lauantai 28. marraskuuta 2020

Joulutauko1.12. alkaen - Korona

Seuran hallitus on päättänyt viranomaisohjeita noudattaen ja keskusteltuaan Halliyhtiön kanssa, että tatamiharjoittelu jää joulutauolle jo nyt tiistaina 1.12. Harjoittelua dojollamme jatketaan heti vuoden vaihteen jälkeen – silloin voimassa olevien Korona-ohjeiden mukaisesti. Asiasta tiedotetaan viimeistään vuoden vaihteessa.

Jo sovitut natsa- ja vyökokeet järjestetään. Ohjaaja sopii graduoitsijan kanssa erikoisjärjestelyistä ja näistä informoidaan asianosaisia erikseen. Korvaava mahdollisuus järjestetään lisäksi dojon auettua.

Ryhmien ohjaajat lähettävät urheilijoille ohjeet omatoimiharjoittelua varten. Joulutauon aikana on hyvä myös levätä ja kerätä voimia ulkoilemalla. Jotta tatami ei aivan unohtuisi, voi dojolta (sisäpihan katos) lainata 1x2m tataminpaloja kotiin, omatoimista ukemiharjoittelua varten. Seuralla on myös muutamia kahvakuulia, joita voi lainata. Ensimmäinen lainamateriaalin noutokerta on maanantaina 30.11. klo 17:30-20. Maajoukkueurheilijoiden omatoimiharjoittelusta sovitaan vastuuohjaajan toimesta erikseen.

Muistutuksena samalla seuran syyskokouksesta 15.12, joka järjestetään etäkokouksena. http://nummelanjudo.blogspot.com/2020/11/seuran-syyskokous-1512-klo-18-teams.html

Hallituksen jäsenet sekä oma ohjaajasi vastaa mielellään harjoitteluun liittyviin kysymyksiin.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.