Jarmo Siekkinen, Luoteis-Uusimaa 19.9.1978
Judo etsii sijaa Vihdin urheiluelämässä. Toiminnan puuhamiehenä on ollut viime kesänä Nummelaan muuttanut judoliiton varapuheenjohtaja Kaj Lindberg, jonka mukaan aloittaminen on enää sopivasta harjoituspaikasta kiinni.
Judotoiminnan aloittamista on käsitelty jo urheilulautakunnassa, joka esittääkin kunnanhallitukselle, että aikaisemmin Martela Oy:lle kuuluneesta nk Palma-hallista varattaisiin tilaa lajille. Näin harjoitustoiminta voitaisiin aloittaa mahdollisimman pian.
Palman tiloihin on käynyt tutustumassa myös Lindberg, joka pitää hallia pienen remontin jälkeen tarkoitukseen sopivana.
- Toiminta voitaisiin aloittaa heti, kun saliin päästään. Judoliitosta lainaksi saatavat matot odottavat jo kuljetusta, sanoo Lindberg.
- Tarvetta toiminnalle tuntuu olevan. Kaduilla kävelevää nuorisoa on paljon ja vanhempaakin väkeä on tulossa mukaan.
- Alkuun riittäisi kaksi vuoroa salista. Ehdoton vähimmäismäärä on kaksi vuoroa. Myöhemmin, peruskurssien jälkeen, vuorojen tarve kasvaa.
Lindberg itse kertoo harrastaneensa judoa jo lähes parikymmentä vuotta. Seura, josta hän on Vihtiin tulossa, on valtakunnan maineikkaimpiin kuuluva Helsingin Tarmon Chikara.
Nummelassa alkavaksi suunnitellun piirin vetäminen ei ole yksin Lindbergin varassa. Mukaan ovat ilmoittautuneet jo aikaisemmin paikkakunnalle muuttaneet lajin harrastajat Jaakko Häkkinen ja Heimo Toivonen. Häkkinen on edustanut aikaisemmin helsinkiläistä Meido Kan-seuraa, Toivonen Tampereen judoseuraa.
Vetäjien tasosta ei tarvitse tinkiä. Lindbergillä osaamisen osoituksena olevan vyön väri on paras mahdollinen eli musta. Häkkisen vyö on astetta vaaleampi eli ruskea. Toivosen vyö on sininen, joka sekin edellyttää lähes parin vuoden harrastamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.