tiistai 27. maaliskuuta 2012

Nuorten SM-mitalistien kahvitus pidettin kevätkokouksen yhteydessä

Nuorille SM-mitaleisteille tarjoiltiin maittavat kakkukahvit hetkeä ennen yhdistyksen kevätkokouksen alkua. Seuran toimisto oli pullollaan mitalisteja, judokoita, vanhempia ja hallituksen jäseniä.


Kuva: Valmentaja lupasi, että vedetään sen verran kovemmat treenit, jotta saadaan kakun energiat poltettua.

Kiitokset Kapulle maittavista kakuista ja nuorille siitä, että ylipäänsä saatiin aihetta järjestää mitalikahvitus. Eiköhän tavata vuoden päästä samoissa merkeissä uudestaan!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Seuran T-paitojen ennakkotilaus käynnissä!

Nummelan Judo painattaa keväällä 2012 seuran logolla varustettuja Stadiumin T-paitoja.

Vastaamalla tämän sivun lopussa olevaan ennakkotilauslomakkeeseen viimeistään keskiviikkona 28.3. varmistat, että saat tarvitsemasi määrän paitoja sitä kokoa ja väriä kuin haluat. Paitoja voi tilata niin kauan kuin ao. ennakkotilauslomake on esillä.

Huom! Paitoja ostetaan myös jonkin verran varastoon, joten vaikka mitoitus hieman poikkeaisi normaalista, on rinnakkaiskokoa todennäköisesti saatavilla.

T-paidan selkään tulee College-hupparista tuttu painatus:
Valkoinen selkäpuoli
Harmaa selkäpuoli
Musta selkäpuoli

T-paidan rintaan painetaan (7x9 cm kokoinen) Nummelan Judo ry logo:
Valkoinen rintapuoli
Harmaa rintapuoli
Musta rintapuoli

Huom! Kuvassa näkyvä harmaan sävy on vain viitteellinen.

Hinta-arvio
  • Senttikoon T-paitojen myyntihinta on n. 8 €/kpl
  • Aikuisten T-paitojen myyntihinta on n. 10 €/kpl

Ennakkotilauslomakkeen täyttöohje
  • Jos tilaat useampaa eri kokoa, mutta vain yhden kappaleen kutakin, sinun tarvitsee täyttää lomake vain kerran ts. voit valita kunkin paidan värin erikseen. 
  • Jos haluat tilata jotain paitaa useamman kappaleen tai useampaa eri väriä, joudut vastaamaan kyselyyn useamman kerran.
  • Jos teet virheellisen valinnan, etkä pääse valintapallukasta eroon, lataa tämä sivu uudelleen, niin valinnat tyhjenevät

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Nummelan Judon kevätkokous pidettiin 20.3.2012

Nummelan Judo ry kevätkokous pidettiin 20.3.2012 klo 19.30 alkaen salilla.

Kevätkokouksessa esiteltiin ja hyväksyttiin Nummelan Judo ry vuoden 2011 toimintakertomus.

Nummelan Judo ry kevätkokouksen 2012 pöytäkirja on nähtävillä seuran kotisivuilla.


Hallituksen kokous 20.3.2012



Toimintakertomus vuodelta 2011/ Harri

  • Hyväksyttiin ennakkomateriaalina 16.3. saatu toimintakertomus vuodelta 2011.

Tuloslaskelma ja tase vuodelta 2011/ Matti

  • Hyväksyttiin ennakkomateriaalina 13.3. saatu tuloslaskelma ja tase vuodelta 2011. 

SJuL-kevätliittokokous 30.3. klo 19:00 Lappeenrannassa/ Harri

  • Kokouksessa käsitellään liiton strategia, toimintakertomus, tulos ja tase.
  • Hallitus valtuutti Harri Hagmanin osallistumaan SJuL:n kevätliittokokoukseen.
  • Päätettiin korvata yöpymiskustannukset.

Nummelan Judon ”Team Hokko”/ Tea

  • Tea esitteli Team Hokko idean
  • Päätettiin, että Nummelan Judon Hokko-team toimintaa kokeillaan määräaikaisesti ajalla 1.4. – 31.12.2012.
  • Sovitaan selkeät pelisäännöt sekä taloushallinnon hoito yhdistyslain ja sääntöjen mukaisesti.
  • Pelisääntöjen suunnitteluryhmään nimettiin Tea, Ari ja Harri.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tilattujen Collegeasujen maksaminen ja luovutus

Maksuohjeet

Maksa tilauksesi pankkiin Nummelan Judon tilille. Laita maksun viestikenttään sana college ja tilaajan nimi.

Salin ilmoitustaululta poikien pukuhuoneen oven vierestä olevasta listasta voit tarkistaa maksun suuruuden. Karkkilan muksujudoryhmäläiset voivat kysyä maksettavan summan tarvittaessa Eskolta.

Nummelan Judon pankkiyhteys:

  • Osuuspankki 529700-413097
  • IBAN: FI1752970040013097
  • BIC/SWIFT: OKOYFIHH

Tilattujen tuotteiden luovutus

Silkkipaino on ilmoittanut, että painatukset ovat valmiit viikolla 12 (19.3. alkavalla viikolla).

