maanantai 25. heinäkuuta 2016

Syyskausi lähenee

Kesä on aikaa judoleireille, oheisharjoittelulle ja muulle mukavalle valmistautumiselle tulevaan syksyyn.

Judon peruskurssit alkavat sekä Nummelassa että Karkkilassa syyskuun alussa. Harjoitusajat sekä lisätietoa kurssin sisällöstä löytyy NuJu'n nettisivuilta. Peruskurssi on paras tapa tutustua lajiin ja noin vuoden aktiivisen harjoittelun tuloksena saavuttaa ensimmäinen vyöaste – keltainen vyö. Kurssi on parhaimmillaan koulunsa nyt aloittaville muksujudossa mukana oleille sekä tätä vanhemmille ensikertalaisille. Peruskurssi alkaa siis syyskuussa (vakuutusturvan voimaantulon takia), muut kurssit heti koulujen alettua elokuun puolella. Tarkemmat päivät nettisivuillamme kalenterissa.

Muksujodo jatkuu sekä Nummelassa että Karkkilassa. Uudet ja vanhat lapset ovat tervetulleita tutustumaan judon ihmeelliseen maailmaan leikin avulla. Vähemmän judoa, mutta enemmän liikuntaleikkejä sisältävä temppukoulu jatkaa myös toimintaansa Nummelassa.

Sovellettu judo jatkaa harjoituksia Nummelassa aina sunnuntaisin.

Peruskurssin suorittaneet, jatkavat judoa Jatkoryhmässä 1. Tässä ryhmässä on nyt enemmän ohjaajia ja yksilöllistä, sekä harjoituksen sisällä eri tasoryhmissä tapahtuvaa, opetusta on nyt aikaisempaa vieläkin enemmän. Myös välivuoden pitäneet keltavöiset judokat ovat tervetulleita takaisin tatamille.

Jatkoryhmä 2. on jo judotaidoissa hieman pidemmälle ehtineiden ryhmä. Tutut ohjaajat neuvovat näihin harjoituksiin tulevia. Yksilöllinen liikkuminen tämän ryhmän sekä esim. kilpailijoiden ryhmän välillä on mahdollista. Näin saat parhaan tekniikkaopetuksen samanikäisten kanssa, mutta halutessasi myös kovempaa randoria että erityyppistä kilpatekniikkaopetusta. Ohjelmaan on tullut nyt lisäksi kaikille junioreille tarkoitetut sunnuntain yhteisharjoitukset.

Nuoret kilpailijat jatkavat kotisaliharjoitteluaan maanantaisin ja perjantaisin. Judoliiton harjoitukset Helsingissä sekä West Team yhteisharjoitukset vuoroin Kirkkonummella, muodostavat näiden urheilijoiden perusviikon. Speedsters Coaching'in voima- ja liikkuvuusharjoitukset jatkuvat edelleen.

Aikuisten harjoitukset jatkuvat myös Nummelassa ja Karkkilassa. Judokoiden on mahdollista harjoitella oman halunsa mukaan kummalla tahansa paikkakunalla – aina parien ja mahdollisten vierailevien ohjaajien innostamana ja houkuttelemana. Ryhmän ovat tervetulleita kaikki yli 15-vuotiaat lajista kiinostuneet aloittelijat , paluumuuttajat, uudestaan aloittavat, sekä jo vyöarvoja suorittaneet aikuiset. Molemmissa ryhmissä pystytään antamaan aikuisille sopivaa tekniikkaopetusta, mutta halutessanne myös randoria ja mattopainia.

Muutoksia ja varsinkin lisäyksiä kurssitarjontaan on mahdollisesti tulossa. Parhaan tiedon tarjonnasta sekä muista uutisista saat seuraamalla tätä nettisivua sekä tilaamalla oman (tai vaikka kaikkien) harjoituryhmien uutiskirjeen omaan sähköpostiisi.

Kesäharjoittelu on vielä täydessä vauhdissa. Dojo on edustusjudokoidemme toimesta avoinna joka arkipäivä klo 9-15. Ohjatut harjoitukset klo 10 ja 13. Voit siis tulla harjoituksiin tai vaikka koko päiväksi urheilemaan dojolle (ilmaiseksi). Lisäksi iltaharjoitukset tiistaisin ja torstaisin klo 18. Tämän lisäksi vielä mahdollisuus kuntonyrkkeilyyn dojollamme maanantaisin samoin klo 18.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Palkattava judo-ohjaaja

Haemme syyskuusta 2016 alkavaan 9kk työsuhteeseen yhtä/kahta osa-aikaista judo-ohjaajaa.

 

Hakua on jatkettu

 

Haastatteluja suoritetaan ja paikka voidaan täyttää välittömästi sopivan henkilön löydyttyä.

http://nummelanjudo.blogspot.fi/2016/06/tyopaikkailmoitus-judo-ohjaaja.html

 

maanantai 4. heinäkuuta 2016

U18 EM kilpailut Vantaalla

Nummelan Judon Oskari Mäkiselle hopeaa viikonloppuna Vantaalla järjestetyissä alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa.
Kotikisojen paineet niskassaan, mutta samalla mylvivä kotiyleisö tukenaan – Oskari Mäkinen taisteli tiensä palkintopallille.
Tällä hetkellä ei Euroopasta löydy kuin yksi ottelija: Ukrainan Mykyta MATLASHEVSKYI joka pystyy haastamaan Oskarin. Huikea päivä päättyi kahden loistavan judokan kamppailuun Euroopan judoherruudesta sarjassa alle 81 kg. Molemmat ottelijat pystyivät pistesuorituksiin, mutta vielä tänään Mykyta onnistui niissä useammin.
Täpötäysi Vantaan Energia Areena todisti huikean taistelun ikäluokan herruudesta. Pääsy finaaliin oli molemmille ottelijoille pitkä ja haastava. Semifinaalissa vaadittiin Oskarilta jo yli kuusi minuuttia voiton ratkaisemiseen. Bosnia Hertsegovinan Toni MILETIC antoi kovan vastuksen. Toni taipui lopulta shidolla ja Oskari lunasti näin paikkansa sarjan finaalissa. Poolin finaalissa vastaan asettui Ranskan Nicolas LOIODICE. Reilu minuutti oli pelkkää Oskarin ilotulitusta - kaverilla ei ollut yhtään paikkaa - Oskarilla kaikki aloitukset ja niistä hyviä hyökkäyksiä joista kahden onnistuneen heittosuorituksen turvin ippon voitto. Toisella kierroksella vastaan asettui ennakolta kovaksi scoutattu Serbian Lazar JOVANOVIC. Serbi jäi ilman suorituksia, Oskarin pyörittäessä kaveria kolmen Yokon arvoisesti. Aikaisemmassa kohtaamisessa Lazar oli ollut vielä parempi – nyt kuitenkin Oskari. Heti ensimmäisellä kierroksella koettiin dramatiikkaa: Oskarin avausottelu Hollannin Tom BONESCHANSKER'ia vastaan alkoi vauhdikkaasti Oskarin hallitessa otteita. Mattoonviennin jälkeen Oskari rakensi hienon kyynärlukkotilanteen. Tom antautui - mattotuomari julisti ipponin, jonka videotuomarit kuitenkin kumosivat. Ottelua jatkettiin vielä reilu minuutti yleisön mylviessä, ennen kuin ylituomarin tarkistettua - tilanne korjattiin jälleen ja Oskarille tuomittiin Ippon voitto.
Petri "Kapu" Kapulaisen peruskurssista lähtien judo on ollut iso osa nuoren urheilijan elämää. Nykyisin Oskari opiskelee Mäkelänrinteen urheilulukiossa, henkilökohtaisena valmentajanaan Pekka Keränen Siuntiosta. Oskarin fysiikkavalmennuksesta vastaa Sami Hellgren.
