sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Mikael Wargh 1.dan


Seuramme aktiivinen ohjaaja Mikael Wargh suoritti Turussa järjestetyssä liittograduoinnissa mustan vyön ja 1.dan arvon. NuJu onnittelee 🌹🍿

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Kiitos ja Onnea!

Iso kiitos kaikille HiidenShiai kilpailuihin osallistuneille urheilijoille ja valmentajille sekä muille tukijoukoille. Te loitte hienon tapahtuman. Kiitos myös motivoituneelle tuomariryhmälle.

Onnea mitalisteille! Onnea myös jokaiselle osallistujalle – kisoissa oli vain voittajia. Onnea myös tuomariluokkaa korottaneille!

Kilpailuiden järjestäjinä olemme tyytyväisiä – vallitsevasta Korona-pandemiasta huolimatta - kilpailut saatiin vietyä melko normaalisti läpi. Olimme antaneet paikalle saapuville erityisohjeita tartuntariskin välttämiseksi. Kiitos kisavieraille näiden ohjeiden noudattamisesta.

Kilpailuihin osallistui yhteensä 154 urheilijaa 35 eri seurasta. Isoimmat joukkueet saapuivat Chikaralta (21), Targimilta (15) ja Meido-Kanilta (15). NuJulaisia olivat kisaamassa: Mia Mai Alango (P13-42 3.), Samu Elopuro (P18-73 2.), Atte Himilä (P18-73 3.), Elmo Keränen (P15-60 4. ja P13+55 1.), Emmi Keränen (P11-37 1.), Inka Moisio (T11-36 2.), Oskari Mäkinen (M-81 1.), Anniina Sala (T15-63 3.), Julius Sala (M-81 3.), Matias Sala (M-73), Tommi Valtonen (M-66 3.), Illia Yevsiukov  (P11-40 4.). Mari ja Velu Keränen auttoivat omat judokansa hienoihin suorituksiin. Seuran vastuuvalmentajana Arttu Määttä, yhdessä Tea Laakkosen kanssa kiritti judokoitamme – aina nuorimmasta Illiasta kokeneisiin miehiimme asti. Mitalitilaston kärjessä olivat seuroista Targim, Magas ja Chikara – Nummelan Judon sijoittuessa hienosti neljänneksi.

Kilpailuiden sujuvaan kulkuun vaikutti Tero Partasen ammattitaito ottelukaavioiden ohjaamisessa. Jokaiselle ottelijalle pyrittiin järjestämän mahdollisimman monta ottelua. Pääosin tässä onnistuttiinkin hyvin. Kisapaikalta oli korkeatasoista livevideota tarjolla. Iso kiitos ja kumarrus jälleen Hannu Jokiselle tämän mahdollistamisesta. Kannustuksena kaikille kisajärjestäjille – tähän kannattaa panostaa, ihan judon näkyvyydenkin kannalta. Judoliiton tulospalvelu toimi hyvin.

Kiitos Etelä-Suomen Judolle sekä Hontai Judolle, tatamivuokrasta. Kiitos www.niemi.fi hyvin toimineesta logistiikasta. Kiitos www.sterilkasidesi.fi desinfektion-tuotteista. Kiitos myös kaikille muille mukana olleille yrityksille. Kiitos www.luksia.fi  mutkattomasta yhteistyöstä salivuokran kanssa.

Kiitos judoäidit, jotka jälleen piditte kahviota pystyssä. Kiitos kaikki nuoret, jotka olitte mukana talkoissa. Kiitos kaikille muillekin talkoolaisille, jotka kisoja ennen ja kisojen aikana olitte mukana. Kiitos NuJu'n hallitukselle hyvässä hengessä tehdyistä kisajärjestelyistä.

