuudenneksi peräkkäiseksi vuodeksi.
  • Hän on tämän jälkeen käytettävissä muihin sovittaviin hallitustehtäviin loppukautensa vuosiksi 2014-2015.  
Muiden sääntömääräisten hallituspaikkojen valinta vuodelle 2013
Hallitus valitsi yksimielisesti henkilöt seuraaviin tehtäviin:
  • varapuheenjohtaja Jukka Sala
  • hallituksen sihteeri Minnamaija Örnberg
  • rahastonhoitaja Ari Tervo
Seuran toiminnan kannalta keskeisten tehtävien ja vastuiden jako sekä tehtävien sisältö
Hallitus valitsi yksimielisesti henkilöt seuraaviin tehtäviin:
  • passisihteeri Minnamaija Örnberg
  • jäsenrekisterin ylläpito Ari Tervo
  • graduointivastaava Juhani Kiviahde
  • vastuuohjaaja Juhani Kiviahde
  • viestintävastaava Minnamaija Örnberg, apuna Ari Tervo
  • kotisivujen ylläpitäjä Ari Tervo
  • koulutusvastaava Harri Hagman
  • valmennusvastaava Tea Laakkonen
    • tehtävän pääpaino kilpailijoiden toiminnassa
  • Nuori Suomi vastaava Esko Hyvärinen
  • kilpailupäällikkö, salikisat Esko Hyvärinen
  • kilpailupäällikkö, JunnuCup I Jukka Sala 
    • kilpailupäällikkö muihin kisoihin valitaan erikseen kilpailukohtaisesti
  • hankintavastaavat Harri Hagman ja Hannu Tenhunen
  • avainvastaava Jukka Sala
Lisätietoja em. tehtäviin liittyen:
  • passiasiat
    • perustettiin työryhmä (Ari ja Minsku) kehittämään maksujen parempaa hallinnointia.
    • Työryhmä on tarvittaessa yhteydessä ohjaajiin (Hanski, Juhani, Esko).
  • Nuori Suomi vastaava
    • seura kustantaa Eskon osallistumisen Nuori Suomi tapahtumaan 2.-3. helmikuuta Mikkelissä.
  • Ari ja Harri
    • päivitetään ohjaajien ja apuohjaajien kuvat ajan tasalle,
    • uudistetaan hallitusjäsenten kuvat kotisivuille
  • viestintävastaava
    • kilpailujuttuja kirjoittamaan kysytään Kari Mäkistä
Judoliiton vuosi-ilmoitus
  • Vuosi-ilmoitus judoliittoon on tehtävä 31.1. mennessä sähköisessä muodossa.
  • Ari tekee ilmoituksen ja kuittaa hallitukselle kun ilmoitus on lähetetty.
  • (Huom. Kokouksen jälkeen 10.1. Ari kuittasi ilmoituksen tehdyksi ja SJuL:on lähetetyksi.)
JunnuCup I /2013, Jukka
  • Tilannekatsaus: SPR-ryhmä on varattu ja odotetaan kuittausta.
  • Alueelta tulevien tatamien kuljetukseen on lupautunut Kim Säiläkivi, jolta saadaan myös auto.
  • Catering-palveluista vastaa Anne Säiläkivi.
  • Torstaina 10.1. on toimitsijoiden kokous salilla klo 19. alkaen.
Tarjous varastossa olevien tatamien ostamisesta ja harjoitusten ostopalvelusta
  • hallitus tutustui tehtyyn tarjoukseen ja käsittelee asian myöhemmin
Muut asiat
  • nuorisopassin hinta
    • käsitellään hallituksen kesken sähköpostilla
  • Esa Niemen strategia-ehdotus
    • käsitellään hallituksen kesken sähköpostilla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.