lauantai 29. huhtikuuta 2017

Hämeenlinna Shiai

Kun ulkona sataa lunta (Wappuna), on hyvä olla sisällä ja nauttia judosta. Kahdeksan NuJulaista kävi haastamassa kilpakumppaneita perinteisesti hyvätasoisessa Hämeenlinna Shiaissa. Aammupäivän ilopilkku oli ehdottomasti Sanni Karjalainen. Nuori judoka otteli ennakkoluulottomasti kaikki neljä otteluaan – voittaen niistä kolme ja saavuttaen näin hopeaa sarjassa T11-32. Elmo Keränen (Siuntion Keido-Kan) voitti molemmat ottelunsa ja näin kultaa sarjassa P11-50. Nuutti Aholainen otteli kovassa P15-55 sarjassa, saaden nyt hopeaa Chikaran Kujanhaaran viedessä tällä kertaa voiton. Venla, Anniina, Sami ja Rasmus nousivat myös podiumille – saavuttaen pronssia. Joukkue kokonaisuudessaan: Nuutti AHOLAINEN (2.), Jannika HELLGREN, Sami JÄRVINEN (3.), Sanni KARJALAINEN (2.), Venla LAIHO (3.), Matias PARVIAINEN, Anniina SALA (3.) ja Rasmus SORSA (3.), Hannu JUSELIUS (tuomari)

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Aluemestaruuskilpailut

Etelä-Suomen Aluemestaruuskilpailut käytiin lauantai iltapäivänä JunnuCup kilpailuiden jälkeen. 142 kilpailijaa 27 eri joukkueesta nauttivat hyvästä kisatunnelmasta ja Numelanharjun Koulun erinomaisista puitteista. Päivä sujui melko hyvin aikataulussa, vaikka joidenkin sarjojen kohdalla jouduttiin käyttämään hieman aikaa, jotta jokaiselle kilpailijalle löydettäisiin paras sarja ja tätä kautta mahdollisimman monta ottelua – kamppailemaanhan Nummelaan oltiin tultu, eikä vain mitaleita jakaman….
Hannu Juselius toimi kilpailuiden vastaavana tuomarina. Matias Sala jatkoi erittäin hyvää tuomarityöskentelyä Hannun rinnalla koko pitkän päivän. Kiitos jokaiselle paikalla olleelle tuomarille – varmistitte laadukkaan kilpailutapahtuman onnistumisen!
Päivän ehkä tiukin kamppailu käytiin varmasti P15-55kg sarjassa. Nuutti Aholainen otti arvokkaan turnausvoiton, jota täydensi Atte Himilän pronssi. Tämä sarja tulee säilymään erittäin kovana jatkossakin – siitä pitävät huolen Chikaran Kujanhaara ja Kirkkonummen Kanerva sekä Kotkan Korolev. P15-50kg sarjassa Joel Makkonen taisteli itsensä finaalin – jääden tällä kertaa vielä hopealle. Tyttöjen sarjoihin olisi hyvin mahtunut vielä ottelijoita. Anniina sai muutaman uuden tuttavuuden – ja otteluvoittoja, mutta muuten NuJu’n tytöt joutuivat ottelemaan liikaa omien seurakavereidensa kanssa…. Aikuisten sarjoissa saatiin aikaiseksi hyvää vääntöä. Useampikin aikuisten/veteraanien sarja oltaisiin mielellään kyllä järjestetty….
NuJu’n joukkue kokonaisuudessaan: Nuutti AHOLAINEN (P15-55 1.), Jesse AUNA, Atte HIMILÄ (P15-55 3.), Nella ISOPOUSSU (T13+52 2.), Sami JÄRVINEN (VM+85 2.), Viivi KERNEN (T18-70 2.), Elmo KERÄNEN (P13-50), Artjom KIVIHARJU (P15-42 3.), Joel MAKKONEN (P15-50 2.), Jenna-Liisa NIRHOLA (T13+52 1.), Matias PARVIAINEN (P13-46 3.), Anniina SALA (T13-40 3.) ja Rasmus SORSA (P13-34 3.).
Kilpailutapahtuma on aina myös iso ponnistelu järjestävälle seuralle ja sen talkoolaisille. Jo moneen kertaan kiitettyjen tuomareiden lisäksi erityisesti täytyy tuoda esille ”JR2-tytöt”. Tämä porukka paiski koko viikonlopun töitä omien otteluidensa rinnalla – pitämällä ottelukelloa, ollen mukana ensiavussa ja itseasiassa kaikessa mitä viikonloppuna pystyi tekemään. Ilahduttavaa oli lisäksi nähdä, kuinka kilpailut toivat paikalle myös vanhemmat maajoukkueurheilijamme -tapaamaan tuttuja ja pitämään ottelukelloa, kiitos teille. Kilpailutapahtuman onnistuneessa läpiviennissä sekä tulosten ja videokuvan reaaliaikaisessa jakamisessa, on tietotekniikalla iso rooli. Hannu Jokinen sekä Tero Partanen ovat tässä ehdottoman arvokkaita ammattilaisia. Judovideo.fi -palvelun kautta voi jatkossakin seurata kilpailuitamme ja fiilistellä jälkeenpäin onnistumisiaan. Kilpailuita on kiva järjestää hyvässä seurassa – tervetuloa Nummelaan myös jatkossakin.

