lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kolme uutta Dan -arvoa Nummelaan

Tänään Tampereella Minnamaija Örnberg, Mari Keränen ja Sami Järvinen suorittivat onnistuneesti 1. Dan kokeen.
Minnamaija aloitti judon Nummelassa vuona 1987. Laji kolahti ja tuntui heti omalta. Judon alkuvuosina Minsku on käynyt  kokeilemassa myös millaista judo on kilpalajina. Vuosien varrella hän on ohjannut harjoituksia ja vuodesta 1989 lähtien vaikuttanut yhtäjaksoisesti seuran hallituksessa. Tällä hetkellä Minsku toimii seuran hallituksen sihteerinä sekä graduoinneissa avustavana passivastaavana
Marin judoura alkoi 1989 Iisalmen Judoseurassa. Kilpaileminen oli luonteva osa Marin harrastusta jo alusta asti. Kilpaura huipentui nuorten, sekä aikuisten SM-tasolle. Palattuaan pitkän tauon jälkeen tatamille Mari löysi Minnamaijasta parin, jonka kanssa yhdessä on harjoiteltu ja tähdätty nyt saavutettuun mustaan vyöhön. Mari toimii tällä hetkellä Nummelan Judon osa-aikaisena seuratyöntekijänä, ohjaten mm. peruskurssilaisia, muksujudokoita, perhejudoa ja sovellettua judoa. Lisäksi Mari osallistuu eri yhteistyöprojekteihin sekä mm. Liikkuva Koulu -hankkeeseen.
Samin judoharrastus alkoi Nummelassa vuonna 1990. Myös Sami oli nuorena innokas kilpailija. Pitkä tauko päättyi kun pojan muksujudon kautta Sami löysi takaisin tatamille. Kolmen muksujudo-ohjaaja vuoden jälkeen Sami on ollut aktiivisesti mukana sekä peruskurssin että jatkoryhmän opetuksessa. Sami kuuluu myös Nummelan Judon hallitukseen.
NuJu onnittelee kaikkia opettaja-asteen saavuttaneita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti