tiistai 20. joulukuuta 2011

E-S alueen TehoTiimi tuottaa tuloksia

Kansainvälinen Jouluturnaus Latviassa

Oskari Mäkinen osallistui 18.12. Aluksnessa Latviassa käytyihin judokisoihin Etelä-Suomen alueen TehoTiimin mukana. Viime vuoden seitsemännes sija vaihtui tänä vuonna tiukasti olteltuun pronssiin. Kari Mäkisen kommentit olivat samat kuin viime vuonnakin eli kyseessä oli kovimmat kisat joihin Oskari on osallistunut.


Kuva: Oskarille (toinen oik.) pronssia Latvian kisoista

Nummelan Judosta Oskarin lisäksi TehoTiimiin kuuluu Jyri Rajaniemi ja Jessika Hellgren, jotka kiertävät  ahkerasti TehoTiimin harjoituksissa. Kari ja Janne Rajaniemi ovat erittäin tyytyväisiä E-S alueen TehoTiimin toimintaan. Tiimiläisille järjestetään yhteisharjotukset kerran viikossa omien harjoitusten lisäksi. Suuri kiitos toiminnasta kuuluu TehoTiimin ahkeralle puuhamielelle Erkki Jokikokolle, joka on aiemmin toiminut mm. Suomen Judoliiton E-S alueen aluepäällikkönä.

TehoTiimi on tiivis harjoitteluyhteisö, jonka jäsenillä on tahto harjoitella paljon ja kovasti. Asenteeltaan samanhenkinen joukko judokoita kannustaa toinen toistaan entistä parempiin suorituksiin. Yhdessä tehdyt kisamatkat lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta myös kilpailujen ja harjoitusten lisäksi.

Eilisissä Nummelan Judon yhteisharjoituksissa näki selvästi, kuinka Jyrin ja Oskarin harjoittelumotivaatio kumpuaa pojista itsestään. Siinä missä neljänkympin rajapyykin ohittaneet treenaajat raahautuvat treenien jälkeen väsyneinä suihkuun, pojat jäävät vielä tekemään lihaskuntoharjoituksia kuntopallolla, heittämään volttia tai vaikkapa kävelemään käsillään. Vanhemmille kovin koitos on luvassa siinä vaiheessa kun pojat pitäisi saada jollain konstilta pois judomatolta.

Kymijoki Shiai ja Junior Finnish Open oteltiin 26.11. Kouvolassa

Kymijoki Shiai tulokset Nummelan Judon osalta:
2. HELLGREN Jessika G15-63 kg
3. HELLGREN Jannika G13-36 kg
3. MÄKINEN Oskari B13-46 kg
7. RAJANIEMI Jyri B15-46 kg
-. RAJANIEMI Erika G13-32 kg (yksi otteluvoitto)

Junior Finnish Open tulokset Nummelan Judon osalta:
2. JOKINEN Anniina G17-52 kg
3. VALTONEN Tommi M20-60 kg

Lahti Shiai oteltiin 3.12.2011 Pajulahdessa, Nastolassa

Lahti Shiai tulokset Nummelan Judon osalta:
2. Tea LAAKKONEN N-57 kg
5. Tommi VALTONEN M-66 kg

maanantai 19. joulukuuta 2011

Vuoden muksujudokat

Nummelan Judon molemmissa muksujudoryhmissä syyskausi päätettiin juhlavissa merkeissä. Kauden viimeiset harjoitukset olivat kaveritreenit eli jokainen judoka sai tuoda yhden kaverin tai vaikkapa vanhemman mukaan judomatolle.

Treenien päätteeksi kaikille oli tarjolla pientä herkkua mm. keksien ja mehujen muodossa. Tässä yhteydessä julkistettiin myös muksujen huomionosoitukset vuodelle 2011.

Karkkilan ryhmän vuoden 2011 vuoden muksujudoka on Vilma Pietiläinen.
Nummelan ryhmän vuoden 2011 vuoden muksujudoka on Jenna-Liisa Nirhola.
Lisäksi Otto Mattila sai erityismaininnan - hän on vuoden 2011 muksujudoryhmien tsemppari.


Kuva: Karkkilan ryhmän vuoden 2011 muksujudoka.


Kuva: Nummelan ryhmän vuoden 2011 muksujudoka.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Vyökokeet & judojunnun vanhemmasta judokaksi

Ti 13.12.2011 Nummelan Judon salilla pidetyssa vyökokeessa  vyöarvoaan korotti 5 judokaa aikuisten peruskurssilta. Graduoijina toimivat Juhani Kiviahde ja Jari Hirvi.

Tällä kertaa kokeeseen osallistuneista suurimman osan judoura on alkanut tatamin reunalta oman jälkikasvun edesottamuksia seuraten. Jossain vaiheessa kiinnostus judoa kohtaan on kasvanut niin suureksi, että lajia on pitänyt päästä kokeilemaan itsekin.

Seuran toiminnan kannalta erityisen arvokasta on se, että monet judoa harrastavat junnujen vanhemmat pääsevät auttamaan junioriryhmien varsinaisia ohjaajia harjoitusten pidossa. Tämä on mainio esimerkki judossa vallitsevasta yhteisen hyvän (jita kyōei) periaatteesta!


Kuva: Jouni V., Sampo, Jouni K., Pasi ja Jani korottivat vyöarvojaan. Graduoijina Juhani Kiviahde ja Jari Hirvi.

4. kyu
  • Jouni Kaskiharju
5. kyu
  • Jouni Vaarala
  • Sampo Suomala
  • Pasi Parviainen
  • Jani Makkonen
Nummelan Judo onnittelee kaikkia vyöarvoaan korottaneita!