sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Judon A- ja B-nuorten Suomenmestaruuskilpailut 24.-25.10.2009 Rovaniemi

Tommi Valtonen otteli judon Suomen-mestariksi, Anniina Jokiselle hopeaa

Tommi ja Anniina.
Judon A- ja B-nuorten Suomenmestaruuksista oteltiin 24.-25.10 Rovaniemellä. Nummelan Judo oli mitalitilastossa 10. ja seuroja oli mukana 45.

Nummelan judosta mukana oli kolme ottelijaa. A-pojissa Arvi Malinen sarjassa -60 kg ja Tommi Valtonen -55 kg, sekä B-nuorissa Anniina Jokinen -44kg.

Mäkelänrinteen urheilulukiota käyvä Tommi Valtonen aloitti ottelunsa vahvasti. Ensimmäisenä vastaan tullut Rovaniemen oma poika Juuso-Valtteri Kivimäki ei saanut Tommin käsittelyssä mitään mahdollisuuksia ja ottelu päättyi Ipponin eli täyden 10 pisteen arvoiseen kuristukseen alle kahdessa minuutissa.

Seuraavassa ottelussa vastaan asettui Semi Salmi Hämeenlinnasta. Tommi jatkoi vahvasti ja Semi joutui luovuttamaan jo 46 sekunnin kohdalla jäätyään Tommin sidontaan.

Semifinaalissa Tommi sai vastaansa harjoituksista tutun Helsingin Chikaraa edustavan Faye Njien. Alussa Faye pääsi jopa johtoon 5 pisteen arvoisella heitolla, mutta Tommi kuittasi pisteet tasan 5-5 ennen varsinaisen otteluajan päättymistä. Jatkoajalla Tommi otti hallinnan selvästi itselleen ja onnistui torjumaan Fayen hyökkäysyritykset ja vastaheitolla käänsi ottelun edukseen jatkaen näin finaaliin.

Finaalissa tatamin toisessa päässä vuoroaan odotti Jyväskylän kokenut Petri Luukkonen. Ottelu eteni tasaisesti Tommin tehdessä aktiivisemmin töitä ja noin minuutti ennen otteluajan päättymistä Tommi onnistui uhrautumisheitossaan ja sai pistejohdon 5-0. Tämän jälkeen tarkasti otellut Vihtiläisjudoka ei antanut Jyväskyläläisen yllättää itseään ja voitti ottelun ja Suomenmestaruuden varmoin ottein.

Harjoittelutaukoa pitämään joutunut Arvi Malinen aloitti ottelunsa myös hienosti tehden ensimmäisessä ottelussaan Meido-Kanin Teemu Kuusistoa vastaan yhden kisojen nopeimmista Ipponeista. Jo viisi sekuntia aloituksen jälkeen Teemu oli selällään tatamilla ja voitto 10-0 Arville.

Semifinaalissa vastaan tuli Hämeenlinnan vahva ja nopea Magomed Futijev, joka onnistui voittamaan Arvin käsilukolla ennen täyttä aikaa ja näin Arvin tie vei pronssiotteluun.

Pronssiottelussa Arvin vastustajaksi tuli nuori Hämeenlinnan Sikko Kaewasa, jonka ottelutyyli oli selvästi Arville hankala käsiteltävä Arville tuomittiin peräti kolme varoitusta ja Sikko pääsi näin jo 7-0 johtoon. Arvin paras otteluvire kaatui näihin varoituksiin ja näin pronssimitali Hämeenlinnaan ja Arville viides tila kisojen yhdessä kovimmista sarjoista.

SM-kisojen ensikertalainen Anniina Jokinen aloitti ottelut ennakkoluulottomasti ja näytti, että tunnollinen harjoittelu ei ole mennyt hukkaan.

Ensimmäiseksi vastustajaksi Anniina sai yhden sarjan ennakkosuosikeista, Kankaanpään Miia Kambergin. Anniina onnistui todella hienosti ottelutaktiikassaan ja vei ottelun Yukolla eli 5 pisteen suorituksella.

Seuraavana Anniina otteli koko sarjan voittajaa, Joutsan Karoliina Rantasta vastaan. Hienosti taistelleelle Anniinalle Karoliinan kokemus ottelijana oli vielä liian kova pala ja voitto Joutsaan pistein 5-0.

Seuraavaksi Anniina kohtasi tutun Anna Fyhrin Porista. Anniina ei antanut aiempien tilastojen häiritä  itseään vaan nappasi komeasti voiton 5-0.

Viimeinen ottelu olikin sitten jo Anniinan näytöstä ja Maskun Tempon Pihla Matikainen kaatui selvästi Ipponilla kun otteluaikaa oli kulunut hieman yli minuutti. Tämän jälkeen jännitettiin enää mitalin väriä, joka riippui Karoliina Rantasen ja Miia Kambergin välisestä ottelusta. Karoliina voitti ottelun ja näin Kamberg jätettiin kolmanneksi ja Anniinalle SM-hopeaa.

Teksti ja kuva: Asko Valtonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti