lauantai 19. lokakuuta 2013

Hallituksen kokous 25.9.2013

Samurai Cup ja Hiiden Shiai kisapalaute

  • Käytiin läpi Jukan tekemä kooste palautteesta ja kehitysideoista.
  • Hallitus esittää kiitokset kilpailupäällikkö Jukka Salalle ja hänen johtamalleen kisaorganisaatiolle. 

NuJu 35v juhlat, tilannekatsaus

  • Käsiteltiin juhlien järjestelyyn liittyviä asioita.

Syyskokous ajankohta

  • Minsku selvittää ajankohtaa sekä paikkaa ja tekee näistä ehdotukset viimeistään seuraavassa kokouksessa. 

Graduoitsijat

  • Suomen Dan-Kollegio ry on hyväksynyt seuran uusiksi graduoitsijoiksi Harri Hagmanin (seuragraduointioikeus) ja Ari Tervon (kurssigraduointioikeus).

Käsiteltiin 2 kpl sopimusasioita.

Etelä-Suomen alueparlamentti la 28.9. Porvoo

  • Jukka Sala osallistuu kokoukseen valtakirjalla.

Vuoden 2014 kisat

  • Valtuutettiin Jukka Sala keskustelemaan ja alustavasti sopimaan ensi vuoden kisoista.
  • Alustavasti sovittiin, että voidaan järjestää kahdet kaksipäiväiset kisat, toiset kevätkaudella ja toiset syyskaudella.

Karkkilan muksujudon tilat/tatamit

  • Uudet tilat ovat hyvät ja toimivat.
  • Solumuovi on laitettu tatamien alle.
  • NuJun varastosta on Karkkilan salille viety 13 kpl vihreitä tatameita ja 6 kpl punaisia tatameita.

Syksyn vierailevat opettajat

  • tavoitteena kaksi vierailevaa senseitä eri kohderyhmille.
  • Jukka selvittää asiaa nuorten kilpailijoiden osalta ja Harri aikuisten/ohjaajien osalta.

Dojon käyttöpyyntö

  • Päätettiin antaa Dojo judolliseen käyttöön la 5.10. ja la 7.12.
  • (kokouksen jälkeen: päiväksi tarkentui lauantai 7.12.)

Sunnuntai-treenit

  • Harjoitukset on suunniteltu pidettäväksi klo 18-20. 
  • Harri ja Ari tekevät treenien sisällöstä tarkemman kuvauksen ja tekevät tilavaraukset seuran kalenteriin. 

ADSL/WLAN yhteys salille

  • Ari Tervo ja Hannu Jokinen perehtyvät yhdessä tarkemmin asiaan ja tekevät tästä hallitukselle käyttökuluehdotuksen. 

Seuraava kokous

  • Seuraava kokous pidetään ke 23.10. klo 18:30 salilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti