lauantai 29. marraskuuta 2014

Hallituksen kokous 5.11.2014

Jäsenkatsaus kaudelle 2014-2015

  • jäsenmäärä on tällä hetkellä 180 maksanutta jäsentä.

Syyskokousasioiden valmistelu

  • Ehdotukset toimintasuunnitelmaksi, talousarvioksio vuodelle 2015 ja yhdistyksen jäsen- ja kurssimaksuiksi kaudelle (1.9.2015-31.8.2016 käsitellään 26.11.kokouksessa
  • Huomionosoitusten käsittely siirretään 26.11. kokoukseen.
  • Syyskokousilmoitukset laitetaan paikallislehteen, kotisivuille ja salin seinälle.

SJuL syysliittokokous 22.11. Kouvolassa

  • Jukka Sala valtuutetaan osallistumaan kokoukseen.
  • Myös Jani Makkonen ilmoitti pääsevänsä osallistumaan kokoukseen.

Kirjanpidon järjestäminen vuodesta 2015 eteenpäin

  • asia on vielä kesken

Nummelanjudo.fi domain

  • seuralle on hankittu uusi nimipalvelutietojen ylläpitäjä

@nummelanjudo.fi sähköpostiosoitteet

  • Päätettiin tilata yksi sähköpostiosoite info (at) nummelanjudo.fi markkinointikäyttöön
  • Muita osoitteita voidaan hankkia myöhemmin tarpeen mukaan
  • (Kokouksen jälkeen tilattiin lisäksi osoite admin (at) nummelanjudo.fi )

Muut asiat

  • Hupparitilaus, tilannekatsaus
    • Tiina ja Mika antoivat tilannekatsauksen
    • Jukan esitys hyväksyttiin yksimielisesti: Esitän hallitukselle että ohjaajille tarjotaan hupparia kiitoksena pyyteettömästä työstä seuran kustannuksella. Oma toive että ohjaajat ottaisivat coach painatuksen (ei tietenkään pakollinen). Esitän hallitukselle että seuran maajoukkue valmennuksessa oleville urheilijoille tarjotaan kannustuksena huppari seuran kustannuksella.
    • Hupparin tilaajille lahjoitetaan Nummelan Judon kangasmerkki hupparin rintaan ommeltavaksi
    • Työryhmä miettii Kamppailija ei kiusaa kangasmerkin mahdollisuutta
    • Hupparien luovutus vain maksukuittia vastaan
    • Tiina ja Mika päävastuussa luovutuksista.
  • Makkaragrillin hankkiminen
    • Hanski ilmoitti että grillin kaasusäädin on vanhanaikainen (sivuventtiili jengalla).
    • Asia siirretään tehtävälistalle, päätös 1.5.2015 mennessä.
  • Salin siivous- ja pesuvälineet
    • Jani keskustelee asiasta vielä tarkemmin Kimin kanssa
    • Asian tiimoilta ollaan yhteydessä Jukkaan ja katsotaan tarvittavat välineet yhdessä, 7.5. toimitettua listaa apuna käyttäen.
    • Budjetissa on varattuna rahaa ko. tarkoitukseen.
  • Siivoustalkoot
    • Jani kysyy päivämäärän Pasilta ja Ari hoitaa tiedottamisen
  • Aikuisten/ Junioreiden pikkujoulut
    • Aikuisten pikkujoulujen osalta paikka ja aika on sovittu.
    • Junioreiden pikkujouluista päävastuu on Mikalla.
    • Muksujudon viimeiset harjoitukset ovat kaveritreenit.
    • Muksujen ja junioreiden palkintojenjako pikkujouluissa/kaveriharkoissa.
  • VSS Kotiluola-hanke ja yhteistyö kamppailuseurojen kanssa
    • Työryhmä Ari ja Jukka jatkavat asian selvittelyä
Seuraava kokous

  • ke 26.11.2014 salilla klo 18.00.

torstai 27. marraskuuta 2014

Oskarille Kultaa Junior Finnish Openissa

Nummelan Judon Oskari Mäkinen voitti kultaa Kouvolassa 22.11.2014  järjestetyissä kansainvälisessä Junior Finnish Openissa. Oskarin sarja U18 -73kg  oli kisan suurin sarja 25 ottelijalla, kovimmat vastukset tuli naapuri maista Venäjältä ja Ruotsista. 

Oskari voitti neljä ensimmäistä ottelua hienoilla Ipponin arvoisilla heitoilla ennen täyttä otteluaikaa, finaalin Oskari voitti kovan ja taktisen taistelun jälkeen vastustajan saamilla varoituksilla. Näin hieno kisakausi 2014 sai huikean päätöksen ja seuraavaksi Oskari suuntaa katseet vuoden 2015 arvokilpailuihin.

Samassa kilpailussa Nummelan Judon nuori edustusjudoka Anniina Jokinen voitti hienosti hopeaa sarjassa U21-57kg. Mitaliin vaadittiin kolme voittoa, joista kaksi tuli upeilla Ipponin arvoisilla suorituksilla.

JFO turnaukseen osallistui myös Jyri Rajaniemi sekä samassa yhteydessä järjestettyyn Kymijoki Shiaihin: Matias Sala, Niko Isopoussu, Joel Makkonen ja Mikko Linnakoski.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Vuoden neljäs Junnu Cup oteltiin Kirkkonummella

Vuoden 2014 viimeinen judon Junnu Cup oteltiin marraskuun 16.päivänä Kirkkonummella. Tällä kertaa turnaukseen osallistui 228 alle 15-vuotiasta judokaa 28 seurasta ympäri Suomen.
Nummelan Judolla oli jälleen kisoissa erittäin vahva edustus. Turnaukseen lähti 21 innokasta judokaa ja NuJun joukkue oli tälläkin kertaa suurin. Junnu Cupeja otellaan vuosittain neljä kappaletta ja ne toimivat nuorille judokoille ensimmäisenä kosketuksena lajissa kilpailemiseen. Parhaiten Junnu Cupeissa menestynyt seura palkitaan aina vuoden ensimmäisessä turnauksessa Junnu Cup -pokaalilla. Seura kerää pisteitä osallistujista, palkintosijoista ja lisäpisteitä saa vielä jokaisesta kilpailussa ottelevasta tytöstä. Kuluvalla kaudella Nummelan Judon tyttöjen kisoihin osallistuminen on ollut ilahduttavan runsasta. Tähän kun lisätään vielä tyttöjen valtaisa menestys tämän vuoden Junnu Cupeissa, niin se osaltaan on siivittänyt seuran tosissaan taistelemaan seuran historian ensimmäisestä Junnu Cup -pokaalista.
Nummelasta ensikertalaisina turnaukseen osallistuivat valkovöiset, tänä syksynä judon aloittaneet Nelli Rautanen, Niilo Ruotsalainen, Rasmus Sorsa sekä Kasimir Vuoristo. Jo muutaman vuoden judoa harrastaneet keltavöinen Atte Himilä ja Eetu Laakso ottelivat ensimmäiset viralliset ottelunsa. Näiden nuorten judokoiden otteissa ensikertalaisuus ei millään tavalla näkynyt, vaan kaikki lähtivät rohkean jokaiseen otteluun ennakkoluulottomasti. Kaikki kartuttivat ottelukokemustaan rutkasti ja selvästi nälkää jäi tuleviinkin koitoksiin.
Alempivöisten 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa 43,4kg otellut Nelli otteli ensin lohkossaan kaksi kertaa ja otti toisessa ottelussaan voiton. Tällä voitolla tuli paikka sarjan välieriin, jossa vielä ei otteet jatkoon ihan riittänyt, mutta silti Nellille upeasti oman sarjansa pronssia.
Myös toinen syksyllä judouransa aloittanut, Niilo Ruotsalainen, saavutti sarjassaan alempivöiset pojat 11 vuotta alle 26.6kg pronssia. Niilo avasi turnauksen Tikkurilan Judokoiden Anton Lindqvististä vastaan ja otti wazarin arvoisella heitollaan voiton Antonista. Toisella kierroksella vastaan asettui sarjan lopulta voittanut Anton Järnstedt Raisiosta. Tällä kertaan Raision Anton oli vielä kovempi. Tappiosta huolimatta Niilon hyvä vire ei sammunut,  vaan matka johti pronssiotteluun. Ottelu ei ehtinyt kunnolla edes käynnistyä,  kun vastustaja pääsi rokottamaan Niilon wazarin arvoisella suorituksella. Vieläkään Niilon hymy ei hyytynyt, vaan heti seuraavasta tilanteesta hän rokotti vastustajaa pienestä virheestä ja vei 15 sekunnin ottelun jälkeen suoraan ipponilla.
Atte Himilä, alempivöisten 11-vuotiaiden poikien sarjassa 39,1 kiloa,  pääsi ottelemaan kolme ottelua. Ensimmäisessä ottelussa Helsingin Chikaraa edustava Aleksi Hukkanen onnistui vääntämään yukon arvoisen heiton,  jolla irtosi voitto. Tasaista ottelua käytiin täydet kaksi minuuttia. Seuraavassa ottelussa myös oteltiin täysi aika ja lopulta ilman suorituspisteitä käydystä ottelussa tuomariäänestyksen kautta tuli Atelle voitto. Tällä voitolla tie vei pronssiotteluun,  jossa vastaan asettui Espoon Judo-Kania edustava Iiro Kuutsa. Jälleen Atte tarjosi valmentajilleen viihdettä sekä jännitettävää koko rahan edestä ja otteli täyden ajan.  Aivan ottelun lopussa Atte onnistui vääntämään vastustajansa mattoon. Summerin jo soitua Atte piti vastustajaa edelleen kiinni matossa ja sai pidettyä hänet sidonnassa täydet 20 sekuntia,  jolla siten irtosi ipponin arvoinen voitto.
Mitaleille kokeneemmista Nummelan Judo junioreista ylsivät:

Kultaa
Rodi Cetin                                     5.kyu                  PA11 33,7kg
Nuutti Aholainen                       5.kyu                  PA13 40.2 kg
Mea Hellman                               5.kyu                  TA11 29,6kg
Jenna-Liisa Nirhola                    5.kyu                  TA11 33,2kg
Senni Säiläkivi                              5.kyu                  TA11 26.5kg
Samu Elopuro                              4.kyu                  PY11 40,5kg
Roope Kuusamo                         4.kyu                  P15 55,5kg       

Hopeaa
Pietari Seppälä                            5.kyu                  PA11 32,0kg
Nella Isopoussu                          5.kyu                  TA11 43,4kg
Pinja Sundström                         5.kyu                  TA11 29,6kg
Jesse Ollikkala                             4.kyu                  PTY13 48,1kg
Pronssia
Netta Haapakoski                      5.kyu                  TA11 33,2kg
Vilma Pietiläinen                        5.kyu                  TA11 33,2kg

Huomattavaa Nummelan Judon menestyksessä on tosiaan tyttöjen panos. Sarjassa alempivöiset alle 11-vuotiaat tytöt 29,6kg sarjassa kaksi kirkkainta mitalia tuli Nummelaan. Lisäksi alempivöiset alle 11-vuotiaat tytöt 33,2kg mitaleilla neljästä jaetusta oli kolme. Sarjan neljäs edustaja Anniina Sala jäi tällä kertaa alakynteen pronssiottelussa harjoittelukaveriaan,  saman seuran Netta Haapakoskea vastaan.
Matias Parviaisen ja Saku Rönkön tiukka yhteinen harjoittelu siivitti pojat tällä kertaa omien sarjojen pronssiotteluihin asti, joista valitettavasti ei tällä kertaa jalometallia herunut.
Alempivöisten alle 11-vuotiaiden tyttöjen 43,4 kg sarjassa otellut Emmi Hernetkoski  otteli kolme ottelua, mutta jäi tällä kertaa ilman otteluvoittoja.
Venla Laiho otteli samassa ylempivöisten tyttöjen ja poikien sarjassa 48,1kg toisen nummelalaisen Jesse Ollikkalan kanssa. Sarjan loppuratkaisuista muodostui todellinen trilleri. Venlan ja Jessen epäonneksi, sarjamuotoisesti otellussa sarjassa, jouduttiin lopulta tarkastelemaan suorituspisteitä. Viimeisessä ottelussaan Venla voitti ennen täyttä aikaa Tikkurilan Judokoiden Kaisa Kuvajan ipponilla. Sarjan päättäneessä ottelussa Jesse asteli Kaisaa vastaan. Täysi aika jouduttiin ottelemaan ja Kaisa onnistui ottamaan Jessestä yhdellä yukolla voiton. Ottelut menivät sopivasti siis ristiin ja jouduttiin tarkastelemaan suorituspisteitä. Lopulta sarjan voiton vei Riihimäen Judoseuran Santeri Valima, vaikka olikin hävinnyt Jesselle oman ottelunsa. Lisäksi Jessen viimeisen ottelun tappio tarkoitti kullan karkaamista tällä kertaa suorituspisteiden vuoksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että vaikka Venla olikin voittanut Kaisan omassa ottelussaan, oli tällä nyt enemmän suorituspisteitä ja sen vuoksi Venla jäi sarjassa neljänneksi.

Vuoden 2014 aikana Nummelasta kävi Junnu Cupeissa yhteensä 38 alle 15-vuotiasta ottelijaa ja he saavuttivat 23 kultaista, 17 hopeista ja 20 pronssista mitalia. Erittäin menestyksekäs kausi kokonaisuutena Nummelan Judon junioreilta.

torstai 13. marraskuuta 2014

Roope suoritti oranssin vyön

Nummelan Judon vastuugraduoija Juhani Kiviahde 2. dan piti 4. kyu vyökokeen Roope Kuusamolle torstaina 13.11.2014 aikuisten harjoitusten yhteydessä.

Vyökokeen päätteeksi Juhani totesi Roopen kokeen sujuneen mallikkaasti. Aplodien saattelemana judokat tarjosivat tuoreelle oranssivöiselle judokalle onnittelut perinteiseen tapaan heittojen muodossa.

Onnea Roope uuden vyöarvon johdosta!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Hallituksen kokous 1.10.2014

Hiiden Shiai ja Samurai Cup

  • käytiin läpi palaute kisoista
  • Kokouksessa tuotiin esille, että lehtijuttu olisi tärkeä ja toisi seuralle lisää näkyvyyttä.

Vihti VAU! tapahtuma

  • käytiin läpi palaute tapahtumasta
  • ihmisiä kävi mukavasti ständillä klo 14 asti, jonka jälkeen kävijämäärä väheni

Jäsenkatsaus kaudelle 2014-2015 ja ohjaajien terveiset

  • Tällä hetkellä seuralla on 167 maksanutta jäsentä.
  • Hallitus myönsi kuluvalle kaudelle jäsenmaksuvapauden kahdelle henkilölle.
  • Hupparitilauksen toivotaan olevan valmis ennen seuraavaa Junnu Cup kisaa.
  • Toivottu seurapipoja
  • Salikisat pyritään järjestämään lauantaita 8.11. eli viikkoa ennen seuraavia Junnu Cup kisoja ja koitetaan saada muista seuroista kisaajia mukaan

Kirjanpidon järjestäminen vuodesta 2015 eteenpäin

  • Ari ja Mika valtuutettiin pyytämään tarjouspyynnöt kirjanpidon ulkoistamisesta

Vuoden 2014 huomionosoitukset

  • Jani kerää kilpailutiedot ja kiertopalkinnot
  • Hanski hoitaa kaiverrukset ym.
  • Ehdotukset palkinnon saajiksi ja palkinnot valmiiksi seuraavaan kokoukseen mennessä.

Hallituksesta erovuorossa olevat syyskokousta varten (Jukka Sala, Esko Hyvärinen, Jani Makkonen)

  • Harri Hagmanilta on vapautunut hallituspaikka (vuodelle 2015).
  • Erovuoroiset  hallituksen jäsenet Jukka Sala, Esko Hyvärinen ja Jani Makkonen ovat käytettävissä seuraavalle hallitusjäsenkaudelle
  • Sami Järvinen on ilmoittanut olevansa käytettävissä hallitustoimintaan.

Muut asiat

  • Hupparitilaus
    • Mika Laakso ja Tiina Parviainen ovat tehneet selvitystyötä.
    • Kokonaisuus katsotaan hallituksen kanssa yhdessä läpi.
    • Hintaluokka tällä hetkellä 30-40€ + painatus.
  • Makkaragrillin hankkiminen
    • Hanski tarkistaa missä kunnossa on hänen grillinsä, ja mikäli toimii niin lahjoittaa sen seuralle.
  • Dojokartoitus
    • Kunnan rakennuttaman hallin osalta katsotaan tilannetta tarkemmin kun kunnan hallista on tehty rakentamispäätös.
    • Nykyisen salin vuokrauksesta vastaa kunnan tilapalvelut kun ennen siitä vastasi kulttuuri- ja liikuntatoimi.
  • Vuoden 2015 kisojen hakeminen.
    • Päätettiin hakea Junnu Cup III kisaa (syys-lokakuulle).
    • Hiiden Shiai järjestetään samalle viikonlopulle.
    • Katsottava viikonloppu tarkasti ettei mene esim. Samurain tai RyhtiShiain kanssa päällekkäin.
  • Siivoustalkoot
    • Mika kysyy Pasi Parviaista vastuuhenkilöksi.
    • Jukka hoitaa salin takaoven lukot.

Seuraava kokous

  • Seuraava kokous pidetään ke 5.11.2014 salilla klo 18:00. 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Karkkilan dojolla on hyvä henki ja tekemisen meininki

Hannu Tenhunen ja Ari Tervo vierailivat tiistaina 4.11. Nummelan Judon Karkkilan dojolla Esko ja Pinja Hyvärinen vetämissä kuntojudotreeneissä.

Treenien alussa Ari esitti lyhyen tervehdyksen seuran hallituksen puolesta ja toivotti Karkkilan judokat tervetulleeksi tulevana perjantaina ja lauantaina Tetsuji Sato-sensein treeneihin Nummelan dojolle.

Treenien edetessä Ari ja Hannu nostivat esiin muutamia ukemeihin, asentoon ja heittoihin liittyviä yksityiskohtia, joihin he pyysivät judokoita kiinnittämään jatkossa huomiota.

Treenien päätteeksi Hannu-sensei saattoi tyytyväisinä todeta, että Karkkilan judokat ovat valmiita niin harjoitusmäärien kuin taitojensakin puolesta osallistumaan joulukuussa pidettävään keltaisen vyön kokeeseen Nummelan Judon dojolla



tiistai 4. marraskuuta 2014

Tilaa Nummelan Judon huppari!

Nyt se onnistuu!

Tilaa itsellesi Nummelan Judon huppari - tilauslomake seuran nettisivuilla



    Tuotekuvaus
    • Hupparin väri on musta
    • Selkään painetaan seuratunnuts
    • Tunnuksen alle saa halutessaan oman nimen
    • Rintaan ommeltava seuran kangasmerkki toimitetaan hupparin mukana

    Viimeinen tilauspäivä on ma 17.11.2014

    » Tee tilaus