Tuotteet voi lunastaa su 25.3. muksujudoharkkojen jälkeen klo 16-17. Luovutus tapahtuu maksukuittia vastaan.

Tuotteita voi lunastaa myös aikuisten ja junioreiden harjoitusten yhteydessä.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Nummelan Judolle menestystä nuorten SM kilpailuista

A- ja B-nuorten SM kilpailut Mikkelissä 10.-11.3. oli hienosti järjestetty tapahtuma, joka keräsi paljon judoväkeä sekä paikan päälle että suorien Internet-lähetysten ääreen. Nummelan Judoa edustamaan lähti 5 nuorta kilpailijaa, sekä reilu kymmenpäinen kannatus- ja huoltojoukko. Saaliina kilpailuista tuli 1 pronssi, 2 hopeaa, sekä 1 kulta.

Ensimmäisenä urakkansa pääsi lauantaina aloittaman Julius Sala sarjassa BP-60 kiloa, jossa ottelijoita oli 18. Ensimmäinen ottelu oli kovatempoinen ja Julius lähti tatamille kovalla innolla, mutta vastustaja onnistui ottelun loppupuolella kääntämään Juliuksen yrityksen omakseen vastatekniikalla, joka päätti ottelun. Valitettavasti tällä kertaa ottelusaldo jäi yhteen, mutta jälleen on vuosi aikaa hankkia uutta osaamista.

Alle 15-vuotiaiden B-poikien -50 kiloisten sarjassa Nummelan Judosta ottelivat Jyri Rajaniemi ja Oskari Mäkinen. Poikien alkuvuoden hyvien sijoitusten ansiosta heidät sijoitettiin eri puolille sarjaa. Oskari voitti hienolla lonkkaheitolla ensimmäisen ottelunsa lähes rutiininomaisesti. Heti toisessa ottelussa Oskarille tuli vastaan sarjan ykkössijoitettu Henri Määttä, jota vastaan Osku lähtikin ottamaan ennakkoluulottomasti. Kaikki ottelun yritykset tuli Oskarin nimiin, mutta kahdesta Oskarin saamasta varoituksesta vastustaja sai pisteen, joka oikeutti niukkaan voittoon - tällä kertaa.

Pronssiottelussa Oskarilla oli niin ikään tuttu vastustaja aikaisemmista otteluista. Jälleen omalla energisellä ottelutyylillään Oskarin onnistui dominoida ottelua, vastustajalla ei juuri ollut omia yrityksiä. Vajaa minuutti ennen ottelun päättymistä vastustaja pääsi kuitenkin rankaisemaan Oskaria hieman kesken jääneestä yrityksestä vastatekniikalla. Hyvästä loppukiristä huolimatta Oskarin ei onnistunut kuroa piste-eroa kiinni. Viides sija ja loistavat ottelut olivat kuitenkin hyviä saavutuksia vasta C-nuori-ikäiselle Oskarille.

Jyrin kaksi ensimmäistä ottelua olivat vahvoja ja voitot tulivatkin selvästi Jyrille. Jyrin otteluista paistoi alkuvuoden kovan harjoittelun aikaansaama kehitys, sekä kova taistelutahto. Kahdella voitolla Jyri eteni finaaliin, jossa vastassa oli niin ikään Henri Määttä. Vastustaja oli erittäin vahva, mutta Jyri jaksoi tehdä omia yrityksiä ja pelata omaa peliä. Jyri jäi kerran ottelun aikana sidontaan, mutta onnistui rikkomaan tilanteen. Lopulta ottelu ratkesi Määtän hyväksi tilanteessa, jossa Määtän onnistui kellauttaa Jyri selälleen polviasennosta. Jyrille kuitenkin hienosti taisteltu SM hopea.


Kuva: Jessika Hellgren otteli kultaa sarjassa BT-63

Nummelan Judon tyttöjen osaamista SM kisaviikonloppuna edustivat Anniina Jokinen AT -52 kg sarjassa, sekä Jessika Hellgren alle 63 kiloisten sarjassa. Jessika teki tuplatyön osallistumalla sekä B- että A-nuorten sarjaan ja taistelikin hienosti mitalin molemmista sarjoista. B-nuorissa vahvasti otellut Jessika voitti molemmat vastustajansa ennen täyttä aikaa ipponilla ja olo oli itsevarma jatkaa ottelu-urakkaa vielä sunnuntaina. Ikäluokkaa ylemmässä sarjassa viidestä ottelusta Jessika kuittasi itselleen 3 voittoa ja rutkasti itseluottamusta ja kokemusta, sekä uusia ideoita kevään harjoituksiin.

Anniina Jokisella oli sunnuntaina tiedossa iso urakka, sillä raskaita 4 minuutin otteluita oli tiedossa viisi. Viime vuonna Anniina voitti sekä A- että B-nuorten suomen mestaruudet alle 48 kiloisten painoluokassa, nyt lähdettiin hakemaan SM menestystä siis pykälää suuremmasta painoluokasta. Anniinan viimeaikainen tekniikkaharjoittelu ei ole mennyt hukkaan, sillä varmasti kilpailujen hienoimpiin kuului Anniinan tekemä uchimata-niminen jalkaheitto. Anniina voitti viidestä neljä ottelua ipponilla ennen täyttä aikaa ja hävisi kovalle Nonett Halmeelle vain 5 pisteen arvoisella yokolla. Suoritus, joka lupaa hyvää kilpailuvuotta Anniinalle ja menestystä uudessakin painoluokassa.

Näistä viidestä ottelijasta Jyri, Oskari ja Jessika ottelevat seuraavaksi kansainvälisillä tatameilla 17.3. Vörussa, Eestissä.

Teksti: Tea Laakkonen
Kuva: Johanna Hellgren

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hallituksen kokous 29.2.2012


Toimintakertomus vuodelta 2011, tilannekatsaus
  • Harri toimittaa toimintakertomuksen vuodelta 2011 hallituksen jäsenille sähköpostilla kommentoitavaksi ennen kevätkokousta.
  • Toimintakertomuksessa mainitaan erikseen muutama lupaava kilpailija.
  • Matti tekee tilinpäätöksen valmiiksi maaliskuun alkupuolella ja toimittaa sen hallitukselle kommentoitavaksi sähköpostilla.

Kevätkokousasiat
  • Kevätkokous pidetään salilla ti 20.3.2012 klo 19.30.
  • Hallitus kokoontuu ennen kevätkokousta klo 19.00 salilla.
  • Tea laittaa ilmoituksen kevätkokouksesta paikallislehteen kaksi viikkoa ennen kokousta.
  • Ari laittaa ilmoituksen salin seinälle ja kotisivuille.

Muut asiat
  • kevään 2012 hallituksen kokoukset
    • ti 20.3. klo 19.00 ja ke 25.4. klo 18.30
  • junioreiden kevätleiri, tilannekatsaus
    • Kevätleiri pidetään pe-la 4.-5.5. omalla salilla.
    • Ohjelma ja aikataulu ovat samat kuin viime vuonna.
    • Ohjaajat valmiiksi sovittu, yövalvojat puuttuu vielä.
    • Päätettiin lahjoittaa NuJun T-paidat vetäjille.
    • Judotsemppareille (tyttö/ poika) on hankittu palkinnoksi pehmot.
    • Leirin hinta 10 EUR/henkilö.
    • Ilmoittautumislaput jaetaan hyvissä ajoin ennen leiriä.
    • Vanhemmilta tarvitaan leirille kirjallinen lupa.
    • Ilmoittautumislaput on palautettava viikkoa aikaisemmin.
  • collegehankkeen tilanne
    • Tilauslista on lähetetty toimittajalle.
    • Ensi viikon maanantaihin mennessä tilaukset pitäisi olla salilla.
    • Tea ja Esko toimittavat tuotteet painatukseen Powerpainoon heti kun tuotteet saapuvat.
    • Tuotteet jaetaan mahdollisimman pian kun tulevat painosta.
    • Arvioitu jakelu on viikolla 11.
    • Tuotteet saa vain maksukuittia vastaan.
    • Esko tekee listan salin seinälle josta voi tarkistaa mitä on tilannut ja tuotteen hinnan.
    • Ari tekee painotekstin ja kanjit valmiiksi tällä viikolla.
    • Esko tekee listan myös T-paitojen tilauksista, jolla saadaan arvio paitojen menekistä tilausta varten.
  • Stadium-sopimuksen hyväksyminen
    • Käytiin läpi Stadium-sopimuksen sisältö, joka on lähetetty hallituksen jäsenille aiemmin sähköpostilla.
    • Sopimus kestää kesäkuun loppuun 2013 asti.
    • Stadium on sopimuksen myötä seuran virallinen tavarantoimittaja sopimuskauden ajan.
    • Hallitus päätti hyväksyä Nummelan Judo ry:n ja Stadiumin välisen sopimuksen.
    • Sopimus on allekirjoitettu.
    • Stadium mainoskyltti laitetaan näytille kun se seuralle toimitetaan.
    • Stadium tuotteiden ostaja voi lahjoittaa ostosten bonukset Nummelan Judolle mainitsemalla ostosten yhteydessä seuran nimen.
  • ohjaajien seuran sisäinen koulutuspäivä (Juhani ja Hanski)
    • Hanski sopii päivän Juhanin kanssa ja ilmoittaa sen ohjaajille.
  • salikisat
    • Esko katsoo sopivat päivät maalis- ja huhtikuulle ja ilmoittaa ne muille.
    • Päivät laitetaan seuran kotisivuille.
  • Junnu Cup 2013 kisojen järjestäminen
    • Jukka selvittelee mahdollisia tiloja kisoja varten.
    • Järjestetään kisat jos sopivat tilat löytyy.
    • Tarvittava tila pitää olla 18 m pitkä.
    • Varaus kisoihin on tehtävä heinäkuuhun mennessä alueelle.
    • Alue maksaa kulut.
  • kilpailijoiden maksukäytäntö
    • Käytiin läpi kilpailijoiden maksukäytäntö 2011 tehdyn hallituksen päätöksen mukaan.