lauantai 20. maaliskuuta 2010

Anniina Jokiselle kaksi judon SM-kultaa 20.-21.3.2010 Joensuu

Tämän vuoden A- ja B-nuorten judon SM-kisat oteltiin Joensuussa. Kisoihin osallistui 176 judokaa 47 seurasta. Nummelan Judosta kisoihin osallistui kolme judokaa.

Anniina Jokinen otteli A- ja B-nuorissa -48kg sarjassa, Julia Hellgren A-tytöissä -57kg sarjassa ja Tommi Valtonen A-pojat -60kg sarjassa. Kaikki kolme judokaa olivat mukana mitaliotteluissa.

Kuva: Nuorten SM kisoihin osallistui Tommi Valtonen, Anniina Jokinen ja kuvasta puuttuva Julia Hellgren.

Anniina aloitti oman kisaurakkansa vauhdikkaasti. Kaksi alkusarjan ottelua Anniina voitti 10 pisteen heittosuorituksilla ennen täyttä otteluaikaa. Semifinaalissa vastaan asettui toisen lohkon kakkonen Maskun Suvi Ojanen. Anniina voitti ottelun kahdella 5 pisteen heittosuorituksella.

Edessä oli finaaliottelu ja vastustajaksi tuli tuttu kilpakumppani Kirkkonummen Judoseuran Alexandra Barton. Molemmat olivat voittaneet kaikki käymänsä ottelut, joten tämän sarjan selkeästi kaksi parasta olivat finaalissa vastakkain. Ottelu oli odotetun tasainen ja molemmat ottelivat tarkasti, olihan panoksena Suomen mestaruus. Ottelun edetessä Anniina onnistui horjuttamaan vastustajan tasapainoa ja sai kaadettua vastustajan kyljelleen ja sai 5 pisteen heittosuorituksen. Vastustaja ei onnistunut omissa heittoyrityksissään, joten Anniinalle voitto ja Suomen mestaruus.

Sunnuntaina oteltiin A-nuorten Suomen mestaruuksista ja Anniina osallistui A-tyttöjen -48kg sarjaan. Sarja oteltiin 5 ottelijan poolina eli kaikki ottelivat toisiaan vastaan. Näin 4 ottelun pisteet lasketaan yhteen ja saadaan mitalijärjestys. A-nuorissa otteluaika on 4 minuuttia.

Anniina aloitti myös tämän A-tyttöjen sarjan yhtä vauhdikkaasti kuin eilisen B-tyttöjen sarjan. Ensimmäinen ottelu kesti 3 sekuntia, kun vastustaja oli lonkkaheiton jälkeen selällään tatamilla. Toisessa ottelussa vastaan tuli B-tyttöjen finaalivastustaja Alexandra Barton. Tätä ottelua Anniina hallitsi selkeästi ja sai kaksi 7 pisteen heittosuoritusta ja tämäkin ottelu päättyi ennen täyttä otteluaikaa. Sama tahti jatkui kolmannessa ottelussa, joka päättyi 10 pisteen jalkaheittoon. Tässä vaiheessa alkoi jo näyttää varmalta myös A tyttöjen Suomen mestaruus. Viimeisessä ottelussa Anniinan vastustaja käytti kiellettyä otetta ja sääntöjen mukaan ottelu keskeytetään ja ottelija tuomitaan hävinneeksi 10-0 kyseinen ottelu. Näin Anniina otti ylivoimaisesti myös A-tyttöjen Suomen mestaruuden.


Kuva: Anniina Jokinen on nuorten judon kaksinkertainen SM kultamitalisti vuonna 2010

Julia Hellgren otteli A-tyttöjen -57 kg sarjassa

Myös tämä sarja oteltiin 5 ottelijan poolina. Sarjassa oli kaksi ennakkosuosikkia, jotka lopulta ratkaisivat Suomen mestaruuden ja kolme judokaa jotka taistelivat pronssimitallista.

Tapanilan Erän Heidi Saren ja Meidokanin Laura Jauhiainen olivat tasapisteissä ennen viimeistä keskinäistä ottelua ja molemmilla oli kolme otteluvoittoa alla. He taistelivat Suomen mestaruudesta.

Pronssimitalista taistelivat Nummelan Judon Julia Hellgren ja Porin Rosa-Maria Mäkelä. Molemmilla oli yksi 10 pisteen ippon voitto. Julian ja Rosa-Marian välinen pronssiottelu oli alussa tiukkaa otetaistelua. Rosa-Maria onnistui otetaistelussaan paremmin ja sai heitettyä Juliaa. Mattotuomari tuomitsi tämän 10 pisteen arvoiseksi suoritukseksi ja näin pronssimitali Rosa- Maria Mäkelälle. Neljäs sija on aina harmittava sijoitus, mutta pitää muistaa että SM-kisoissa neljäs sija on hieno saavutus.

Tommi Valtonen otteli A-poikien -60kg sarjassa
Tämän sarjan ehdoton ennakkosuosikki oli Suomen Kamppailu-urheilijoita edustava Vaduk Balakthanov. Oli luvassa mielenkiintoisia otteluita, kuka selviäisi finaaliin ja ketkä selviäisivät pronssiotteluihin. Ottelijoita tässä sarjassa oli 19.

Ensimmäisessä Tommin ottelussa tuli harmittava tappio. Heittotilanne oli vähän epäselvä ja heitto tapahtui ottelualueen ulkopuolella. Tuomarit tulkitsivat, että heitto lähti ottelualueelta. Tappio ensimmäisessä ottelussa tiesi finaaliottelun karkaamista, mutta keräilyotteluiden kautta oli vielä mahdollisuus pronssiotteluun.

Ensimmäisen keräilyottelun Tommi voitti 10 pisteen heittosuorituksella. Toisen keräilyottelun Tommi voitti pitävällä sidontaotteella matossa. Näin ollen edessä oli pronssiottelu.

Finaalissa kohtasivat Vaduk Balakthanov ja Hämeenlinnan Sampsa Koivulahti. Molemmat olivat voittaneet kaikki tähänastiset ottelunsa. Finaaliottelun voitti odotetusti Vaduk Balakthanov.

Pronssiotteluun Tommia vastaan tuli Sampsalle semifinaalin hävinnyt Meidokanin Aleksi Ylitalo. Aleksi onnistui jalkapyyhkäisyssään ja voitti sillä ottelun.

Kaiken kaikkiaan Nummelan Judolla oli hieno menestys judon nuorten SM-kisoissa. Anniina Jokiselle tuli kaksi kultamitalia ja Juulia Hellgren ja Tommi Valtonen jäivät niukasti mitalien ulkopuolelle.

Mitali- ja pistetaulukossa Nummelan Judo sijoittui kuudenneksi 47 seuran joukossa.

Teksti: Matti Jääskeläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.