Nummelan Judon ja kilpailuorganisaation puolesta. Olette aina tervetulleita Vihtiin – judoamaan ja muutenkin www.visitvihti.fi

Jukka

PS. Otan mielelläni vastaan suoraa palautetta kilpailutapahtumasta. Yhteystiedot löytyvät Nummelan Judon nettisivuilta www.nummelanjudo.fi

Kuvassa: Julius Sala, Oskari Mäkinen, Tommi Valtonen ja edessä Arttu Määttä

 

torstai 17. syyskuuta 2020

HiidenShiai TALKOOT

Huomenna perjantaina rakennetaan ja lauantaina kisataan. Sunnuntaina dojolla lisäksi Judoliiton tehostamisleiri. Kivaa siis tarjolla, mutta mitään ei synny itsestään, eli töitä on tehtävä.

Perjantaina 18.9. klo 17-19

Kisapaikan rakentaminen. Tarkoittaa siis tatamitalkoita. Helppoa, yksinkertaista ja kivaa hyötyliikuntaa. Tule heti viideltä, niin saadaan paikka hetkessä kuntoon. (Luksia alaovi).

Lauantaina 19.9.

Ilmoittautuminen ja turvallisuusohjeiden noudattamisen varmistus. 8:30 lähtien Seija Sorsa vastaa ilmoittautumispisteestä ja maskien jakamisesta niille, joilla ei ole omaa jo hallille saapuessa. Kilpailuiden turvallisuusohjeet http://nummelanjudo.blogspot.com/

Kahvio valmiiksi 8:30 alkaen saapuville kisavieraille.

Punnitus aukeaa klo 8:30 ja on joustavasti auki koko päivän (tässä mukanaolevat sopikaa Tean kanssa aikataulutus)

Toimitsijat ja ensiapuryhmä valmiuteen hyvissä ajoin ennen starttia klo 10 (toimitsijat sopikaa Jussi Aholaisen ja EA Sami Järvisen kanssa aikataulutus)

Kisapäivän aikana tarvitsemme myös joitain järjestyksenvalvojia huolehtimaan mm. turvallisuusohjeiden noudattamisesta. Tästä kiinnostuneet, ottakaa yhteys Arttuun)

Ja muistutuksena kisoihin ottelijana osallistuville NuJu'laisille – osallistumismaksu on hoidettu puolestanne. Tsemppiä kaikille! Valmentajista ainakin Tea ja Arttu ovat tatamin laidalla.

Kisapaikan purku tapahtuu välittömästi kilpailuiden päätyttyä. Toivottavasti neljän aikoihin iltapäivällä…

Kaikissa kilpailuihin ja talkoisiin liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä yllä mainittuihin vastuuhenkilöihin, yhteystiedot löytyvät täältä http://www.nummelanjudo.fi/seura/hallitus Tai kilpailupäällikköön Jukka Sala 040 5017 489 jukka.sala (a) live.fi

 

 

HiidenShiai 19.9. TURVALLISUUSOHJEET

Kilpailupaikalla tullaan tekemään erikoisjärjestelyitä vallitsevan korona tilanteen vuoksi. Järjestäjä noudattaa Judoliiton, THL:n ja IJF:n uusia ohjeita ja suosituksia. Jokaisella tapahtumaan tulevalla on velvollisuus minimoida ja ennalta ehkäistä taudin taudille altistuminen.

Ennen kilpailupaikalle saapumista jokaisen urheilijan, valmentajan ja mahdollisen mukana olevan huoltajan tulee käydä läpi että:

  • tuntee olonsa täysin terveeksi. Epäilyskin sairastumisesta on este kisapaikalle saapumiselle
  • karanteeni. Henkilö joka on määrätty karanteenin, ei voi saapua kisapaikalle. Jokaisen vieraan tulee olla tietoinen ja varmistua omasta mahdollisesta karanteenista covid-19 altistumisen, matkustamisen, tai muun syyn takia.
  • kädet on pesty ja desinfioitu jo kotoa tai majoituspaikasta lähdettäessä.

Saavuttaessa kisapaikalle:

  • Jokaisella henkilön tulee käyttää kasvomaskia. NuJu tarjoaa maskin henkilöille, joilta tämä puuttuu. Kieltäytyminen tai luopuminen maskin käytöstä (pl. otteleminen/tuomitseminen), on syy poistaa henkilö kisapaikalta ilman erillistä varoitusta.
  • kädet tulee pestä saavuttaessa
  • käsihuuhdetta tulee käyttää saavuttaessa ja säännöllisesti koko kisapäivän ajan
  • Judoliiton suosituksen mukaisesti, järjestäjä toivoo että vieraat ovat asentaneen Koronavilkun matkapuhelimeensa ja käyttävät sitä ohjeen mukaisesti
  • Kilpailijoiden ohjeistetaan saapuvan vasta oman valmistautumisensa kannalta sopivasti ennen sarjansa ilmoitettu alkamisaikaa. Urheilija joka joutuu kuljetusten tms. syystä saapumaan aikaisin, kehotetaan valmistautumaan esim. ulkoilemalla
  • Mikäli seurajäsenyys on tullut hoidettua vasta aivan viime tipassa, tulee kilpailijalla olla valmiina ilmoittautumiseen tullessa SuomiSport -sovellus auki, josta voimassa oleva jäsenyys voidaan tarkistaa. Ilman voimassa olevaa jäsenyyttä ja näin ollen myös vakuutus, ei ole mahdollista osallistu kilpailuihin.
  • osallistumismaksu tulee olla hoidettuna myös hyvissä ajoin. Selvyyden vuoksi tästä tulee esittää maksutosite
  • Älä aiheuta ruuhkaa ilmoittautumiseen – odota ulkona!

Kisapaikalla:

  • Kasvomaskin käyttö on pakollista koko ajan ja jokaisella. Poislukien ainoastaan kilpailijat (judogi päällä), tuomarit (tatamilla) ja tietenkin ruokailijat.
  • Ottelu ja lämmittelyalueelle, alakerta, pääsevät vain kilpailijat ja aktiiviset valmentajat
  • Älä aiheuta ruuhkaa punnitukseen, odota lämmittelyalueella!
  • Kulkemista ottelu/lämmittely -alueen ja katsomon välillä tulee välttää
  • Katsomo ja muut yleiset tilat ovat muiden kisavieraiden käytettävissä
  • Suojaetäisyyksiä on noudatettava ja esim. ruokailu tulee tapahtua perhekunnittain, tai muuten jo yhdessä elävien ihmisten kesken.

Ohjeita tullaan tarvittaessa täydentämään. Aiheeseen liittyvät kysymykset voi osoittaa NuJu hallituksen jäsenille tai kilpailupäällikkö Jukka Sala p. 040 5017 489 ja jukka.sala(a) live.fi

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Perhejudo jatkaa sunnuntaisin

 

Sisarukset Niina ja Miia Jokinen vetävät suosittua perhejudoa aina sunnuntaisin kello kymmenen Dojollamme (ei 20.9.). Ryhmässä mennään lasten ehdoilla, uutta oppien. Pehmeä joustotatami sopii monenlaiseen peuhaamiseen ja temmeltämiseen turvallisena alustana. Ryhmässä voi olla mukana eri ikäisiä lapsia, aina kävelemään oppineista aina koulua aloittaviin asti. Liikunnan ilosta pääsevät nauttimaan myös vanhemmat, tai lapselle muu tuttu aikuinen – sillä tatamilla ollaan koko ajan yhdessä. Tule kokeilemaan olisiko tämä teidän perheen uusi harrastus 😊 Seuraava kerta siis sunnuntaina 27.9. klo 10.

 

Muksujudossa, samoin sunnuntaisin (klo 13-14, ei 20.9.), on pienen lapsen ensikosketus judoon ja matkaan koti mustaa vyötä. Eetu Multala apuohjaajineen, tuo judolliset leikit ja harjoitukset sunnuntain ratoksi. Muksujudoakin voi käydä kokeilemassa, ja yhdessä vanhempien kanssa päättää mikä ryhmä soveltuu teidän perheelle parhaiten. Seuraava muksujudoharjoitus 27.9. klo 13.

 

Judon peruskurssille ovat tervetulleita kaikki koulunsa jo aloittaneet lapset. Liikunnallisten harjoitusten ja joskus myös leikkien avulla, kehitetään jokaisen pienen judokan kehonhallintaa sekä keskittymistä. Turvallisessa ympäristössä opitaan ensiksi kaatumaan ja sen jälkeen kaverin kanssa tekemään myös heittoja. Tea Laakkonen 2.dan ja Tommi Valtonen 1.dan ovat ohjaajina ja valmentajina sekä suomenmestari-kilpailijoina, ehdottomasti huippu vetäjät. Tule ja aloita oma judourasi Nummelan Judon uudella dojolla! Harjoitukset maanantaisin klo 17:30-18:45 ja torstaisin 18-19:15

 

Lisätietoja ryhmistä: www.nummelanjudo.fi

 

perjantai 4. syyskuuta 2020

Turvallisesti tatamilla ja jäsenmaksusta

Tulevana sunnuntaina ensimmäinen muksujudo, ja sen jälkeen jokainen ryhmä on avannut oman kautensa. Päivitetyt harjoitusajat seuran kalenterissa: http://www.nummelanjudo.fi/ Jatkuva Korona-tilanne arveluttaa varmaan meitä kaikkia kontaktilajia harrastavia. Tartunnan mahdollisuutta ja sairastumisen riskiä voimme yhdessä pienentää, merkittävästikin. Judoliitto on koonnut linkin taakse hyviä ohjeita ja perusteluita käytännöille. https://www.judoliitto.fi/uutiset/koronarajoitukset-ja-suositukset-judossa/ Tässä vielä muutama erikseen esille nostettuna:

  • Tunnethan itsesi terveeksi? Mikäli yhtään epäilet, tai perheessäsi on ollut sairastelua, mieti voitko osallistua? Korona on yksi syy, mutta muutenkin kipeänä on pidättäydyttävä liikunnasta ja lähikontaktista.
  • Oletko, tai onko perheenjäseniäsi määrätty karanteeniin? Karanteeniin voi olla syytä jäädä mm. matkustamisen tai altistumisen takia. Mikäli sinut on määrätty karanteeniin, tai noudatat omaehtoista karanteenia – ovat kaikki liikuntapaikat kiellettyjä vierailupaikkoja.
  • Hygienia: Pesethän aina kätesi ennen kotoa lähtöä ja uudestaan heti dojolle saavuttuasi? Käsihuuhdetta on dojolla tarjolla ja tätä tulee käyttää saavuttaessa/poistuttaessa ja myös harjoituksen välillä.
  • Koronavilkun käyttö on suositeltavaa. Dojolla puhelin kannattaa tuoda judosalin puolelle, jolloin se rekisteröi muut samassa harjoituksessa olevat.

 

Jäsenmaksu tulee hoitaa heti kauden alussa. Näin vakuutusturva säilyy sekä harjoiteltaessa, että erityisesti kilpailtaessa. Maksu tapahtuu SuomiSport sovelluksen kautta. Ohjeet seuran sivuilla: http://www.nummelanjudo.fi/hinnasto Jäsenmaksu kattaa koko vuoden, samoin kuin vakuutuskin. Huomiona - mikäli harjoitukset joudutaan keskeyttämään tai kausi lopettamaan etuajassa pandemian takia: Seuralta voi hakea takautuvasti (kesäkuussa 2021) 2020-2021 kaudelta pandemian takia peruuntuvien harjoituskuukausien maksua. Palautus ei kata koko vuoden voimassa olevaa vakuutusta eikä Judoliiton maksuosuutta.