Judoliitto nimennyt maajoukkueurheilijat alkavalle vuodelle. NuJulaisia edelleen ilahduttava määrä mukana. Uutena urheilijana U18 2.maajoukkueessa nimetty Venla Laiho. Jessika Héllgren nostettu U21 1.maajoukkueeseen. http://www.judoliitto.fi/olympiajoukkue/
tiistai 3. tammikuuta 2017
2017 maajoukkueurheilijat
torstai 15. joulukuuta 2016
Vyökokeet to 15.12.2016
Ilta tummuu, mutta niin tummuivat vyöarvotkin Nummelan Judon syyskauden päätteeksi pidetyissä vyökokeissa.
Illan aikana suoritettiin seuraavat vyöarvot:
3. kyū
- Atte Himilä
- Sami Koskinen
- Jenna-Liisa Nirhola
- Matias Parviainen
- Petri Ruotsalainen
4. kyū
- Otto Mattila
- Eetu Multala
5. kyū
- Juhani Hakala
Vyöarvoaan korottaneet judokat olivat melko kattava läpileikkaus Nummelan Judon harjoitusryhmistä.
Jenna-Liisa, Atte ja Matias pääsivät esittelemään kuinka lempitekniikat ovat alkaneet jo muodostua, ja heittovarmuus on kasvanut entisestään.
Sami ja Petri, kaksi ohjaajaa Karkkilasta, ovat kouluttautuneet vuoden aikana erityisen ahkerasti. He ovat parin kuluneen kuukauden ajan valmistautuneet vyökokeeseensa huolella käyttäen myös sunnuntaitreenit hyväkseen. Graduoija kiitteli erityisesti heidän mattotekniikoiden osaamista.
Eetu osoitti heti ukemeistaan lähtien, että hänen tekniikoistaan löytyy niin tehoa kuin itseluottamusta. Otto näytti, että sinnikkyys ja pitkä puurtaminen tuottaa tulosta myös vyönkorotusten suhteen.
Juhanin vyönkorotus puolestaan kertoo, että Karkkilan dojon toiminta on aktiivista ja tuottaa onnistuneesti junioreiden lisäksi myös uusia aikuisjudokoita.
Onnittelut kaikille vyöarvoaan korottaneille judokoille!
Graduoijina toimivat seuran vastuugraduoija Juhani Kiviahde ja Ari Tervo.
Tunnisteet:
Vyökokeet
tiistai 13. joulukuuta 2016
maanantai 12. joulukuuta 2016
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
EJU Honorary Member, Mr Kaj Lindberg
The 68th EJU Ordinary elective Congress gathered 44 European national federations in the Greek city of Loutraki. At the beginning the Congress pronounced a minute of silence in memory of two members of the EJU European Family: the EJU Honorary Member, Mr Kaj Lindberg (FIN) who passed away on the 2nd of December and Mr Jaap Nauwelaerts De Age (NED), the Honorary President and one of the Founders of the EJU, who passed away in May 2016.
The Congress saw the re-election of Mr. Sergey Soloveychik (RUS) as President and Dr. Toth Laszlo (HUN) as EJU General Treasurer. The Executive committee was re-elected with three members who retired and new personalities taking up new positions.
Kreikan Loutrakissa järjestetyssä EJU-vuosikokouksessa kunnioitettiin seuramme perustajan ja kunniapuheenjohtajan sekä EJU kunniajäsenen, Kaj Lindbergin muistoa hiljaisella hetkellä. Heinäkuussa Vantaan EM kilpailuissakin vieraillut ja täällä Kaitsun viimeksi tavannut EJU puheenjohtaja Sergey Soloveychik valittiin uudelle nelivuotiskaudelle.
Tunnisteet:
Kaj Lindberg
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




