torstai 30. kesäkuuta 2011

Aikuisten ja ylempivöisten vyökokeet

Aikuisten ja ylempien vöiden kokeet pidettiin 7.6. salilla. Graduoijina toimivat Hannu Tenhunen ja Jari Hirvi.


Kuva: Oskari, Pinja, Luukas ja Joonas saavat Hannu Tenhuselta judopassit onnistunee​n vyökorotuk​sen jälkeen.


Kuva: Jari Hirvi opastaa vyökokeese​en osallistun​eita ja uken roolissa olleita, ennen vyökokeen tulosten julkistami​sta.


Kuva: Neljä kuntojudok​aa ja kaksi junioria ansaitsiva​t vyöarvon korotuksen​.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Sami Hellgren ohjasi treenit

Sami Hellgren ohjasi nyrkkeilypainotteiset treenit 24.5. Nummelan Judon salilla.

Paikalle oli saapunut pari-kolmekymmentä judokaa hakemaan vaihtelua harjoitteluun. Eri laji tarkoittaa sitä, että lihaksia käytetään uudella tavalla, mikä pistää kestävyyden ja liikeradat koetukselle. Alkujumppa mentiin musiikin tahdissa. Musiikki kieltämättä auttaa pitämään harjoittelun tempon yllä ja kun biiseissä on sopivasti asennetta, tarttuu asenne myös treenaajiin.


Kuva: Sami Hellgren (toinen oik.) ohjasi nyrkkeilyp​ainotteise​t treenit.

Alkujumpan jälkeen judokoille opetettiin muutamassa minuutissa eri nyrkkeilylyöntien perusteet, mihin normaalisti käytetään aikaa useamman harjoituksen verran. Kun iskut olivat tunnistettavalla tasolla, päästiin käsiksi iskusarjoihin.


Kuva: Seuraavass​a harjoittee​ssa joutuu ojentajat ja vatsalihak​set koville.

Nyrkkeilyn päälle treenattiin erilaisia intervalliharjoitteita juosten ja matossa. Hiki virtasi ja hauskaa oli! Kiitokset vielä Samille hyvistä treeneistä.


Kuva: Sami Hellgren (oik.) ja judokat yhteispotretissa.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Junioreiden vyökokeet pidettiin 23.5.

Maanantaina 23.5. pidettiin junioreiden vyökoe valko- ja keltavöisille judokoille.

Valkovöiset judokat ovat vuodessa oppineet keltaiseen vyöhön vaadittavat asiat. Judotaitojen oppimista ei itse aina edes huomaa kun muu ryhmä etenee ja oppii asioita samaa tahtia. Keltavöiset judokat puolestaan ovat treenanneet junioreiden jatkoryhmässä, niin ikään vuoden verran.

Uudet keltaisen vyön arvoiset judokat siirtyvät syksyllä harjoittelemaan junioreiden jatkoryhmään. Tätä siirtymistä helpottamaan uutukaisilla värillisen vyön haltijoilla kevään viimeiset harjoitukset pidettiin junioreiden jatkoryhmän harjoitusten yhteydessä.

Onnea kaikille uuden vyöarvon suorittaneille!


Kuva: Keltaisen vyön koe alkamassa.


Kuva: E-S aluepäälli​kkö Jari Hirvi (oik.) tenttaa vyökokeese​en osallistuv​ia.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Anniina ja Tommi mitaleille PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisat oteltiin 21-22.5. Oslossa Norjassa.

Nummelan Judosta kisoihin osallistui Anniina Jokinen ja Tommi Valtonen. Anniina voitti alle 17-vuotiaiden tyttöjen -48 kg sarjan PM-mestaruuden. Tommi otteli PM-pronssia alle 20-vuotiaiden miesten -60 kg sarjassa.


Kuva: Nummelan Judon PM-mitalistit Tommi ja Anniina.

Kaksi mitalia Judon PM-kisoista Nummelaan

Judon pohjoismaiden mestaruuskisat oteltiin toukokuussa Oslossa. Suomesta kisoihin osallistui 45 judokaa saaliinaan 6 kultaa, 5 hopeaa ja 12 pronssia. Suomen joukkueessa mukana olivat Nummelan Judon Anniina Jokinen ja Tommi Valtonen.

Anniina voitti sarjansa

Anniina otteli sarjassa B-tytöt alle 48 kg. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Norjan Rebecca Tvinerheim. Anniina sai heitettyä norjalaista jalkakoukkauksella heti ottelun alussa viiden pisteen arvoisesti. Norjalainen teki tilanteen jälkeen heittoyrityksen, jonka Anniina kuittasi vastaheitolla saaden viisi pistettä lisää, mikä päätti ottelun kahdenkymmenen sekunnin kohdalla.

Toisessa ottelussaan Anniina kohtasi Norjan Synne Anderssenin. Kun ottelua oli kulunut minuutin verran, Norjalainen lähti yrittämään harai-goshi lonkkaheittoa, johon Anniina reagoi tekemällä vastaheiton. Heitto onnistui nappiin tuoden 10 pistettä päättäen ottelun. Otteluvoitot takasivat Anniinalle sarjansa PM-kultaa.

Tommille pronssia

Tommi Valtonen otteli sarjassa A-pojat alle 60 kg. Norjalaisten julkaisema ottelukaavio ei vastaa Tommin sarjan osalta todellisuutta, mutta onneksi Tommi tarjosi koosteen otteluiden kulusta. Ensimmäisessä ottelussa Tommi teki onnistuneen taaksepäin suuntautuvan tani-otoshi heiton, sekä tomoe-nage uhrautumisheiton. Molemmat heitot toivat viisi pistettä, joten Tommille tuli voitto ennen täyttä otteluaikaa. Toisessa ottelu eteni mattopainiin, jossa Tommi teki tehokkaan juji-gatame kyynärlukon, mikä johti vastustajan antautumiseen.

Kolmannen ottelun tuloksena Tanskan ykkösmiestä vastaan Tommi päätyi pronssiotteluun. Pronssimatsi kertoi Tommin laajasta tekniikkavalikoimasta. Tommin uchi-mata toi viisi pistettä ja tomoe-nage uhrautumisheitto, o-soto-gari jalkapyyhkäisy ja sode-tsuri-komi-goshi lonkkaheito onnistuivat kolmen pisteen arvoisesti. Pronssimatsi kesti täyden otteluajan ja Tommin vahva pistejohto toi Tommille PM-pronssia.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Wekara Shiai ja Joukkue Wekara

Wekara Shiai oteltiin 21.5. ja Joukkue Wekara 22.5.

Wekara Shiai

Jyri Rajaniemi otteli kaksi kultaa sarjoissa CP-46 ja BP-45. Oskari Mäkinen otti sarjassa DP-42 kultaa ja ikäluokkaa ylemmässä CP-42 sarjassa hopeaa. Erika Rajaniemi voitti sarjan ET-32 ja otti pronssia ikäluokkaa ylemmässä DT-32 sarjassa. Jokainen kahden sarjan urakoitsija voitti oman sarjansa, hienoa!


Kuva: Jyri (oik.) hakee otteen Wekara Shiaissa.

Niko Isopoussu tuli viidenneksi sarjassa EP-30 ja Matias Sala sai yhden otteluvoiton ja rutkasti kokemusta isossa DP-34 kg sarjassa.


Kuva: Niko on valmis kohtaamaan vastustaja​nsa Wekara Shiaissa.

Joukkue Wekara

Nummelan Judo sai taas joukkueen kasaan Joukkue Wekara otteluita varten, vaikka kahteen painoluokkaan ei löytynyt ottelijaa. Kilpailevat joukkueet saivat täten ilmaisia otteluvoittoja kumartamalla. Yksi Nummelan joukkueen kovimpia taistelijoita ja suuri yllättäjä oli Niko. Nummelan joukkue sijoittui oman poolinsa kolmanneksi, joten voitosta ei tänä vuonna päästy kilpailemaan. Jatkoon pääsy oli kuitenkin todella lähellä, siihen ei olisi tarvittu kuin yksi onnistuminen lisää.


Kuva: Joukkue Wekara 2011 ja Nummelan Judon joukkue: Oskari, Jyri, Matias, valmentaja Matti Jääskeläin​en, Niko, Saku, Mikko ja Reeti.

Vaikka jatkopaikkaa ei irronnut, niin joukkueen jäsenenä kilpaileminen ja joukkuehengen kasvattaminen ovat tärkeitä asioita, joita ei voi laittaa palkintokaappiin esille.


Kuva: Oskarin sidonta Wekarassa pitää.