JunnuCup2 Nummela

Lauantaina Nummelanharjun Koululla 215 innokasta kilpailijaa otteli JunnuCup/StarttiCup -kilpailuissa. Tapahtuman tarkoituksena on koota yhteen vähän kilpailleet judokat ja tarjota näin kaikille turvallinen ja miellyttävä mahdollisuus tutustua judoon kamppailun ja kilpailemisen kautta. Jokainen joka tuli paikalle oli siis voittaja ja ansaitsee isot onnittelut.
NuJu’laisita mukaan oli lähtenyt yhteensä 24 judokaa. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä peruskurssilaisten rohkea mukanaolo. Lisäksi aikuiset toivat oman värinsä tapahtumaan. Kilpailupäivä sujui neljällä tatamilla aikataulussa ja ilman kommelluksia. Jokaisella näytti olevan hauskaa ja kamppaileminen maistui – välillä kitkerältä, mutta yleensä niin makealta!
Kilpailuiden yhteydessä tuomarikokelaat suorittivat lisenssinsä. NuJu’laisia uusia tuomareita ovat nyt: Pasi Parviainen ja Mari Keränen. Kilpailuiden vastaavana tuomarina toimi Nummelalainen Hannu Juselius, apunaan NuJu’laiset Esko Hyvärinen ja Matias Sala. Matias ja Hannu toimivat tuomareina myös Aluemestaruuskilpailuissa. Jokaisen tuomarin panos oli erinomaisen tärkeä koko kisatapahtuman onnistumiselle.
Itse kilpailuissa NuJu’laiset saavuttivat 18 mitalia. Sarjavoittoihin ylsivät: Leevi JÄRVINIITTY, Feliks HEINILUOMA, Sanni KARJALAINEN, Anton KETTUNEN ja Ville NORDLING. NuJu’laisten joukkue kokonaisuudessaan:
Jesse AUNA (2), Feliks HEINILUOMA (1), Nella ISOPOUSSU (2), Reetta JÄRVINEN (2), Juho JÄRVINIITTY (2), Leevi JÄRVINIITTY (1), Sanni KARJALAINEN (1), Viivi KERNEN (2), Emmi KERÄNEN (2), Anton KETTUNEN (1), Aku KOUKKUNEN (2), Nella KOUKKUNEN, Gunnar LÄHTEINEN, Aleksi MARNO, Eetu MULTALA (3), Inkeri MÄKINEN (3), Ville NORDLING (1), Iivari POIKSELKÄ, Kaarlo RAUTPALO, Toivo RAUTPALO (3), Oskari ROMS, Leevi SALO (3), Sara SIEKKINEN (2) ja Jaro TAIVAINEN.
Kilpailuiden menestynein joukkue oli yhdellätoista kultamitalilla Magas, toisena Chikara kuudella – ennen Nummelan Judoa. Kilpailuihin osallistui urheilijoita yhteensä 30 eri judoseurasta. Tapahtumaa voidaan pitää kokonaisuutena erittäin onnistuneena ja Nummelanharjun Koulua tapahtumaan hyvin sopivana.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Aikuisten vyökokeet pidettiin 20.4.

