lauantai 27. helmikuuta 2016

Onnistunut Talvileiri

Hiihtolomaviikolla Arttu Määtän ja Anniina Jokisen johdolla pidettiin dojollamme talvilomalaisille judoleiri. Henri Tuurala joutui sairastumisen takia jäämään pois, mutta hyvin homma toimi kahdellakin opettajalla.
15-20 urheilijaa osallistui päivittäin harjoituksiin. Pienimmille Artun ja Anniinan tiukka ohjaus oli varmaan uutta, mutta oppimisen kannalta niin palkitsevaa.
Jokaiseen päivään kuului kahdet pitkät judoharjoitukset sekä runsaasti hengästyttävää oheistoimintaa dojollamme. Iltapäivän harjoituksia piristivät seuramme edustusurheilijat, jotka hioivat taitojaan tulevaa Baltic Sea Championhips kilpailuja varten.
Leiriruokailu tapahtui läheisessä Grande Familia ravintolassa – tällä kokemuksella voimme suositella kaikille urheilijoille, lapset pitivät!
Ilahduttavaa oli myös nähdä kirkkonummelaisia mukana leirillä. Liiton slogania mukaillen – ”Judoa hyvässä naapuriseurassa”.

Iso kiitos Artulle ja Anniinalle sekä erityisesti jokaiselle reippaalle urheilijalle joka oli mukana leirillä. Onnistuneita tapahtumia on niin kiva järjestää J

ENNAKKOTIETONA KESÄSTÄ
Edellisen kesän hyvän palautteen kannustamana pyrimme pitämään dojon auki myös ensi kesänä ja järjestämään ohjattuja harjoituksia mahdollisimman useana päivänä. Varsinainen kesäleiri on aikataulutettu kesäkuun toiselle viikolle. Lisätietoa kesän järjestelyistä purimme antamaan mahdollisimman pian.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.