Nuorten Euroopan mestaruuskilpailut olivat monen suomalaisen ottelijan päätavoite tällä kaudella. Henkilökohtaisessa kilpailussa otteluvoittoihin, Oskarin lisäksi, ylsi valitettavasti ainoastaan Helsingin Meido-Kan'ia edustava Eetu Heinonen – hänkin jääden tosin mitaliotteluiden ulkopuolelle. Sunnuntain joukkuekilpailussa poikien joukkueessa nähtiin uusi syttyminen. Perinteinen judomaa Hollanti kaatui avauskierroksella. Toisella kierroksella vastaan asettunut Viro voitti Suomen joukkueen pienimmällä mahdollisella piste-erolla. Keräilyissä Suomi kaatui Kreikalle – kokonaisuutena kuitenkin hieno suoritus, koska jokaiselle Suomen joukkueen poikajudokalle tärkeä otteluvoitto. Tyttöjen puolella taival katkesi jo ensimmäiseen häviöön Itävaltaa vastaan. Hontai Judoa edustava ja Nummelassakin usein harjoitteleva Susanna Sundberg voitti hienosti oman ottelunsa. Oskari joutui jättämään joukkuekilpailut väliin raskaiden henkilökohtaisten otteluiden laitettua kropan niin tiukille että palautuminen toiseen päivään ei onnistunut.
Kilpailuiden järjestämisestä ovat vastanneet yhdessä Tikkurilan Judokat ja Suomen Judoliitto. Paikallaolleet ovat vilpittömästi nauttineet korkeatasoisesta tapahtumasta. Järjestelyiden voidaan sanoa onnistuneen täydellisesti, iso kiitos noin sadalle neljällekymmenelle vapaaehtoiselle, heidän joukossaan NuJu’laiset Esko ja Pinja Hyvärinen. Sekä muille työntekijöille, kuten lukuisille tuomareille – heidän mukana nummelalainen sekä Nummelan Judoa judokana edustava Hannu Juselius. Kilpailun vaatimia tietotekniikkaratkaisuja sekä livestream lähetyksiä oli toteutamassa Vihtiläinen Hannu Jokinen. Kilpailuihin tutustui myös EJU’n kunniajäsen sekä Nummelan Judon perustajajäsen Kaj Lindberg. Kaitsu oli erittäin tyytyväinen järjestelyihin ja nautti tapahtumasta täysin rinnoin – erityisesti tietenkin Oskarin menestyksestä.
Kilpailupäivien jälkeen tulevaisuuden mestarit pääsivät tatamille. 2015 Euroopan mestari Kirkkonummen Judoseuran Emilia Kanerva veti randori-harjoitukset parille kymmenelle innokkaalle judokalle, heidän joukossaan Nummelan Judon Anniina Sala, Rasmus Sorsa sekä Anna-Laura ja Aleksi Marno. Oskarin sekä Emilian esimerkki vie näitäkin nuoria judokoita vielä pitkälle.
Nummelan Judo on pystynyt kasvattamaan tasaisesti harrastajamääräänsä sekä monipuolistamaan harjoitustarjontaansa. NuJu panostaa myös ympärivuotiseen harjoitteluun ja pitääkin jo toista kesää dojoaan auki omien maajoukkuejudokoidensa voimin. Oskarikin nauttii ansaitusta kilpailutauosta heinäkuussa NuJu'n kesäohjaajana.
Puheenjohtaja Jukka Sala on erittäin ylpeä tuoreesta EM mitalistista: "On ilo tuntea ja kunnia saada tukea näin lahjakkaan urheilijan etenemistä uralla".
Nummelan Judo urheilijoista kansainvälisesti parhaiten on aiemmin menestynyt Antti Rintamäki, joka saavutti useita kansainvälisiä turnausvoittoja myös aikuisten sarjoissa. Oskarin rinnalla maajoukkuevalmennuksessa on mukana tällä hetkellä Nummelasta kymmenkunta urheilijaa.
#meidänoskari

Muokattu 4.7.2016: Lisätty maininta tietotekniikkajärjestelyistä.