Kuva: Uudet kelta- ja oranssivöiset judokat yhteiskuvassa.

Hyväksytyn vyökokeen päätteeksi myönnettiin seuraavat vyöarvot:

4. kyū
  • Ville Nordling
  • Jarkko Vainio
5. kyū
  • Markku Asikainen
  • Dimitri Härginen
  • Juho Järviniitty
  • Hannu Koskinen
  • Kasper Sorsa
  • Pihla Sorsa
  • Seija Sorsa
Mukana kokeessa oli peruskurssilaisia sekä Karkkilan, että Nummelan dojolta. Koetta oli seuraamassa myös Karkkilan aikuisten peruskurssin ohjaajat Jussi Huhtala ja Sami Koskinen. Jussi totesi kokeen jälkeen olevansa tyytyväinen suojattiensa suorituksiin.

Tällä kertaa vyökokeissa kokeiltiin uutta käytäntöä. Vyökokeet pidettiin dojon toisessa päässä ja toisessa päässä puolestaan oli aikuisten harjoitukset. Kun judoka oli oman koenäyttönsä antanut hän saattoi siirtyä salin toiseen päähän muiden harjoittelijoiden joukkoon. Näin kokelaan ei tarvinnut odottaa toimettomana kokeen päättymistä ja tulosten kuulemista. Voisi jopa sanoa, että tämä koejärjestely noudatti judon maksimaalisen tehon periaatetta.

Vyöarvot myönsivät seuragraduoija Sami Järvinen ja kurssigraduoija Ari Tervo.

Onnea kaikille vyöarvoaan korottaneille!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

JunnuCup ja Aluemestaruuskilpailut 22.4. Nummelassa

Tulevat kilpailut ovat iso ponnistus seuralle. Jokaisen panosta tarvitaan. Kuinka sinä pystyisit parhaiten olemaan mukana hyvän tapahtuman tekemisessä?
  • Ottelemalla. Ilmoittaudu ajoissa, vaikka heti. NuJu’n jäsenten ei tarvitse maksaa ilmoittautumismaksua – seura tarjoaa kisakokemuksen.
  • Tuomarina. Hyvä ottelutapahtuma vaatii onnistuakseen hyvää tuomarointia. Seuran omat, sekä vieraat tuomarit ovat lämpimästi tervetulleita. Ota yhteys kilpailupäällikköön.
  • JudoTimerin pitäjänä. Pöytien taakse tarvitaan pitkän päivän aikana iso joukko henkilöitä, jotka osaavat pitää kelloa ja pistetaulua. Tekemällä oppii – tule rohkeasti mukaan. Ota yhteys Jani Makkoseen.
  • Ensiapu. Oma ensiapuryhmämme varmistaa jälleen turvallisen kisatapahtuman. Ota yhteys Mika Laaksoon.
  • Kahvio, muonitus, leivonnat. Hyvä kisa muodostuu onnistuneesta ruokailusta. Tule mukaan auttamaan kahviossa tai leipomalla tarjottavia. Ota yhteyttä suoraan Tiina Parviaiseen.
  • Ilmoittautuminen/info ja punnitus. Ilmoittautuminen on kilpailuiden alussa tärkeässä roolissa. Tule mukaan ja ota yhteys Minnamaija Örnbergiin. Päivän aikana tarvitaan paljon ihmisiä myös erilaisissa pienemmissä tehtävissä.
  • Ja järjestys ennen kaikkea. Valvojat voivat ilmoittautua kilpailupäällikölle.
  • Kisapaikka täytyy myös rakentaa ja vielä purkaakin. Jokainen pystyy kantamaan tatameita: perjantaina klo 18 ja lauantaina kisojen jälkeen.
Maanantaina 17.4. Nummelan dojolla klo 19 alkaen käydään läpi tapahtuman kulkua ja eri tehtäviä – tule mukaan!
Kilpailupäällikkö Jukka Sala
p. 040 5017 489

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kahvakuulalla kuntoremonttiin!

KUNTOREMONTTI JATKUU -KAHVAKUULAA NUMMELANHARJULLA!

 

Nummelan Judoseuran järjestämä Kuntoremontti -ryhmä haastaa työikäiset liikkumaan!

 

 

              

Torstaisin 20.4. alkaen klo 18-19 Nummelanharjulla, parkkipaikan vieressä (hiihtomajalla) 10krt / 25e

 

 

Kahvakuulaharjoittelu on monipuolista, haastavaa ja hauskaa harjoittelua kaikenkuntoisille naisille ja miehille. Kahvakuulalla saat treenattua voimaa, kehonhallintaa, tasapainoa ja liikkuvuutta. Kahvakuulaliikkeet ovat kokonaisvaltaisia, joten myös aerobinen kunto paranee. Harjoittelu aloitetaan rauhallisesti ja tarpeeksi pienellä painolla, eikä se vaadi aikaisempaa osaamista!

 

Mukaan juomapullo, hymy ja hyvä mieli! Mikäli sinulla on oma kuula, voit ulkoiluttaa sitä J

 

 

Ilmoittautumiset: www.nummelanjudo.fi

 

                                                                          #kkitukee

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Antti Kettuselle myönnettiin vihreä vyö

Kuva: Marko Nirhola (uke), Antti Kettunen ja Sami Järvinen.

Su 9.4. keväisen sään vallitessa Nummelan dojolla pidettiin vyökokeet. Graduoijana toiminut Sami Järvinen 1. dan, myönsi Antti Kettuselle 3. kyū vyöarvon hyväksytyn kokeen päätteeksi.

Onnittelut Antille uuden vyöarvon johdosta!

Tallinna ja Oxelösund

Viikonloppuna uudet kilpailijanalut voittivat itsensä osallistumalla omalla dojollamme Salikisoihin. Samaan aikaan Venla ja Nuutti kamppailivat Virossa ja Ruotsissa.
Nuutti Aholainen otteli lauantaina Audentes Judo Cupissa Tallinnassa. Osallistujia reilu kolme sataa. Nuutin sarjassa, U15-55 oli 12 ottelijaa. Ensimmäisestä ottelusta voitto kovasta armenialaisesta vastustajasta. Seuraavaksi tappio virolaiselle vastustajalle. Keräilyissä Nuutti otti hienosti ensiksi voiton ja pääsi näin pronssiotteluun, joutuen taipumaan toiselle armenialaiselle. Lopputuloksena kuitenkin viides tila Nuutin uran kovatasoisimmissa kisoissa.
Samaan aikaan Oxelösundissa Venla Laiho otteli hienosti – saavuttaen kultaa sarjassa T18-57kg. Yhdeksän judokan sarjassa kaksi ensimmäistä ottelua olivat todella vaiherikkaita: ensimmäisessä kahdeksan ja toisessakin viisi wazarin arvoista suoritusta Venlalle!!? Finaali ratkesi yhdellä wazarin arvoisella suorituksella Venlan eduksi. NuJu onnittelee.  Kuvassa: Jenni ja Minttu Sundberg (Hontai Judo), Venla sekä Katri Raveala (Chikara)