perjantai 7. tammikuuta 2011

Jari Jääskeläisestä junioreiden jatkoryhmän ohjaaja

Jari Jääskeläinen aloittaa kevätkauden 2011 alusta junioreiden jatkoryhmän uutena vastuuohjaajana. Ryhmää aiemmin ohjannut Kim Leidenius jatkaa junioreiden peruskurssin vastuuohjaajana.

Jarilla on aiemmin ohjannut junioreiden jatkoryhmää yli viiden vuoden ajan 2000-luvun alussa. Lisäksi hän on ohjannut sunnuntaisin pidettyä judojumppaa syksystä 2007 kevääseen 2010.

Ohjaamisen lisäksi Jarilla on mittava kokemus judokilpailujen tuomaroinneista noin 10 vuoden ajalta.


Kuva: Jari Jääskeläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti