perjantai 6. huhtikuuta 2012

Nummelan judokoille kolme mitalia aikuisten SM-kilpailuista

Judon tämän vuoden aikuisten Suomen Mestaruuksista oteltiin Lappeenrannassa 31.3.-1.4. Lauantaina 31.3. ratkottiin henkilökohtaiset mestaruudet ja sunnuntaina kamppailtiin joukkuemestaruuksista. Lauantailla ottelijoita oli 108, seuroja oli mukana 42. Nummelan Judosta kilpailuihin osallistui Anniina Jokinen ja Tea Laakkonen naisten -52 kg sarjassa sekä Tommi Valtonen miesten -60 kg sarjassa. Kaikki kolme saivat tuulettaa SM mitalia palkintopallilla. Yksi suuri Nummelan Judon mitalisuosikki, Antti Rintamäki joutui valitettavasti jättäytymään sivuun tämän vuoden SM kamppailuista loukattuaan kätensä muutama viikko aikaisemmin ulkomaan leirillä.


Kuva: Tea Laakkoselle SM hopeaa sarjassa N-52 kg.

Tea ja Anniina ottelivat samassa painoluokassa. Sarja oteltiin kuuden ottelijan tuplapoolina eli ottelijoista muodostettiin kaksi kolmen ottelijan lohkoa. Tuplapoolissa lohkon kaksi parasta pääsee mitaliotteluihin. Arpa heitti Anniinan kovaan alkulohkoon, jossa ottelivat järjestävän seuran Lappeenrannan Kamizan suuri ennakkosuosikki Anni Ikälä sekä tämän vuoden A-nuorten SM voittaja Helsingin Meidokanin Nonett Halme.

Kolme viikkoa aikaisemmin käydyissä nuorten SM-kilpailuissa Anniina sijoittui hopealle. Nonett oli tuolloin ainoa kenelle Anniina hävisi, joten nyt oli hyvä tilaisuus kuitata tuo häviö ja vielä aikuisten SM kisoissa. Nonetten ja Anniinan keskinäiset ottelut ovat aina olleet erittäin tasaväkisiä ja usein ratkennut vasta tuomariäänestykseen. Nyt oli tahti toinen. Anniina piti vauhtia alusta asti ja hallitsi ottelua ja sai 7 pisteen heittosuorituksen (judossa 10 pisteen heittosuoritus eli ippon lopettaa ottelun). Selvä pistevoitto Anniinalle ja tappio A-nuorissa tuli kuitattua. Seuraava vastustaja oli järjestävän seuran Anni Ikälä, joka on hallinnut tätä painoluokkaa viime vuodet. Anni ei antanut yllättää itseään ja päätti ottelun ennen täyttä viiden minuutin otteluaikaa mattotilanteessa saatuun käsilukkoon. Anniina sijoittui lohkossaan toiseksi ja selvisi semifinaaliin. Vastustaja tulisi toisen lohkon voittajasta.

Toisessa lohkossa otteli toinen Nummelan Judon edustaja Tea Laakkonen (o.s. Sopanen). Tea on tehnyt paluun kilpatatameille 7 vuoden tauon jälkeen. Tasan 10 vuotta sitten vuonna 2002 Tea Sopanen osallistui 17-vuotiaana A-juniorina ensimmäisen kerran naisten SM-kilpailuihin ja otteli silloin pronssia. Juniorivuosilta Tealla on useita SM- tason mitaleita ja jälleen ollaan taas mitalijahdissa SM- kisoissa. Tea aloittikin räväkästi oman ottelu-urakkansa. Ensimmäinen ottelu Kirkkonummen Judoseuran Alexandra Bartonia vastaan päättyi ennen täyttä otteluaikaa Tean tekemään käsilukkoon. Tean toinen ottelu ei kestänyt kuin 20 sekuntia kun Kerimäen Judoseuran Marianne Kosonen jäi ensimmäisestä mattotilanteesta myös käsilukkoon. Tea voitti selvästi oman lohkonsa ja niin siinä kävi, että semifinaalissa vastustajaksi tuli seurakaveri Anniina Jokinen.

Tässä vaiheessa oli tietysti hienoa ajatella, että ainakin yksi Nummelan judon edustaja on SM-kisoissa finaalissa. Semifinaaliottelussa Tea oli aktiivinen ottelun alusta alkaen ja hallitsi ottelun kulkua. Anniina joutui puolustuskannalle ja saikin passiivisuudesta kaksi varoitusta. Ottelun alkupuolella Tea onnistui kääntämään Anniinan heittoyrityksen vastaheitoksi, josta hyvitettiin 7 pistettä. Anniina ei enää pystynyt kirimään Tean pistejohtoa. Tea meni loppuotteluun ja Anniinalle SM pronssimitali.

Loppuotteluun Tean vastustajaksi selvisi odotetusti Lappeenrannan Anni Ikälä. Anni oli voittanut kaikki ottelunsa mattotilanteissa joko kuristuksella tai käsilukolla, joten Tean taktiikkana oli otella mahdollisimman paljon pystyssä ja välttää mattotilanteita. Ottelun alku sujui Tean kannalta käsikirjoituksen mukaan ja ottelu eteni hyvin tasaisena. Anni onnistui kuitenkin saamaan Tean mattotilanteeseen ja onnistui tekemään käsilukon, joka päätti ottelun. Kultamitali meni Lappeenrantaan, mutta sarjan hopea- ja pronssimitali matkasivat Nummelaan.

Tommi Valtonen aloitti omat ottelunsa -60kg sarjassa voitolla Joensuun Otto Koposesta. Varsinainen viiden minuutin otteluaika päättyi ilman pistesuorituksia, joten edessä oli jatkoaika. Jatkoajan pituus on kolme minuuttia ja ottelu päättyy ensimmäiseen pistesuoritukseen. Jatkoajan alussa Tommi onnistui pyöräyttämään vastustajan mattoon ja sai siitä viiden pisteen suorituksen. Tämä oli tärkeä voitto Tommille, vielä oli mahdollisuus sarjan voittoon. Seuraava ottelu oli Orimattilan Sami Perälää vastaan. Ottelu eteni puoleenväliin ilman pistesuorituksia. Tommi lähti tekemään heittoyritystä, joka ei onnistunut ja vastustaja onnistui vastaheitossaan niin hyvin että ottelu päättyi siihen. Tommi sijoittui lohkossaan toiseksi, joten semifinaalivastustajaksi tuli toisen lohkon voittaja Juho Reinvall Tampereelta. Reinvall oli voittanut kaikki tähänastiset ottelunsa. Reinvall voitti semifinaalin Tommia vastaan vakuuttavasti pistein 10-0 eli ottelu päättyi ipponiin ennen täyttä otteluaikaa. Reinvall voitti myös loppuottelun Sami Perälää vastaan pistein 10-0 voittaen sarjansa. Tommi Valtosen nousujohteinen judoura sai kuitenkin Suomen Mestaruus-pronssista jatkoa, viime vuonna Tommin sijoitus aikuisten SM-kisoissa oli 5. Ehkä ensi vuonna jo finaalipaikka.

Teksti: Matti Jääskeläinen
Kuva: Ari Tervo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.